HS: Ooppera ja baletti saivat ison siivun kulttuurialan koronatukea

Eniten tukea sai lehden mukaan Suomen kansallisooppera ja -baletti, jota avustettiin yli 7,1 miljoonalla eurolla. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Eniten tukea sai lehden mukaan Suomen kansallisooppera ja -baletti, jota avustettiin yli 7,1 miljoonalla eurolla. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Jaa artikkeli

Suurimmat yksittäiset kulttuurin, liikunnan ja uskonnon koronatuet ohjattiin oopperaan ja balettiin, teatteriin, kirkon diakoniatyöhön sekä Helsingin isoille taidemuseoille, käy ilmi Helsingin Sanomien (HS) selvityksestä.

Eniten tukea sai lehden mukaan Suomen kansallisooppera ja -baletti, jota avustettiin yli 7,1 miljoonalla eurolla. Toisiksi eniten tukea sai Helsingin teatterisäätiö, joka ylläpitää Helsingin kaupunginteatteria. Säätiölle myönnettiin tukea 6,7 miljoonaa euroa.

Kolmanneksi eniten tukea sai Kirkon keskusrahasto noin 4,9 miljoonalla eurolla.

Suomen elokuvasäätiö tuki elokuvia yhteensä viidellä miljoonalla eurolla. Eniten suoraa koronatukea sai lehden mukaan elokuva Luokkakokous 3, jolle myönnettiin yhteensä 634  000 euroa tukea.

HS kokosi yhteen opetus- ja kulttuuriministeriön tukia sekä Suomen elokuvasäätiön koronatukia ja Taiteen edistämiskeskuksen apurahat ja avustukset. Selvityksessä tarkasteltiin myönnettyjä summia. Pieni osa tuensaajista on palauttanut tukia eri syistä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje