Biden ei odota Yhdysvaltain ajautuvan taantumaan, vaikka bruttokansantuote vaikuttaa jälleen laskeneen

Taloushuolet ovat nakertaneet presidentti Joe Bidenin suosiota. LEHTIKUVA/AFP
Taloushuolet ovat nakertaneet presidentti Joe Bidenin suosiota. LEHTIKUVA/AFP
Jaa artikkeli

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ei odota maansa ajautuvan taantumaan, vaikka myöhemmin tällä viikolla julkaistavat luvut bruttokansantuotteesta voivatkin osoittaa Yhdysvaltain talouden supistuneen jo toisena neljänneksenä peräjälkeen.

–  Emme ole omasta näkökulmastani menossa taantumaan, Biden sanoi toimittajille.

Hän puhui toimittajille muun muassa hyvistä työllisyyslukemista, ja sanoi toivovansa pehmeää laskua, jossa “nopeasta kasvusta mentäisiin tasaiseen kasvuun”.

Useat yhdysvaltalaisviranomaiset ovat vähätelleet viimeaikaisia pelkoja taantumasta.

Tammi-maaliskuun lasku oli kuitenkin odotettua pahempi, ja tuoreet luvut antavat ymmärtää bruttokansantuotteen laskeneen myös vuoden toisen neljänneksen aikana.

Ekonomistit ennustavat kaikesta huolimatta hienoista kasvua.

Fedin odotetaan nostavan korkoja taas 0,75 prosenttiyksiköllä

Samaan aikaan maassa varaudutaan Yhdysvaltain keskuspankin Fedin seuraavaan siirtoon laukkaavan inflaation suitsimiseksi. Fedin odotetaan heinäkuun kokouksessaan nostavan korkoja taas 0,75 prosenttiyksiköllä, saman verran kuin kesäkuussa.

Fedin puheenjohtaja Jerome Powell on sanonut korkojen nostamisen olevan “elintärkeää” inflaation laskemiseksi. Hän kuitenkin painotti, että tavoitteena on tehdä tämä ilman, että Yhdysvaltain talous onnistuttaisiin suistamaan samalla raiteiltaan.

Talous elpyi pikavauhtia viime vuonna. Viime kuukausina Bidenin kannatus on kuitenkin sukeltanut, kun yhdysvaltalaisilla on ollut vaikeuksia selviytyä kasvavan inflaation kourissa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje