Helsingin pörssi päätyi tiistaina niukasti plussan puolelle vastoin eurooppalaista yleislinjaa. Taustalla oli etenkin Fortum, joka rymisteli ylöspäin 6,3 prosenttia.
Kurssinousua siivitti venäläisessä Kommersant-lehdessä ollut vahvistamaton tieto, jonka mukaan Fortumin ja tytäryhtiö Uniperin Venäjän-yksiköiden myynti olisi etenemässä erittäin nopeasti.
Lehden mukaan Fortum olisi aikeissa tehdä kaupat jo heinäkuun alkuun mennessä. Jutussa mainitaan potentiaalisina ostajina muun muassa kaasujätti Gazprom ja Inter RAO.
Positiivinen tulosvaroitus nosti Nestettä 1,4 prosenttia, mutta UPM ei saanut nostetta omasta positiivisesta tulosvaroituksestaan. UPM päätyi 1,6 prosenttia miinukselle. Maanantaina positiivisen tulosvaroituksen antanut Stora Enso taantui yli kolme prosenttia.
Helsingin yleisindeksi päätyi 0,2 prosenttia plussan puolelle. Sen sijaan Lontoon pörssi painui 0,25 prosenttia, Frankfurtin pörssi 0,9 prosenttia ja Pariisin pörssi 1,1 prosenttia.
New Yorkissa arvopaperimarkkinoiden maanantainen jyrkkä syöksy rauhoittui maltillisemmaksi alamäeksi. Laaja-alainen S&P 500 -indeksi oli tiistaina alkuillasta Suomen aikaa 0,1 prosentin ja Dow Jones -indeksi 0,5 prosentin laskussa. Teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi kääntyi jopa 0,2 prosentin nousuun.
Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätöstä odotellaan
Aasiassa Tokion Nikkei-indeksi hiipui 1,3 prosenttia, kun taas Hongkong sulkeutui lähes edellispäivän tasolle.
Pörssejä on säikäyttänyt Yhdysvaltain perjantaina julkistama toukokuun inflaatioluku, joka oli 8,6 prosenttia. Ennakoitua vauhdikkaampi inflaatio lisää painetta, että Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa ohjauskorkoaan odotettuakin voimakkaammin.
Koronnostolla olisi merkittäviä vaikutuksia Yhdysvaltain talouteen mutta myös maailmanlaajuisesti. Fed kertoo korkolinjauksesta Suomen aikaa illansuussa keskiviikkona.