Arvio: Team Finland -toimintamalli selkeästi parantunut – sisäistä työnjakoa ja palvelulupausta selkeytettävä edelleen

Arvion mukaan muun muassa Team Finlandin asiakasohjaus on selvästi kehittynyt. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Arvion mukaan muun muassa Team Finlandin asiakasohjaus on selvästi kehittynyt. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Jaa artikkeli

Kansainvälistymispalveluita yrityksille tarjoavan Team Finland -verkoston toimintamalli on selvästi kehittynyt, mutta parannettavaakin löytyy, todetaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tänään julkistamassa arvioinnissa.

Arvioinnissa on selvitetty, mitkä yritykset hyötyvät Team Finland -verkoston palveluista ja mitä kehitettävää verkoston toiminnassa on. Arvioinnin toteutuksesta ovat vastanneet 4FRONT Oy ja Etlatieto Oy.

Team Finland -verkoston tavoitteena on tarjota yrityksille sujuva palveluketju neuvonnasta rahoitukseen. Arvion mukaan varsinkin kansainvälistyneet pk- ja midcap-yritykset ovat hyötyneet vienninedistämispalveluista etenkin lyhyellä aikavälillä. Ne ovat saaneet vientinsä kasvuun uusilla markkinoilla muita yrityksiä nopeammin.

Sen sijaan liikevaihdon, arvonlisän ja tuottavuuden osalta tilastollisesti merkittäviä vaikutuksia ei havaittu analyysissa.

Kehittämiseen annettiin suosituksia

Arvion mukaan muun muassa Team Finlandin asiakasohjaus on selvästi kehittynyt, mikä on parantanut kansainvälistymispalveluiden tuloksellisuutta.

Verkoston sisäisessä työnjaossa ja tiedonkulussa olisi silti edelleen kehitettävää. Lisäksi verkoston palvelulupaus vaatisi vielä selkeyttämistä. Yksityisen sektorin kansainvälistymispalveluita ei myöskään hyödynnetä riittävän tehokkaasti osana Team Finland -verkostoa, arviossa todetaan.

Arvion mukaan verkoston haasteet on ratkaistavissa nykyisen toimintamallin pohjalta. Team Finlandin kehittämiseksi suositellaan verkoston sisäisen työnjaon ja tiedonkulun parantamista, strategisten tavoitteiden terävöittämistä sekä investointien ja osaajien houkuttelun vahvempaa kytkemistä viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen.

Suomalaisen elinkeinoelämän viennin ja kansainvälistymisen määrätietoinen vahvistaminen on yhä tärkeämpää, arvioinnin tiedotteessa todetaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje