Netflix menetti tilaajia alkuvuonna – kurssista suli neljännes

Netflixin tilaajamäärä kääntyi poikkeuksellisesti laskuun. Lehtikuva/AFP
Netflixin tilaajamäärä kääntyi poikkeuksellisesti laskuun. Lehtikuva/AFP

Suoratoistojätti Netflix kompuroi pahasti alkuvuonna ja menetti tilaajia ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Heikko suoritus painoi yhtiön kurssin yli 25 prosentin alamäkeen jälkimarkkinoilla. Markkinoilla oli odotettu, että yhtiö pystyisi edelleen jatkamaan tilaajamääriensä kasvattamista.

Netflixillä oli maaliskuun lopulla 221,6 miljoonaa tilaajaa, noin 200  000 vähemmän kuin viime vuoden lopulla. Netflixin mukaan osasyy laskuun oli palvelun sulkeminen Venäjän markkinoilla.

–  Me emme kasva niin nopeasti kuin haluaisimme, yhtiö myönsi osavuosikatsauksessaan.

Netflixin mukaan kasvua hidastaviin tekijöihin kuuluvat kotitalouksien vaikeudet hankkia edullisia laajakaistayhteyksiä ja älytelevisioita. Tilaajamääriä pienentää myös se, että monet jakavat tilaajatunnuksensa muiden kanssa. Yhtiö arvioi, että sen tilejä jaetaan yli 100 miljoonaan kotitalouteen.

Tilien laaja jakaminen merkitsee, että tilaajamäärien kasvattaminen on monilla markkinoilla vaikeaa, Netflix arvioi.

Suoratoistomarkkinoiden kilpailu on kiihtynyt tuntuvasti viime vuosina ja markkinoille on tullut uusia yrittäjiä, kuten viihdejätti Disney.

Tammi-maaliskuun liikevoitto oli 1,6 miljardia dollaria (1,48 miljardia euroa) ja liikevaihto 7,8 miljardia (7,22 miljardia euroa).

Netflix ilmoitti aikovansa kääntää tilaajamäärät takaisin kasvuun tuottamalla entistä enemmän ja entistä parempaa ohjelmasisältöä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje