Inflaatio kiihtyi marraskuussa 9,1 prosenttiin – sähkö kallistui 66 prosenttia vuoden takaisesta

Tilastokeskuksen mukaan sähkö oli marraskuussa 66 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Tilastokeskuksen mukaan sähkö oli marraskuussa 66 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Suomessa inflaatio jatkoi yhä kiihtymistään marraskuussa. Kuluttajahinnat nousivat 9,1 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus.

Inflaatiovauhti oli kovin sitten marraskuun 1983.

Kuluvan vuoden lokakuussa inflaatio oli 8,3 prosenttia. Inflaation kiihtyminen lokakuuhun nähden johtui muun muassa sähkön hinnan ja asuntolainojen keskikoron noususta.

Lokakuuhun verrattuna hinnat nousivat 1,2 prosenttia, eli hintojen nousu oli marraskuussa vauhdikasta myös kuukausitasolla.

–  Rajuja lukemia, kommentoi Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist Twitterissä.

Sähkö oli marraskuussa 66 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna sähkön hinta kohosi 18 prosenttia.

Asuntolainojen keskikorko nousi Tilastokeskuksen mukaan 96 prosenttia eli käytännössä kaksinkertaistui vuoden takaisesta.

Kuluttajille ei ole nyt näköpiirissä nopeaa helpotusta sen paremmin sähkön hinnan kuin korkotason osalta.

–  Kumpikaan tekijä ei ole nopeasti hellittämässä, Appelqvist kirjoittaa.

Sähköllä iso osuus inflaatiossa

Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen kertoo, että kokonaisinflaatiosta 1,9 prosenttiyksikköä johtui sähkön kallistumisesta. Sähkö aiheutti siis merkittävän osan marraskuun 9,1 prosentin inflaatiosta.

Niemisen mukaan inflaatio voi lähteä laskemaan ensi vuoden puolella.

–  Mutta kyllä tämä vähän siltä näyttää, että se tulee olemaan korkealla vielä, Nieminen sanoo STT:lle.

Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat keskimäärin 16 prosenttia viime vuoden marraskuuhun nähden.

Useiden elintarvikkeiden hinta on noussut yli 20 prosenttia vuoden takaisesta. Esimerkiksi kananmunat ovat kallistuneet 37 prosenttia, juustot 24 prosenttia ja siipikarjan liha 24 prosenttia.

Kahvi halpeni edelliskuusta

Polttoaineista bensiinin hinta pysyi marraskuussa edeltävän kuukauden tasolla. 95-oktaaninen bensiini maksoi keskimäärin 2,07 euroa litralta.

Diesel puolestaan kallistui edelliskuuhun verrattuna. Dieselin keskihinta oli marraskuussa 2,28 euroa litralta.

Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat kuitenkin tulleet alaspäin, mikä tuo pientä helpotusta korkean inflaation kanssa kamppaileville kuluttajille.

Tilastokeskuksen Nieminen muistuttaa, että joidenkin tuotteiden hinnat ovat myös halventuneet kuukausitasolla katsottuna.

Hän mainitsee, että kahvin hinta laski marraskuussa noin kuusi prosenttia lokakuuhun verrattuna. Samoin lentomatkojen hinnat halpenivat edelliskuusta.

Hypo-pankin ekonomisti Juho Keskinen nostaa esiin vuokrat, jotka nousivat vuoden takaiseen nähden vain prosentin, eli yleiseen kustannusten nousuun verrattuna hyvin maltillisesti.

Euroalueella inflaatio hidastui jo

Suomessa pohjainflaatio kiihtyi marraskuussa hieman ja oli 5,3 prosenttia. Pohjainflaatiosta on poistettu herkästi heilahtelevien energian ja elintarvikkeiden hintojen vaikutus.

Hypon Keskisen mukaan pohjainflaation nousun voidaan odottaa jatkuvan vielä sen jälkeenkin, kun varsinaiset inflaatioluvut saadaan taittumaan.

–  Pohjainflaation korkea taso kertoo hintojen nousun johtuvan osaltaan kasvaneesta kokonaiskysynnästä ja ennätyksellisen kireistä työmarkkinoista, Keskinen sanoo tiedotteessa.

Euroalueella inflaatio hidastui jo hieman marraskuussa, kertoi EU:n tilastokeskus Eurostat aiemmin. Euroalueen kuluttajahinnat nousivat marraskuussa ennakkotietojen mukaan 10,0 prosenttia vuoden takaisesta, kun lokakuun luku oli 10,6 prosenttia. Suomessa inflaatiovauhti siis kehittyi marraskuussa eri suuntaan kuin euroalueella keskimäärin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje