Promoottori Tommi Mäki: Koronalle lauantaina pubissa altistunut henkilö oli ollut vain perjantaina Vaasa Festivalilla

Vaasan Festivalia vietettiin 5.-7. elokuuta Sisäsatamassa. KUVA: JOHAN HAGSTRÖM

VAASA

Sunnuntain tieto Vaasan uudesta koronatapauksesta aiheuttaa huolta edellisviikonloppuna musiikkitapahtuma Vaasa Festivaliin osallistuneissa.

Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta kertoi, että viikonlopun aikana kaksi positiivisen koronatestin saanutta henkilöä oli ollut kaupungin keskustassa The Old Irish Pubissa, ja näistä kävi toinen viikonlopun aikana myös Vaasa Festivalilla.

Festivaalin promoottori Tommi Mäki sanoo, että kyseinen henkilö ei altistunut koronaan Sisäsatamassa. Hänen mukaansa tartuntaketju on jäljitetty irlantilaispubiin, jossa tartunta on saatu lauantaina. Henkilö oli ollut festivaaleilla vain perjantaina.

– Tämä tieto on saatu hänen lähipiiriltään, ja myös terveysviranomaiset ovat sen minulle vahvistaneet.

Vaasa Festivalilla oli tänä kesänä käytäntö, jonka mukaan alueelta ei voinut poistua kesken päivän ja palata myöhemmin takaisin.

– Päätös tehtiin juuri tällaista tilannetta varoen, että jos Vaasassa on uusia tartuntoja, ne eivät leviä festivaalialueelle.

Mikko Kallionpää

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje