Netflixin tilaajamäärän kasvu ylitti odotukset heinä-syyskuussa

Netflix sanoo suoratoistopalvelullaan olleen syyskuun päätteeksi yli 223 miljoonaa tilaajaa ympäri maailman.  LEHTIKUVA/AFP
Netflix sanoo suoratoistopalvelullaan olleen syyskuun päätteeksi yli 223 miljoonaa tilaajaa ympäri maailman. LEHTIKUVA/AFP

Suoratoistopalvelu Netflixin tilaajamäärän kasvu on ylittänyt odotukset heinä-syyskuussa. Yhtiö kertoo sijoittajille suunnatussa kirjeessä palvelun tilaajamäärän kasvaneen edellisellä vuosineljänneksellä yli 2,4 miljoonalla asiakkaalla.

Tieto huojentanee sijoittajien pelkoja siitä, että suoratoistojätti vain menettää maksavia asiakkaita. Aiemmalla neljänneksellä palvelu oli menettänyt liki miljoona tilaajaa.

Netflix sanoo palvelulla olleen syyskuun päätteeksi yli 223 miljoonaa tilaajaa ympäri maailman. Yhtiön osakkeen arvo oli uutistoimisto AFP:n mukaan tulosjulkistuksen jälkeen toistakymmentä prosenttia koholla.

Yhtiön tulos oli noin 1,4 miljardia ja liikevaihto noin 7,9 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden Netflixin tulos laski noin 3,5 prosenttia, kun taas liikevaihto kasvoi noin 5,7 prosentin verran.

–  Haastavan (vuoden) alkupuoliskon jälkeen, uskomme olevamme kasvun uudelleenkiihdyttämisen polulla, yhtiö kertoi sijoittajakirjeessään.

Netflix sanoo kilpailijoidensa tekevän kovia sijoituksia houkutellakseen tilaajia palveluilleen, mutta yhtiö painottaa suuren ja menestyksekkään suoratoistopalvelun rakentamisen olevan vaikeaa.

–  Me arvioimme heidän kaikkien menettävän rahaa, yhtiö sanoo.

Mainoksia tulossa kymmenkuntaan maahan

Netflix on aikeissa julkistaa marraskuussa uuden maksutason. Basic with Ads -nimisen tilauksen hinta on Yhdysvalloissa 6,99 dollaria kuussa eli kolme dollaria vähemmän kuin tavallisen mainoksettoman tilauksen. Tähän asti Netflixissä ei ole joutunut katsomaan mainoksia.

Yhtiön operatiivinen johtaja Greg Peters sanoo viihdeteollisuuden olevan käännekohdassa. Hänen mukaansa suoratoistopalveluiden osuus on ohittanut sekä tavalliset televisiolähetykset että kaapelikanavat kaiken television katseluun käytetyn ajan puitteissa.

Hinnaltaan alennettu mainoksin tuettu taso otetaan käyttöön Yhdysvaltain lisäksi Australiassa, Brasiliassa, Britanniassa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Meksikossa ja Espanjassa.

Petersin mukaan mainoksia olisi ripoteltuna ohjelmien lomaan "erittäin kevyesti" ja enintään mainoksia olisi tuntia kohden neljästä viiteen minuuttia. Mainostarjonnassa olisi myös siinä määrin vaihtelua, etteivät käyttäjät näkisi samaa mainosta toistuvasti.

Myös Disney aikeissa julkistaa mainoksin tuetun tilaustason

Alkujaan yhtiö karttoi mainostielle lähtemistä, mutta tuoretta päätöstä on edeltänyt kilpailun koveneminen ja kuluttajia kurittanut laukkaava inflaatio.

Halvemmilla mainoksin tuetuilla tilauspaketeilla Netflixin ja samaa omassa suoratoistopalvelussaan suunnittelevan Disneyn uskotaan haukkaavan kiinni perinteisten televisiokanavien liikevaihtoon.

Netflixin kilpailijan Disney+:n uskotaan aloittavan oma mainoksin tuettu tilauspakettinsa piakkoin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje