Suomen Pankki ennustaa talouden supistuvan ensi vuonna

Suomen Pankin väliennusteen mukaan energiakriisi ja inflaation kiihtyminen kasvattavat taantuman uhkaa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
Suomen Pankin väliennusteen mukaan energiakriisi ja inflaation kiihtyminen kasvattavat taantuman uhkaa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Suomen Pankki ennustaa Suomen talouden supistuvan ensi vuonna 0,3 prosenttia. Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan energiakriisi ja inflaation kiihtyminen ovat kasvattaneet taantuman uhkaa.

Kuluvana vuonna talouden odotetaan kasvavan 2,2 prosenttia. Vahvan alkuvuoden katsotaan antavan hyvän pohjan tälle vuodelle, mutta energiakriisi taittaa talouden kasvun loppuvuodesta.

Väliennusteessa todetaan, että yksityistä kulutusta heikentävät poikkeuksellisen nopea inflaatio sekä kuluttajaluottamuksen laskeminen erittäin matalalle tasolle.

Kasvun odotetaan palaavaan reiluun prosenttiin vuonna 2024.

Inflaation odotetaan edelleen nopeutuvan loppuvuodesta, ja kuluttajahintojen nousupaineiden helpottavan vasta ensi vuoden aikana. Tänä vuonna inflaation ennustetaan 7 prosenttia ja ensi vuonna reilu 4 prosenttia. Suomen Pankki huomauttaa, että ennusteeseen liittyy energiakriisin vuoksi merkittävää epävarmuutta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje