Googlen emoyhtiön osavuositulos jäi jälleen markkinaodotuksista

Goolen emoyhtiöllä Alphabetilla on maailmanlaajuisesti yli 174 000 työntekijää. LEHTIKUVA/AFP
Goolen emoyhtiöllä Alphabetilla on maailmanlaajuisesti yli 174 000 työntekijää. LEHTIKUVA/AFP

Googlen emoyhtiön Alphabetin tulos jäi jälleen markkinoiden odotuksista. Yhtiön kolmannen vuosineljänneksen eli heinä–syyskuun tulos oli 14 miljardia dollaria.

Alphabetin liikevaihto menneellä vuosineljänneksellä kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 6 prosenttia 69 miljardiin dollariin. Vuosineljänneksen liikevaihdon kasvu oli heikointa sitten vuoden 2014 lukuun ottamatta yhtä kvartaalia koronaviruspandemian alkuvaiheessa.

Myös edeltävän kvartaalin eli huhti–kesäkuun tulos oli laskusuuntainen ja analyytikoiden odotuksia alhaisempi.

–  Googlen kompurointi on huono enne digitaaliselle mainonnalle yleisesti, sanoo Insider Intelligencen analyytikko Evelyn Mitchell.

Mitchellin mukaan Googlen tulos voi olla osoitus siitä, että edessä on vaikeita aikoja, jos markkinaolosuhteet edelleen huonontuvat.

Rekrytointi jatkuu mutta hidastuu

Alphabetilla on maailmanlaajuisesti yli 174  000 työntekijää. Se on jatkanut rekrytointia läpi pandemian, mutta yhtiö ilmoitti hidastavansa rekrytahtia mainosliikevaihdon kasvun hiipuessa tänä vuonna.

Mitchell muistuttaa, että Googlen valtavan suosittu hakukone antaa yhtiölle etulyöntiaseman verrattuna muihin mainoksista riippuvaisiin teknologiayhtiöihin, kuten Metaan, Snapiin ja Twitteriin. Monet teknologiayhtiöt ovat lomauttaneet ja irtisanoneet ihmisiä sekä vähentäneet rekrytointeja.

Alphabetin toimitusjohtaja Sundar Pichai sanoi tulostiedotteessa, että yhtiö teroittaa fokustaan ja keskittyy sekä investoimaan vastuullisesti että toimimaan taloustilanteen mukaisella tavalla. Talousjohtaja Ruth Porat sanoi tuloksen osoittavan tervettä kasvua mutta kärsineen valuuttakurssien vuoksi, kun Yhdysvaltain dollari on vahvoilla.

Suuret teknologiayhtiöt painivat parhaillaan monenlaisten haasteiden kanssa aina inflaatiosta Ukrainan sotaan, ja vuosineljänneksen tulokset ovat laajasti olleet melko vaatimattomia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje