VAASA

Vaasan Sportin kauden ensimmäinen kotiottelu on jälleen vaarassa siirtyä tuonnemmaksi, aina joulukuun puolelle. Aluehallintoviraston perjantaisen määräyksen mukaan Vaasan sairaanhoitopiirin alueella ei saa vielä marraskuunkaan aikana järjestää yli 50 hengen yleisötilaisuuksia, jolloin jääkiekkoliigankaan pelaaminen ei olisi mahdollista.

Sport ei kuitenkaan säntää siirtämään otteluita, sillä toivo elää: avin päätöksessä todetaan myös, että kokoontumisrajoituksia voidaan arvioida uudelleen, mikäli epidemiologinen tilanne alueella olennaisesti muuttuu. Seuran toimitusjohtajan Tomas Kurténin mukaan Sport seurannee tilanteen kehittymistä marraskuun ensimmäiselle viikolle.

– Emme ainakaan tässä vaiheessa tekemään minkäänlaisia toimenpiteitä, hän sanoo.

– Päätöshän on tuo, mikä se on, mutta sitä on mahdollisuus päivittää, mikäli tilanne antaa myöden.

Jos kokoontumisrajoitukset pysyvät, liigan ottelukalenterin laatijat joutuvat entistä tukalampaan tilanteeseen. Sportin kotipelejä on jo aiemmin siirrelty koronaepidemian vuoksi niin, että joukkueen pitäisi pelata uusitussa kotihallissaan ensi kuussa peräti reilun kahden viikon aikana kuusi ottelua, joista ensimmäisen piti olla 13. marraskuuta Oulun Kärppiä vastaan.

– Siinä tilanteessa voi olla, että pitää pohtia, pelataanko runkosarjaa vähän pitempään kuin pelkästään maaliskuun loppuun, mutta tämä on vähän spekulointia, Kurtén pohtii.

Jonkin verran joustoa allakassa kuitenkin on. Esimerkiksi CHL-europelithän peruuntuivat kokonaa, minkä myötä vapautui joitakin pelipäiviä.

– Myös maaottelutauoista on keskusteltu, että ehkä Venäjän turnaukseen ei mene niin paljon Suomen liigan pelaajia. Ehkä siinäkin löytyy vähän ottelupäiviä. Sitten tottakai voi miettiä, että millä tavalla playoffsit pelataan, pitääkö pelata paras seitsemästä -järjestelmällä vai voiko olla lyhyempiä sarjoja, hän sanoo.

– Siinä mielessä kokonaisuutta pystyy vähän vielä muokkaamaan. Voihan olla, että saman tyyppisiä tilanteita kuin meillä on nyt täällä, saattaa tulla muualle kauden aikana, mikä vaatii reagointikykyä.

Petri Heikkinen