Bloomberg: EKP nostaa ohjauskorkoaan 3,25 prosenttiin, lasku voi alkaa heinäkuussa

Suunta alaspäin alkaisi kyselyn mukaan heinäkuussa. Lehtikuva/AFP
Suunta alaspäin alkaisi kyselyn mukaan heinäkuussa. Lehtikuva/AFP

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit arvioivat, että Euroopan keskuspankki (EKP) nostaa pankkien yön yli -talletusten korkoa vielä kolme kertaa kesään mennessä. Korko nousisi siten nykyisestä 2 prosentista 3,25 prosenttiin.

Ekonomistit ennakoivat EKP:ltä puolen prosenttiyksikön korotusta helmikuussa ja maaliskuussa ja vielä 0,25 prosenttiyksikön korotusta joko toukokuussa tai kesäkuussa. Suunta alaspäin alkaisi useimpien vastaajien odotusten mukaan heinäkuussa, jolloin yön yli -talletuskorkoa laskettaisiin taas 3 prosenttiin.

EKP:n edustajien puheenvuoroissa ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole näkynyt mitään viitteitä siitä, että korot olisivat lähiaikoina lähdössä alaspäin. Pankin johtokunnan edustajat ovat kommenteissaan arvioineet, että ohjauskorot pysyvät tulevien nostojen jälkeen paikallaan, eikä niiden laskemista ole vielä alettu ennakoida.

Inflaatiota saatava alas

Muissa kyselyissä ja arvioissa yön yli -talletusten koron ennakoidaan nousevan 3,5 prosenttiin tai sen ylikin. Korkoratkaisuja ohjaa paljolti euroalueen inflaatiokehitys, varsinkin energian ja ruuan hinnasta puhdistettu pohjainflaatio. Pohjainflaation ennakoidaan saavuttavan korkeimman tasonsa nyt alkaneella neljänneksellä. Bloombergin kyselyssä ekonomistit arvioivat, että pohjainflaatio on vuoden ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 5,1 prosenttia ja laskee 3,5 prosenttiin vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Varsinainen inflaatioluku hiipuisi kyselyn mukaan samalla jaksolla 3,7 prosenttiin.

Euroalueen inflaatio hidastui joulukuussa 9,2 prosenttiin oltuaan edellisessä kuussa 10,2 prosenttia. Vauhtia hidasti etenkin energian hintojen lasku. Taso on vielä korkealla yli EKP:n keskipitkän aikavälin kahden prosentin tavoitteen.

EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schnabel totesi viime viikolla, että korkojen täytyy nousta vielä tuntuvasti, jotta taso olisi riittävän tiukka painaakseen inflaation tavoitellulle tasolle. Nyt inflaatio on vasta äskettäin tullut alas kaksinumeroiselta tasoltaan.

–  Inflaatio ei laske itsestään, Schnabel sanoi vierailulla Tukholmassa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje