Kolme naista kertoo, miksi he kuuntelevat true crimea – Anne Korkiakoskella on myös oma ohjelma, jota hän äänittää saunassa

Voiko tosielämän rikoksiin uppoutua syvällisesti ilman, että sotkeutuu itse mukaan rikolliseen maailmaan?

Marjaana "Naana" Rannan mukaan voi. Seinäjokelaislähtöinen media-alan ammattilainen käyttää lähes kaiken aikansa tosielämän rikoksista kertovien tarinoiden eli true crimen parissa.

Jos Ranta ei nuku, hän tekee jotain true crimeen liittyvää: perkaa taustamateriaalia omaa podcastiaan varten, laatii siihen käsikirjoitusta, nauhoittaa jaksoja tai kuuntelee toisten tekemiä true crime -podcasteja.

Nappikuulokkeiden avulla true crime -sisällöt seuraavat häntä kirjaimellisesti kaikkialle.

– Kysymyksenasettelun voisi esittää niin päin, että milloin en kuuntele true crime -podeja. Kun siivoan, pyykkään, teen puutarhatöitä, käyn suihkussa tai saunassa tai istun ulkona auringonpaisteessa. Kuulokkeissa on aina seuranani yksi kuuntelemistani podeista, Ranta kertoo.

Oman Piinan Kirous -nimisen podcastin parissa puurtamisen vastapainoksi hän rentoutuu kuuntelemalla toisten tekemiä jaksoja.

– Ennen nukahtamista kuuntelen kertojaa, jonka äänen olen todennut auttavan minua nukahtamaan. Onkin siis todettava, että true crime ja minä olemme kietoutuneet yhdeksi omituiseksi ja minua määrittäväksi mytyksi.

. Ihmismieli kiehtoo ja koukuttaa Jos ihminen omistaa vapaaehtoisesti lähes kaiken vapaa-aikansa jollekin asialla, täytyy kyse olla intohimosta.

Rannan mukaan hänen true crime -kiinnostuksessaan on kyse myös tottumuksesta, jopa elämäntavasta.

– En voisi kuvitella esimerkiksi lenkillä käymistä ilman, että kuuntelisin true crime -podcasteja. Ne ovat minulle turvallinen paikka, johon palata – niin kummalliselta kuin saattaakin kuulostaa.

True crimessa käsitellään rikoksia, joiden uhrit ovat todellisia ihmisiä. Uhrien lisäksi true crime kertoo rikosten tekijöistä, joista monet ovat syyllistyneet äärimmäisiin julmuuksiin.

Ranta ei koe, että hänen oma podcastinsa tai suomalaiset true crime -podcastit yleensä glorifioisivat rikollisuutta.

True crimea tehdään, koska se kiinnostaa – sekä kuuntelijoita että tekijöitä itseään.

– Olemme kiinnostuneita siitä, millaiseen pahuuteen joku toinen kykenee. Meistähän vain hyvin pieni joukko on kykenevä sellaisiin tekoihin, joihin true crimeen tutustuessamme törmäämme, Ranta sanoo.

. Vaasalainen Anne Korkiakoski on Rannan kanssa samoilla linjoilla.

Roviopod-nimistä true crime -podcastia tekevän Korkiakosken mukaan myös häntä kiehtoo nimenomaan ihmismieli, sen kyky sekä suureen hyvyyteen että suureen pahuuteen.

– Varsinkin nuorena minulla on ollut hyvin vahvoja aatteita esimerkiksi tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Niissä teemoissa oma podcastinikin menee, hän kertoo.

Korkiakosken arvomaailma heijastuu hänen podcastiinsa ennen muuta aihevalintojen kautta. Roviopodissa on kuultu jaksoja muun muassa kunniamurhista, lapsiavioliitoista sekä lähisuhdeväkivallasta.

Myös sillä, miten aihetta käsitellään, on paljon merkitystä. Korkiakosken podcastissa pääosassa ovat aina uhrit, eivät koskaan heille vääryyttä tehneet rikolliset.

– Haluan herättää ihmiset ajattelemaan sitä, mitä maailmalla tapahtuu ja kuinka epäoikeudenmukainen paikka maailma on edelleen etenkin naisille, lapsille ja vähemmistöille.

. Tarkasti rajatun joukon juttu Ranta ja Korkiakoski ovat monella tapaa tyypillisiä suomalaisia true crime -podcastin tekijöitä.

