EK odottaa teollisuusinvestointien kasvavan voimakkaasti

Kasvu painottuu vahvasti kiinteisiin investointeihin. Lehtikuva / Emmi Korhonen
Kasvu painottuu vahvasti kiinteisiin investointeihin. Lehtikuva / Emmi Korhonen
Jaa artikkeli

Teollisuusinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 24 prosenttia viime vuodesta, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n investointitiedustelusta. Investointien arvon arvioidaan nousevan noin 10,5 miljardiin euroon.

–  Epävarmuus Venäjän hyökättyä Ukrainaan ei onneksi näy yritysten investointiaikomuksissa. Tänä vuonna luvassa on reipasta kasvua, joka on positiivinen uutinen Suomen taloudelle, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

Hänen mukaansa kasvu painottuu vahvasti kiinteisiin investointeihin, joten luvitus on tärkeässä roolissa hankkeiden toteutumisen ja Suomen vihreän siirtymän kannalta.

Kiinteiden investointien arvon odotetaan nousevan kolmanneksella yli seitsemään miljardiin euroon. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen arvo olisi tiedustelun mukaan tänä vuonna 3,1 miljardia euroa. Kasvua viime vuoteen verrattuna olisi viisi prosenttia.

Sen sijaan palveluinvestoinnit supistuvat tänä vuonna aavistuksen. Investoinnit vähenevät erityisesti liikenteessä sekä matkailu- ja ravintola-alalla.

–  Palveluinvestointien kannalta ongelmana ovat erityisesti työperäisen maahanmuuton hitaat lupaprosessit. Osaajapula on suurin kasvun este palvelualojen yrityksille ja myös investoinneille, Pakarinen arvioi.

Pakarinen muistuttaa, että osaajien saatavuutta tulisi vahvistaa pitkällä aikavälillä, jos Suomessa halutaan saada kaikki irti myös tutkimus- ja kehityspanostuksista.

EK:n tekemä teollisuuden investointitiedustelu on osa EU-komission harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää. EU rahoittaa tiedustelua osittain.

Kevään aikana tehtyyn tiedusteluun vastasi noin 650 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 200  000 työntekijää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje