Työllisyysaste pomppasi lokakuussa 74,4 prosenttiin, ekonomistit yllättyivät vahvoista luvuista

Työllisiä oli lokakuussa 66 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuvituskuva.  LEHTIKUVA / Roni Lehti
Työllisiä oli lokakuussa 66 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Roni Lehti

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi kohosi lokakuussa 74,4 prosenttiin, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Samalla Tilastokeskus tarkisti ylöspäin arviotaan syyskuun trendiluvusta. Tuoreiden tietojen mukaan työllisyysasteen trendi oli syyskuussa 74,1 prosenttia, kun kuukausi sitten syyskuun luvuksi oli ilmoitettu 73,8 prosenttia.

Tilastokeskuksen yliaktuaarin Pertti Taskisen mukaan työllisyysasteen trendin nousua selittää, että työllisyyden kehitys on jatkunut vahvempana kuin Tilastokeskuksen kausitasoitusohjelma oli olettanut.

–  Siitä johtuen tapahtui tämmöinen nousu, myös taannehtivasti, Taskinen kertoo STT:lle.

Työllisiä oli lokakuussa 66  000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kaikkiaan työllisiä oli runsaat 2,6 miljoonaa.

Taskisen mukaan työllisten määrän kasvu oli lokakuussa yhä hyvin korkea vuoden takaiseen verrattuna.

–  Ruotsissakin oli ollut hyvin voimakasta työllisyyden kasvua. Siinä mielessä saattoi ehkä ounastellakin, että jotain tällaista voisi olla tulossa, Taskinen sanoo.

Odotettua parempia työllisyyslukuja

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo työmarkkinoiden vedon pysyneen hyvänä lokakuussa. Hän kuvailee tiistain työmarkkinalukuja odotettua paremmiksi.

–  Työllisyysasteen nousu kertoo työmarkkinoiden kestävyydestä, vaikka monet tilastot viittaavat talouden olevan luisumassa kohti taantumaa. Työttömyysasteen lasku ja lomautusten matala taso kertovat nekin työmarkkinoiden vahvuudesta. Osaavan työvoiman pula monilla aloilla todennäköisesti jarruttaa työmarkkinoiden heikkenemistä, vaikka taantuman merkit vahvistuisivatkin, Kuoppamäki kirjoittaa lähettämässään pikakommentissa.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist puolestaan sanoo, että työllisyys jatkoi jopa yllättävän vahvassa nousussa.

–  Lokakuun työllisyyskehityksessä ei ole näkyvissä mitään sellaista pehmenemistä, mitä on povattu jo pidempään suhdannenäkymien muuttuessa synkemmiksi syksyn edetessä. Työllisyyden paraneminen on tällä hetkellä Suomen talouden ehdoton valopilkku ja vahvin todiste siitä, ettei ainakaan vielä olla taantumassa, Appelqvist toteaa tiedotteessa.

Hypo-pankin ekonomistin Juho Keskisen mukaan työllisyyden kasvu selittyy osin vuokratyön ja määräaikaisten osa-aikatöiden kasvulla.

–  Talouden signaalit ovat tällä hetkellä monella tapaa hyvin ristiriitaiset ja epävarmuus suurta, mutta syvää lamaa ei ole kuitenkaan onneksi näköpiirissä, Keskinen arvioi tiedotteessa.

Marinin paaluttama tavoite lähempänä

Työllisyysasteen harppaus ylöspäin on hyvä uutinen pääministeri Sanna Marinille (sd.), joka ilmoitti viikonloppuna SDP:n asettamasta kunnianhimoisesta työllisyystavoitteesta seuraavalle vaalikaudelle.

SDP tavoittelee työllisyysasteen nostamista 80 prosenttiin ensi vaalikauden aikana, ja Tilastokeskuksen tuoreet luvut toivat tavoitetta aiempaa lähemmäksi.

Työllisyysaste kertoo 15–64-vuotiaiden työllisten osuuden samanikäisestä väestöstä. Työllisyysasteen kehitystä seurataan tarkkaan muun muassa siksi, että työllisyys vaikuttaa merkittävästi Suomen julkiseen talouteen.

Työttömyysasteen trendi oli lokakuussa 6,9 prosenttia. Työttömyysaste tarkoittaa 15−74-vuotiaiden työttömien osuutta samanikäisestä työvoimasta.

Työttömiä oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli lokakuussa 162  000.

Avoimet työpaikat vähenivät

Vaikka työllisyys kasvaa yhä rivakasti, on avoimien työpaikkojen määrä jo hiipumaan päin, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin ja kuntakokeiluihin lokakuun aikana yhteensä 79  800. Lukema on 11  800 pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Uudet avoimet työpaikat vähenivät eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden, muiden työntekijöiden, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammattiryhmissä.

Dansken Kuoppamäen mukaan avoimien työpaikkojen määrän väheneminen on yksi harvoja merkkejä työmarkkinoiden viilenemisestä.

–  Avoimia työpaikkoja on silti edelleen runsaasti verrattuna historiaan. Työttömäksi jäävillä on mahdollisuuksia työllistyä uudelleen, Kuoppamäki toteaa tiedotteessa.

Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 160  500 työpaikkaa, mikä on runsaat 9  000 vähemmän kuin vuotta https://aiemmin.Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi kohosi lokakuussa 74,4 prosenttiin, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 160  500 työpaikkaa, mikä on runsaat 9  000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

-----

Juttua korjattu kello https://8.43: Työttömyysasteen trendi oli lokakuussa 6,9 prosenttia, ei 6,7 prosenttia. Tilastokeskuksen tiedotteessa oli ilmoitettu virheellinen luku.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje