VAASA

Kolme henkilöä Kårkullan seniorikodissa Sundomissa on saanut koronavirustartunnan. Koko Storsvedenin asuntolayksikkö on asetettu karanteeniin ja asukkaille ja henkilökunnalle tehdään koronavirustestit.

Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta teki päätöksen karanteenista tiistai-iltana.

– Tartunnan saaneista yksi kuuluu henkilökuntaan, ja kaksi ovat asukkaita, sanoo kuntayhtymänjohtaja Sofia Ulfstedt Kårkullan kuntayhtymästä.

Hän ei osaa vielä sanoa, mistä tartunta on peräisin.

Tartuntariski voi olla suuri

Sundomin seniorikodissa on kaikkiaan yhdeksän asukasta. Kårkullan toiminnanjohtaja Otto Domars arvioi, että testattavaan henkilökuntaan kuuluu yhteensä noin 11 henkilöä.

– Henkilökunta, joka on altistunut koronalle, ei ole työskennellyt muissa toimipisteissä, Domars kertoo.

Yksikköön yritetään saada henkilökuntaa nyt kuntayhtymän muista toimipisteistä. Henkilökunta käyttää työskennellessään täyttä suojavarustusta.

– Ensisijaisesti sama henkilökunta työskentelee vain tässä [Storsvedenin] yksikössä, mutta en tiedä, onnistuuko järjestely resurssien puitteissa, kertoo Ulfsted.

Kårkullan kuntayhtymään kuuluu yhteensä 33 kaksikielistä kuntaa. Kuntayhtymä järjestää vanhusten hoitoa kehitysvammaisille.

Kaukoranta kertoo, että kehitysvammaisuuteen liittyy usein infektioherkkyyttä.

– Siihen voi myös liittyä tarve ja halu olla lähellä. Nämä kaikki ovat asioita, jotka lisäävät infektioriskiä, kun hoitaja tai joku muu ihminen saattaa olla tartuttajana.

Hoitajat sitoutuneet rajoituksiin

Myös Mustasaaressa sijaitsevassa lähisairaalassa todettiin viime viikolla kaksi koronatartuntaa . Tartunnan saaneet kuuluvat sairaalan henkilökuntaan.

Kaukoranta ja Vaasan koti- ja laitoshoidon johtaja Leif Holmlund toteavat, että riskiryhmien kanssa työskentelevät hoitajat seuraavat tarkkaan koronarajoitteita ja yrittävät pitää itsensä terveinä. Kaikki hoitajat pitävät työssään suojavarusteita ja jäävät kotiin pienenkin flunssaoireen ilmetessä.

– Hoitajat ovat kertoneet, että he ovat rajoittaneet omaa sosiaalista elämäänsä, jotta he eivät altistuisi koronalle, Kaukoranta sanoo.

Myös Holmlund kertoo, että suuri osa hoitajista on kertonut hoitavansa vain pakolliset toimet kodin ulkopuolella, jotta altistumisriski olisi mahdollisimman pieni.

Hän sanoo, että on vain tilastollinen todennäköisyys ja sattuma, että muutamilla töissä olevilla hoitajilla on todettu koronaa.

– Minulla työskentelee noin 800 terveydenhuollon ammattilaista. Se on iso suhteellinen osuus vaasalaisia. Siihen vielä kun lasketaan koko sairaanhoitopiiri mukaan, se on iso kokonaisuus.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 14.10.2020 kello 14.13 (lisäksi korjattu sana vanhainkoti kuntayhtymän käyttämään sanaan seniorikoti)

Paula Kaskimaa