Molemmat esimerkiksi julkaisevat kaikki jaksonsa ensisijaisesti vain maksullisessa podcast-palvelussa. Yhä useampi heidän kollegoistaan toimii nykyään samoin, sillä korvauksen saaminen podcastin eteen tehdystä työstä on muuten varsin hankalaa.

Kotimaista podcast-kenttää yhdistää myös se, että merkittävä enemmistö tekijöistä on naisia. Sama pätee heihin, jotka valitsevat kuulokkeisiinsa true crime -podcasteja.

Piinan kirouksen kuuntelijoista noin 70 prosenttia on 18–27-vuotiaita naisia. Roviopodin kohdalla naiskuuntelijoita on vielä enemmän, jopa 90 prosenttia.

. Anne Korkiakoski arvioi, että tosielämän rikostarinoiden lisäksi naiset ovat miehiä kiinnostuneempia myös muusta tositapahtumiin perustuvasta sisällöstä.

– Jos ajatellaan vaikka omaelämäkertoja tai jonkun henkilön elämästä kertovia elokuvia, niin ne tuntuvat kiinnostavan enemmän naisia kuin miehiä.

Naana Rannan mukaan true crime -podcastien kuulijakunnan naisvaltaisuudella on yhteys tekijöiden naisvaltaisuuteen.

– On tehty tutkimuksia siitä, että miehet jättävät usein äänikirjat, podcastit ja muut vastaavat kuuntelematta, kun niissä on naisääni. Ne jätetään kesken, vaikka aiheena olisi autojen korjaaminen.

. Naisten kohtalot kiinnostavat naisia Yksi true crime -podcasteja runsaasti kuuntelevista naista on seinäjokelainen Laura Pikkutupa .

Yhdeksän kuukautta vanhan pojan äiti viettää aikaa suosikkipodcastiensa parissa muun muassa siivotessaan ja vaunulenkeillä.

Hänen viehtymyksensä true crime -sisältöihin kumpuaa mielenkiinnosta pohtia ihmismielen rajoja kohtaan.

Pikkutupa kuvailee itseään pedantiksi tyypiksi, joka kunnioittaa sääntöjä. Rikolliset sitä vastoin nimenomaan rikkovat niitä.

– On kiinnostavaa miettiä, miten jonkun ihmisen on mahdollista rikkoa yhteisiä pelisääntöjä niin totaalisesti. Sitäkin on mielenkiintoista miettiä, että miten meille kaikille tuttu suuttumuksen tunne voi joillain ihmisillä mennä täysin yli niin, että päässä niin sanotusti napsahtaa.

. Naisten huomattavasti miehiä voimakkaammalle kiinnostukselle true crime podcasteja kohtaan Pikkutupa löytää kaksi syytä.

Ensimmäinen liittyy true crime -podcastien jaksojen uhreihin.

– He ovat aika usein nuoria naisia. Naisena sitä varmasti aika helposti peilaa, että tuo olisin voinut olla minä. Sellainen kiinnostaa, Pikkutupa sanoo.

Jos samaistuu uhriin, haluaa todennäköisesti yrittää välttää tämän kohtalon.

– Haluavatko naiset tietää true crime -tapauksista, koska he alitajuisesti yrittävät varautua? Ehkä he haluavat kuulla, että mitä kaikkea voi olla ja miten voi käydä, Pikkutupa pohtii.

. Totuuspohja vetoaa tunteisiin Podcastien lisäksi true crime on tänä päivänä näkyvästi esillä muun muassa youtubessa ja erilaisissa suoratoistopalveluissa. Niihin tuntuu ilmestyvän jatkuvasti uusia true crime -sarjoja ja -dokumentteja.

Tampereen yliopiston tutkijatohtorin Pauliina Tuomen mukaan kyse on kuitenkin jo vuosikymmeniä vanhasta ilmiöstä. Sen katsotaan alkaneen 1960-luvulla Truman Capoten kirjasta Kylmäverisesti.

– Suomessa on nähty vuosien varrella niin Poliisi kertoo -kirjasarjaa ja Poliisi-TV:tä, Yhdysvalloissa taas spektaakkelinomaisia rikosoikeudenkäyntejä kuten OJ Simpsonin tapaus.

True crime -sisältöjä tutkineen Tuomen selitys tosielämän rikosten kiehtovuudelle on lopulta hyvin yksinkertainen: ihmismielelle ominainen uteliaisuus kaikkea pimeää ja makaaberia kohtaan.

– True crimesta erityisen tunteisiin vetoavaa tekee se, että se on totta eli hirvittävät tapaukset ovat oikeasti joskus tapahtuneet jollekulle. Tätä kauhua voi kuitenkin itse käsitellä turvallisesti vaikkapa kotisohvalta käsin.

. True crimesta erityisen tunteisiin vetoavaa tekee se, että se on totta. Pauliina Tuomi . Saman tunnereaktion toiseen ilmenemismuotoon voi törmätä jonkin yleisesti hätkähdyttävän tragedian hetkellä.

– Arkielämässä tämä, osin primitiivinenkin, kiinnostus näkyy valitettavasti esimerkiksi onnettomuuspaikoille pysähtyvissä, nykyisin jopa onnettomuutta kuvaavissa ihmisissä.

. Piinan Kirous -podcastia tekevän Naana Rannan mielestä true crime kuuluu samaan jatkumoon gladiaattoritaisteluiden, julkisten mestausten ja aikanaan lähes kansanjuhliksi yltyneiden yleisölle avoimien oikeudenkäyntien kanssa.

– Radion, puheohjelmien, television ja suoratoistopalveluiden myötä kulutus on muuttanut muotoaan ja ne ovat tuoneet tosielämän rikoksia koskevat julkaisut helpommin kuluttajan saataville, Ranta sanoo.

. Kaikki riippuu käsittelytavasta True crimen suosiota ei käy kiistäminen, mutta sen eettisyydellä voi spekuloida.

Tuomi maalaa true crimesta mielikuvan kaksiteräisenä miekkana.

– Sen kautta saatu mediajulkisuus voi parhaimmillaan johtaa jo suljettujen tapausten uudelleen avaamiseen, ja onpa Yhdysvalloissa jopa päädytty tuomioiden purkamiseen uusien todisteiden nähtyä päivänvalon, hän kertoo.

Samaan aikaan kaikki viihteeksi tuotettu true crime liikkuu eettisesti harmaalla alueella. Se on tasapainoilua kuluttajien kosiskelun ja aiheen vakavamielisyyden välillä.

– Kyse on aina siitä, miten tapauksia käsitellään, kenen toimesta ja miksi. Kaikki riippuu tuotannollisista valinnoista, motiiveista ja ennen kaikkea toteutuksen tasosta, Tuomi sanoo.

Esimerkkinä eettistä pohdintaa herättäneestä tapauksesta hän mainitsee Niko Ranta-Ahoa käsittelevän Katiska-dokumentin. Siitä seurasi paljon polemiikkia, sillä dokumentin nähtiin antavan kiiltokuvamaisen kuvan huumerikollisuudesta.

– True crime harrastuksena, viihteenmuotona, ei silti ole mitenkään yksi yhteen paheksuttava asia. Jokainen kuluttaja voi itse miettiä, minkä tyyppistä true crime -materiaalia haluaa kuluttaa. Mediakriittinen kuluttaja voi aina äänestää silmillään ja korvillaan, Tuomi sanoo.

Jutun otsikkoa muutettu 14.5.2022 klo 14.10.

. Fakta: Tarinoiksi puettuja tosielämän rikoksia True crimessa käsitellään todellisia, joskus jollekin tapahtuneita rikoksia.

Useimmat true crime -tapaukset ovat henkirikoksia, mutta myös esimerkiksi katoamisia, lähisuhdeväkivaltaa ja erilaisia huijauksia.

True crime -sisältöjä tehdään kirjoina, podcasteina, videoina, elokuvina ja tv-sarjoina.

Pelkästään suomenkielisiä true crime -podcasteja julkaistaan tänä päivänä kymmeniä.

Kotimaisia true crime -sisältöjä pidetään pääsääntöisesti asiallisina. Niissä pyritään kunnioittamaan uhria ja välttämään rikoksen tekijän ihannointia.

Etenkin ulkomaisista true crime -sisällöistä löytyy myös selkeästi kaupallisten tarkoitusperien takia tapahtuvaa hyväksikäyttöä ja mässäilyä surullisilla ihmiskohtaloilla.

Kirjaudu sisään

Kolme naista kertoo, miksi he kuuntelevat true crimea – Anne Korkiakoskella on myös oma ohjelma, jota hän äänittää saunassa

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje