Pastori palasi rikospaikalle – Nuoret poliisit haluavat kentälle, mutta rikostutkijana Ville Pitkänen tuntee ihmisten suurimmat salaisuudet

Ville Pitkänen pääsi nuorena poliisina kokeilemaan vuorokierrossa rikostutkijan tehtäviä. Ne tuntuivat heti omilta ja Pitkänen päätyikin rikostutkijaksi. Se ei kuitenkaan tapahtunut heti, vaan kymmenen vuoden kiertotien jälkeen. Pitkänen nimittäin vietti välillä 10 vuotta Seinäjoen helluntaiseurakunnan pastorina.

– En ollut poliisin töihin kypsynyt, vaan kun minulle tarjottiin pastorin työtä, niin näin sen upeana mahdollisuutena. Elämän uteliaisuus johti valitsemaan sen.

Pitkänen kuitenkin huolehti siitä, että poliisin tutkinto ei vanhentunut. Muutama vuosi sitten hän päivitti osaamisensa ja palasi muuttuneisiin poliisivoimiin. Nyt vanhempi konstaapeli Pitkänen työskentelee Pohjanmaan poliisin rikostutkijana Seinäjoella.

Pitkänen näkee, että poliisin työ näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisten asioiden kautta. Hänellä on itse työhön aivan toinen näkökulma.

– Poliisin työ on parasta. Rikostutkinta työnä on tosi upeaa. Se on palkitsevaa ja valtavan mielenkiintoista.

Juttupaine tosin on kova. Asioita on paljon ja niitä pitäisi saada edistettyä. Pitkäsen pöydällä on koko ajan 50–100 tutkittavaa juttua näpistyksistä henkirikoksiin.

Poliisin resurssien väheneminen näkyy niin kentällä kuin rikostutkijan työhuoneessakin: poliisin aika ei riitä kaikkeen sellaiseen, mihin joskus ennen vanhaan riitti.

– Se harmittaa, koska pienempi juttu saattaa olla ainoa kerta, kun ihminen kääntyy poliisin puoleen. Poliisi ei kuitenkaan ehdi jokaista pyörävarkautta selvittää. Se on resurssien puutteen kurja puoli.

Nuoret poliisit haluavat kentälle

Rikostutkijan ura ei ole kovin vetovoimainen nuorten poliisien keskuudessa. Ei se ollut Pitkäselläkään aikoinaan mielessä, kun hänen kaverinsa esimerkin perässä haki poliisikouluun. Urheilullinen Pitkänen kaipasi toimintaa. Sitä hän saikin aikoinaan esimerkiksi Alavudella kentällä toimiessaan.

– Isoissa kaupungeissa tapahtuu enemmän, mutta tuntuu, että kun maaseudulla tapahtuu jotain, se on sitten suurta.

Kenttätyön vetovoima korostuu jo poliisikouluvaiheessa. Koulutukseen pääsemisessä on esimerkiksi tietyt fyysiset vaatimukset. Pitkänen ajattelee, että poliisin kannattaisi miettiä myös nimenomaan rikostutkintaan soveltuvien henkilöiden houkuttelemista.

Kentällä olevat poliisit saattavat nykyään katsoa rikostutkijan työtä sillä silmällä, että se on liiaksi työpöydän taakse sidottua.

– Yksi asia mikä nuoria poliiseja ehkä pitää poissa rikostukinnasta on se, että he kaipaavat ulos. Toivoisin sitä tutkijana itsekin. Tosin tiedän, että on myös vanhempia tutkijoita, jotka ovat varsin tyytyväisiä tilanteeseensa.

Poliisin työssä on tapahtunut paljon erikoistumista. Rikospaikkatutkinnan esimerkiksi hoitavat siihen koulutetut tutkijat. Aiemmin kihlakunnan kokoisissa työyhteisössä jokainen teki kaikkea.

– Tietyt rikostutkinnan periaatteet ovat samat kuin 20 vuotta sitten, mutta se datan määrä, mitä laitteet tallentavat, on muuttanut poliisin tehtäviä paljon. Jos tutkija ennen lähti suurennuslasin kanssa ulos, niin nyt hän on tietokoneen takana, Pitkänen sanoo.

Oivaltaminen on vain pieni osa onnistumista

Jännitys ei suinkaan ole kadonnut tutkijan elämästä. Suuret jutut aiheuttavat adrenaliinisyöksyn. Poliisi toimii silloin ripeästi ja koordinoidusti.

– Poliisiksi hakeutuu sellaisia ihmisiä, jotka kykenevät käsittelemään adrenaliinisyöksyä järkevällä tavalla. Suomessa poliisin työ on tosi koordinoitua. Joskus tulee amerikkalaisten poliisien toimintaa katsoessa mieleen, että siellä rynnätään isolla joukolla asioiden kimppuun. Suomessa työ on hyvin johdettua, eikä kukaan lähde sooloilemaan.

Rikostutkijat toimivat hieman alle 10 hengen tiimeissä. Isossa jutussa kukin tiimiläinen hoitaa omaa vahvuusaluettaan. Työ on joukkuepeliä ja tulos syntyy useiden pienten etenemisten kautta. Jotta rikosten selvittämistilastot pysyvät hyvinä, poliisilta vaaditaan nimenomaan järjestelmällistä työtä.

– Oivaltamisella on tietty osuus rikosten ratkaisemisessa, mutta onni seuraa niitä, jotka tekevät kovasti duunia.

Ennen vanhaan suuri juttu merkitsi rikostutkijan työaikojen pitenemistä. Nyt työsuojelulliset asiat otetaan tarkasti. Tutkijan työajat eivät muutu, vaikka tulee iso juttu. Työn sisältö sen sijaan mullistuu. Vähemmän tärkeät jutut joutuvat syrjään.

– Ennen joku saattoi tehdä kuukauden putkeen töitä, mutta nyt ylityöhön tarvitaan lupa.

Pitkänen epäilee, ettei kuukauden työputken tehnyt tutkija välttämättä ollut lopussa enää terävimmillään.

On vaikea olla poliisi, jos kaikki menee ihon alle

Iso juttu menee yhden ryhmän vastuulle. Apuna on lisäksi esimerkiksi teknistä tutkintaa ja mahdollisesti toinen tutkijaryhmä.

– Oma ryhmä on tärkeä työssä jaksamisen kanssa, kun kuitenkin toimitaan aika synkkien asioiden parissa, Pitkänen arvioi.

Työkaverit siis pitävät koossa niin poliisia itseään kuin työyhteisöäkin. Nuorena miehenä alajärveläislähtöinen Pitkänen piti poliiseja jäyhinä ja huumorintajuttomina, mutta se käsitys karisi nopeasti.

Onnistumisen hetket ovat suuria ja tunteikkaita varsinkin henkirikosasioissa.

– Jos saan jonkun merkittävän tiedon vaikka puhelimen tutkinnasta tai dna-tiedon, niin se on palkitsevaa. Mutta joukkue tekee isoissa jutuissa työn.

Pitkänen on pohtinut paljon sitä, onko työ muovannut häntä, vai onko hän hakeutunut työhön, joka hänelle sopii.

– Sanotaan, että poliisi kyynistyy. En tiedä, olenko ollut jo alun perin kyyninen. Osaan kyllä olla empaattinen ja välittävä. Olisi kuitenkin vaikea olla poliisina, jos kaikki asiat menisivät ihon alle. Poliisista saa tuntua pahalle, mutta kaikesta ei saa tulla sellaista tunnetta.

Pitkänen sanoo, ettei ylläty enää mistään.

– Poliisi on joka päivä tekemisissä asioiden kanssa, joiden olemassaolosta suurella yleisöllä ei ole tietoa. En hätkähdä mistään, mitä kuulen. Ihmisissä on puolia, joita heidän naapurinsakaan eivät heistä tunne. En järkyty, vaikka kuulen kenestä tahansa mitä tahansa.

"Poliisit ovat usein isänmaallisia ihmisiä"

Pitkänen sanoo, että monet poliisit ovat isänmaallisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä tämän yhteiskunnan hyväksi. Se ajaa myös Pitkästä. Hän ei vain halua selvittää rikoksia, vaan pyrkii tarvittaessa auttamaan esimerkiksi rikoskierteeseen joutuneita ihmisiä.

– Minun tapani tehdä työtä on ihmisläheinen. Monesti tekisi mieli auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisemminkin, mutta siihen ei aina ole mahdollisuuksia. Joskus kuulee, että on saanut autettua ihmisiä. Se tuntuu hyvältä.

Monesti rikosten taustalla on päihdeongelmia tai syrjäytymistä. Poliisi tapaa myös sellaisia rikollisia, joille rikosten tekeminen on enemmänkin uravalinta.

– Joillekin sanon, että jos käyttäisit saman kekseliäisyyden johonkin lailliseen toimintaan, niin olisit tosi menestynyt. On käsittämätöntä, että tietyt ihmiset tekevät laittomia asioita ja saavat koko ajan pelätä rangaistuksia. Joku rikollinen kirjoittikin, ettei tunne yhtään sellaista rikollista, joka on saanut pitkäkestoista menestystä. Joku voi olla hetken menestynyt ja sitten puilla paljailla.

Joskus onni on epäillyn puolella

Joskus poliisi tietää, kuka on tehnyt rikoksen, mutta sen todistaminen ei onnistu.

– Syystä tai toisesta onni on epäilyn puolella. Riippuu tietenkin jutun koosta, miten paljon se jää harmittamaan. Ihannetilanne on, että näyttöä on niin paljon, että se riittää, vaikka epäilty kiistää kaiken. Silloin kuulustelussa saattaa sisäisesti vähän hymyilyttää.

Kuulustelut muodostavat tavallisessa jutussa jutun rungon. Niiden ympärille tulevat muut todisteet ja näin muodostuu syyteharkintaan lähtevä materiaali.

– Jos on joku monimutkaisempi juttu, kuulustelujen tekeminen pitää miettiä tarkkaan. Vaativimmissa jutuissa käytetään myös psykologista osaamista.

Kun Pitkänen painaa iltaisin päänsä tyynyyn, rikokset eivät ole mielessä.

– En mieti kotona työjuttuja, tai jos mietin, niin jotain positiivista. Mutta tiedän, että jotkut poliisit valvovat öitään.