Venäjän bruttokansantuotteen arvioidaan kutistuvan tänä vuonna kymmenesosalla ja jäävän lähivuosinakin vuosikymmenen takaiselle tasolle, katsoo Venäjä-ennusteessaan Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT).

Venäjän laaja aseellinen hyökkäys Ukrainaan on suistanut Venäjän talouden suureen epävakauteen ja epävarmuuteen, mikä jo sellaisenaan aikaansaa laman, Suomen Pankki arvioi ennusteessa.

Esimerkiksi ruplan kurssi on sukeltanut jyrkästi.

– Merkittävimpinä välittöminä taloudellisina seurauksina ruplan kurssi on pudonnut noin 40 prosenttia pelkästään hyökkäyksen jälkeen (noin 50 prosenttia viime marraskuusta) ja inflaatio on kiihtynyt ennätyslukemiin, Suomen Pankki toteaa.

Niin vienti kuin tuonti supistuvat

Tilanne on vaikuttanut myös Venäjän vientiin ja tuontiin. Venäjän viennin määrä supistuu etenkin EU-maiden vähentäessä energian tuontia.

EU-maat ja monet muut maat ovat asettaneet Venäjälle ennennäkemättömän laajoja talous- ja kauppapakotteita Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Pakotteet kieltävät monien tavaroiden, esimerkiksi useiden teknologiatuotteiden, ja eräiden palvelujen viennin Venäjälle sekä muutamien tavaroiden tuonnin.

Venäjän tuonnin arvioidaan putoavan puolella eli 2000-luvun puolivälin lukemiin.

– Tuontia voi rajallisesti korvautua kotimaisella tuotannolla, mutta Venäjän aiemmista taantumista poiketen Venäjän kotimaista tuotantoa vaivaavat katkokset tuonnin pudottua osin ulkomaiden vientirajoitusten vuoksi, Suomen Pankki toteaa.

Yksityinen kulutus pienenemässä

Inflaatio vähentää paljon myös venäläisten kotitalouksien kulutusta, ja investoinnit kärsivät pahoin.

– Yksityinen kulutus pienentyy tänä vuonna yli vuosikymmen sitten vallinneelle tasolle, kun kotitalouksien reaalitulot putoavat inflaation syödessä entistä enemmän ostovoimaa, Suomen Pankki arvioi.

Kuluttajahintainflaatio, joka jo ennen Venäjän hyökkäyssotaa oli lähes yhdeksän prosenttia, on kiihtynyt voimakkaasti lähinnä ruplan kurssin putoamisen vuoksi. Kuluttajainflaation odotetaan nopeutuvan myös toimitus- ja tuotantokatkosten sekä maailmanmarkkinahintojen nousun myötä. Inflaatio voi nousta ainakin 20 prosenttiin tänä vuonna.

Talous jäämässä paljon aiempaa pienemmäksi pitkäksi aikaa

Ennusteeseen liittyy tosin paljon epävarmuutta, Suomen Pankki muistuttaa.

– Ennustetta ympäröivät monet suuret riskit, jotka voivat enimmäkseen johtaa arvioitua heikompaan Venäjän talouden kehitykseen.

Esimerkiksi maailmantalouden kasvu ja öljyn hinnan muutokset voivat erota odotuksista. Venäjän aloittaman sodan muotoutuminen on myös arvaamatonta. Ulkomaiden talous- ja kauppapakotteita sekä Venäjän vastasanktioita voi tulla lisää, mikä vaikuttaisi Venäjän vientiin ja tuontiin.

Talouden ei odoteta elpyvän ensi vuonnakaan, sillä Venäjän epävakaus, pakotteet ja Venäjän omat rajoitustoimet rasittavat taloutta. Venäjän talous onkin jäämässä varsin pitkäksi aikaa paljon aiempaa pienemmäksi, keskuspankki arvioi.