Työllisyys jatkoi nousua toukokuussa – työttömyysaste painui vuoden 2008 kevään lukemiin

Työttömiä oli toukokuussa 68 000 vähemmän kuin vuosi sitten. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Työttömiä oli toukokuussa 68 000 vähemmän kuin vuosi sitten. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Jaa artikkeli

Työllisyysaste nousi ja työttömyys laski edelleen toukokuussa, kertoo Tilastokeskus. Työllisyyden trendiluku nousi 73,9 prosenttiin ja työttömyyden laski 6,1 prosenttiin.

Työllisiä oli 61  000 enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Työttömiä oli 68  000 vähemmän kuin vuosi sitten, kaikkiaan 227  000. Työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 10,3 prosenttia.

Hypon ekonomisti Juho Keskinen huomautti kommentissaan, että työttömyysaste on nyt painunut yhtä alhaalle kuin se oli maalis-huhtikuussa 2008. Alhaisemmalla tasolla se on ollut viimeksi vuoden 1991 toukokuussa, Keskinen totesi.

–  Työmarkkinoiden kiito jatkui talouden tulevaisuuden uhkakuvista huolimatta vahvana toukokuussa. Palveluiden avautuminen ja tapahtumateollisuuden paluu tukevat työvoiman kysyntää ja tällä hetkellä sopivia työntekijöitä ei vain ole riittävästi, Keskinen summasi kommentissaan.

Talouden epävarmuus näkyy kuitenkin määräaikaistyön kasvuna, Keskinen sanoi.

Esimerkiksi ravintola-alalta on kuulunut viestiä, että työvoimapula on noussut ongelmaksi. S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto sulkee kymmenkunta ravintolaansa pääkaupunkiseudulla työvoimapulan ja kannattavuusongelmien takia, kertoi Yle viime viikolla. Osasyyksi on arvioitu myös sitä, että moni ravintola-alan ammattilainen vaihtoi alaa koronarajoitusten aikana.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje