Ruotsiin odotetaan vaikeaa talvea – energia- ja inflaatiokriisi iskevät kipeämmin kuin naapurimaissa

Ruotsin ensi vuoden talouskasvuennusteet lupaavat kylmää kyytiä. Lehtikuva / Vesa Moilanen
Ruotsin ensi vuoden talouskasvuennusteet lupaavat kylmää kyytiä. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Energian raju kallistuminen ja korkojen nopea nousu tekevät tänä talvena kiusaa kaikissa Euroopan maissa, mutta ruotsalaiset ekonomistit varoittavat, että Ruotsissa piina voi olla keskimääräistä pahempaa. Merkkeinä ongelmista näkyvät asuntojen hintojen lasku ja alaviistoon luisuvat talouskasvuennusteet.

Asuntomarkkinoilla ongelmia aiheuttavat ruotsalaisten mittavat ja vaihtuvakorkoiset asuntolainat. Ruotsissa asuntojen hinnat ovat tänä vuonna laskeneet tuntuvasti ja pohjille on vielä matkaa, arvioivat pankkienonomistit.

Talouskasvuennusteet ensi vuodelle lupaavat nekin kylmää kyytiä. Kuluttajien kulutusmahdollisuudet kärsivät reaalipalkkojen laskusta, ennätyskorkeista sähkön hinnoista ja korkojen noususta.

Ruotsalaisten asuntolainasumma on yhteensä noin 4 biljoonaa eli 4  000 miljardia kruunua (noin 360 miljardia euroa). Lainamäärä on verrokkimaihin nähden poikkeuksellisen suuri suhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin. Noin 70 prosenttia kotitalouksissa on ottanut vaihtuvakorkoisen lainan, mikä merkitsee, että korkojen nousu tuntuu kansalaisten lompakossa kipeästi.

–  Ruotsi on todella poikkeus siinä, että niin monilla on vaihtuva korko asuntolainassaan. Korko määräytyy yleensä vuodeksi kerrallaan, sanoo Swedbankin ennustepäällikkö Andreas Wallström.

Tilanne on samankaltainen myös muissa Pohjoismaissa ja Baltian maissa, kun taas esimerkiksi Ranskassa on tapana ottaa kiinteäkorkoisia asuntolainoja 20–30 vuodeksi.

–  Tämän seuraukset näkyvät Ruotsin asuntomarkkinoilla, kun hinnat ovat laskeneet noin 15 prosenttia vuoden alun huipputasolta. Se on valtava lasku. Hinnat ovat laskeneet myös muissa maissa, mutta siellä puhutaan joistakin prosenteista, sanoo analyysiyhtiö Oxford Economicsin senioriekonomi Daniel Kral.

Sähkö kallistuu mutta osakkeet halpenevat

Kral huomauttaa, että ruotsalaisten kulutusmahdollisuuksia rajoittaa myös vähäinen julkinen tuki elinkustannusten nousun kanssa kamppaileville kotitalouksille.

–  Verrattuna moniin muihin maihin Ruotsin valtio on tehnyt todella vähän. Se johtaa Ruotsissa suurempaan bkt:n pudotukseen, Kral ennakoi.

Korkojen nousun lisäksi ruotsalaisia kiusaa sähkön kallistuminen. Pörssisähkön kallistuminen vaikuttaa Ruotsissa suoremmin kuin muualla, koska erittäin monilla on vaihtuvahintaiset sähkösopimukset.

Tunnelmia painaa lisäksi pörssin alamäki, joka on ollut Ruotsissa jyrkempi kuin naapureilla. Kurssit ovat laskeneet tänä vuonna 25 prosenttia, kun Helsingissä ja Kööpenhaminassa lasku on jäänyt 15 prosenttiin ja Oslossa yhteen.

Kral uskoo kuitenkin, että ruotsalaisten kotitalouksien ja yritysten näkymät vähitellen kohenevat, kun inflaatiopaineet laskevat.

–  Edessä on vaikea talvi. Ruotsin talous supistuu, mutta käänne parempaan tapahtuu ensi vuoden lopulla.

Ruotsi on Kralin arvion mukaan jo nyt taantumassa, eli maan talous on supistunut kahtena perättäisenä vuosineljänneksenä. Pudotus on kaksi prosenttia puolen vuoden aikana. Ensi vuonna lasku jää pienemmäksi.

–  Bkt laskee vuoden viimeisellä neljänneksellä ja ensi vuoden ensimmäisellä. Sen jälkeen bkt pysyy ennallaan toisella neljänneksellä kääntyäkseen taas 0,5 prosentin kasvuun vuoden lopulla.

Koko ensi vuodelle Oxford Economics ennustaa Ruotsiin 0,5 prosentin supistumista. Suomessa alamäki jäisi ennusteen mukaan 0,2 prosenttiin, kun taas energiavauras Norja kasvaisi 1,1 prosenttia.

Ruotsin kruunu on ottanut tänä vuonna takkiinsa suuriin valuuttoihin verrattuna ja kärsinyt Venäjän sodasta Ukrainassa sekä maailmanlaajuisesta energia- ja korkokriisistä. Valuutan heikkeneminen on vauhdittanut inflaatiota maassa.

–  Paljon riippuu nyt siitä, mitä Fed (Yhdysvaltojen keskuspankki) tekee. Me uskomme, että se hidastaa koronnostojen tahtia, mikä heikentää dollaria. Siten kruunu ei todennäköisesti heikkene enää kovin paljon lisää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje