Bloomberg: Saksa neuvottelee Uniperin lisäksi kahden muun ison kaasuyhtiön kansallistamisesta

Bloombergin mukaan Saksan hallitus harkitsee myös Uniperin enemmistöosuuden ostamista Fortumilta nimellishintaan. LEHTIKUVA/AFP
Bloombergin mukaan Saksan hallitus harkitsee myös Uniperin enemmistöosuuden ostamista Fortumilta nimellishintaan. LEHTIKUVA/AFP

Saksa käy parhaillaan pitkälle edenneitä neuvotteluja suomalaisen valtionyhtiö Fortumin tytäryhtiö Uniperin sekä kahden muun suuren kaasun maahantuojan haltuunotosta, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Maa yrittää historiallisella keinolla estää energiajärjestelmänsä romahduksen.

Uutistoimiston nimettöminä pysyttelevien lähteiden mukaan neuvotteluita käydään ensisijaisesti Uniperin, VNG:n ja Securing Energy for Europen (SEFE) kansallistamisesta. Yritykset tuovat kaasua kaikkialta maailmasta Euroopan voimaloihin, tehtaisiin ja talojen lämmittämiseen.

Lähteiden mukaan tarkoista yksityiskohdista ei ole vielä sovittu mutta yhteisymmärrykseen voidaan päästä lähipäivinä.

–  Asiat ovat monimutkaisia, työstämme niitä hyvin varovaisesti, kommentoi Saksan talousministeri Robert Habeck kansallistamissuunnitelmista uutistoimistolle.

Bloombergin mukaan Saksan hallitus harkitsee myös Uniperin enemmistöosuuden ostamista Fortumilta nimellishintaan.

Taustalla heinäkuun pelastuspaketti

Saksa, Uniper ja Fortum sopivat heinäkuussa pelastuspaketista Uniperille, joka on keskeinen osa Saksan energiajärjestelmää. Sittemmin yhtiön tilanne on entisestään huonontunut, kun Venäjä on lopettanut maakaasun toimituksen Nord Stream -putken kautta.

Heinäkuun pelastuspaketin yhteydessä Saksa osti Uniperista 30 prosenttia, ja Fortumin osuus liudentui 56 prosenttiin. Samalla Saksa lainasi Uniperille 17 miljardia euroa osana tukipakettia.

Uniper vahvisti keskiviikkona Bloombergin tiedon, jonka mukaan Saksan hallitus saattaa nostaa omistusosuuttaan Uniperista yli 50 prosentin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje