Posti jää­mäs­sä valtion enem­mis­tö­omis­tuk­seen – ei aiota pilkkoa suun­ni­tel­lun pörs­si­lis­tau­tu­mi­sen yh­tey­des­sä

Valtio myisi osakkeitaan Postin suunnitellun listautumisen yhteydessä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
Valtio myisi osakkeitaan Postin suunnitellun listautumisen yhteydessä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Postin suunniteltu listaaminen pörssiin ei muuta valtion strategista omistusintressiä yhtiöön, valtioneuvoston kanslian (VNK) omistajaohjausosaston ylijohtaja Maija Strandberg kertoi Postin järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Valtio on jäämässä Postin pitkäaikaiseksi enemmistöomistajaksi. Posti on strategisesti tärkeä yhtiö, koska sen toiminta on kriittistä yhteiskunnan toiminnan kannalta.

Postia ei myöskään aiota pilkkoa suunnitellun pörssilistautumisen yhteydessä. Strandberg kertoo STT:lle, että listaushanke koskee Postia kokonaisuudessaan.

– Eli tämän hankkeen yhteydessä ei olla yhtiötä jakamassa, Strandberg sanoo.

Valtio myisi osakkeitaan suunnitellun listautumisen yhteydessä, ja Posti toteuttaisi osakeannin henkilöstölleen.

Strandberg sanoo STT:lle, ettei voi kommentoida, kuinka isolla osuudella valtio aikoo jatkossa olla omistajana. Tällä hetkellä valtio omistaa Postin kokonaan.

Valtio tavoittelee suunnitellulla listautumisella ja osakeannilla Postin omistuspohjan laajentamista sekä valtion talouden vahvistamista, sanoi valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Joakim Strand (r.), joka vastasi STT:n kysymyksiin sähköpostitse. Samalla Postille halutaan luoda mahdollisimman hyvä kehityspolku.

– Tavoitteena on mahdollistaa Postin kasvun jatkuminen parantamalla sen taloudellista joustavuutta pörssiyhtiönä sekä vahvistamalla Postin ja sen brändin tunnettuutta sijoittajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa, Strand selvitti viestissään.

Yleispalveluvelvoite pysyy

Listautumisella ei Postin toimitusjohtajan Antti Jääskeläisen mukaan ole vaikutusta erityislailla turvattuun Postin yleispalveluvelvoitteeseen tai määräaikaiseen sanomalehtijakelun valtionavustukseen. Jääskeläinen sanoo, että suunnitellulla listautumisella ei myöskään ole vaikutuksia Postin henkilöstöön.

– Postihan toimii monelta osin jo kuin pörssiyhtiö tänä päivänä. Siinä mielessä mitä tulee toimintaan ja henkilöstöön, ei tällä mahdollisella listautumisella ole odotettavissa mitään muutoksia, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

Myöskin Postin lakisääteinen yleispalveluvelvoite tulee säilymään ennallaan, Jääskeläinen sanoo.

Posti kertoo tiedotustilaisuudessa uskovansa yhtiön kiinnostavan markkinoita, sillä yhtiö on sen mukaan hyvässä kunnossa ja sillä on luotettava ja tunnistettava brändi. Posti näkee lisäksi kasvun mahdollisuuksia erityisesti paketti- ja logistiikkapalveluidensa osalta.

– Meillä on kattava jakeluverkosto, erittäin tunnettu brändi, osaava ja sitoutunut henkilöstö sekä vahva markkina-asema. Olemme vakuuttuneita, että tässä on sekä kannattavuuden että kasvun pohja, Postin talous- ja rahoitusjohtaja Timo Karppinen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Myyntisummat vielä epäselviä

VNK:n Strandberg ei kommentoi STT:lle sitä, kuinka paljon valtio odottaa saavansa myynnistä rahaa.

– Tässä kohtaa annin suunnittelua emme kommentoi annin määriä emmekä rakennetta, Strandberg sanoo.

STT kysyi, mihin annista saatava raha kohdennettaisiin.

– Tämä ei ole suoraan kohdennettavissa. Osana hallitusohjelmaa on tämä investointiohjelma ja omistajaohjauksen rahoitusosuus siitä on kolme miljardia euroa.

Strandberg toteaa, että Postin suunniteltu listautuminen ja tammikuussa maksama 150 miljoonan euron lisäosinko ovat osa hallitusohjelman mukaisen investointiohjelman rahoitusjärjestelyjä.

Strandberg sanoo, ettei voi kommentoida annin tarkkoja aikatauluja.

Valtion näkökulmasta suunnitellun annin tavoitteena on laajentaa omistuspohjaa ja sitä myöten mahdollistaa postin kasvu ja kehityksen jatkuminen.

– Samalla uskotaan, että pystymme näin vahvistamaan Postin ja sen brändin tunnettuutta sijoittajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa, Strandberg sanoo.

Orpo pitää oikeana ratkaisuna

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan asiaa on harkittu ja valmisteltu erittäin huolellisesti.

– Uskomme siihen, että se on oikea ratkaisu, hän sanoi toimittajille eduskunnassa perjantaina.

Hänen mukaansa listautumisella ei haeta ainoastaan myyntituloja valtiolle. Postin listaamista on pidetty järkevänä, jotta omistuspohjaa voidaan laajentaa.

– Tämä on ollut pitkään Postin johdon näkemys. Tämä on tietenkin se kaikkein tärkein asia.

Postin listaamista on valmisteltu tai yritetty jo pitkään, hän muistuttaa. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana se oli jo lähellä toteutumista.

Perussuomalaiset vastustaneet

Orpon mukaan hallituksessa on ollut yhtenäinen näkemys siitä, että Posti kannattaisi listata pörssiin. STT kysyi asiaa pääministeriltä perjantaina eduskunnassa, sillä hallituspuolue perussuomalaisista on esitetty kriittisiä näkemyksiä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoi viime viikolla pitävänsä huolestuttavana sitä, että valtio harkitsee Postin viemistä pörssiin tänä vuonna. Hän sanoi, ettei ajatus kuulosta mahdolliselta tai minkään edun mukaiselta.

Mäkelä kommentoi asiaa viime viikon perjantaina viestipalvelu X:ssä uutistoimisto Bloombergin uutisen pohjalta. Bloombergin silloisten tietojen mukaan myynti toisi valtion kassaan 100–150 miljoonaa euroa, jolloin Postin markkina-arvo olisi noin 300–400 miljoonaa euroa.

Mäkelä sanoi STT:lle viime viikolla, että postinjakelu on asia, joka täytyy hoitaa koko maassa.

– Ei voi ajatella, että markkina avataan kerman kuorimiselle kannattavista toiminnoista ja ajaudutaan tilanteeseen, jossa yleispalveluvelvoite toteutetaan verovaroin.

Tänään Mäkelä kommentoi STT:lle, ettei hänellä ole lisättävää aiheeseen. Hänen mukaansa Postin yleispalveluvelvoitteesta on huolehdittava joka tapauksessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoi viime viikolla, että Postin pörssilistaamisesta ei ollut keskusteltu hallituksessa.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä