20 vuodessa meistä tuli satanisteja

Kaksikymmentä vuotta sitten me suomalaiset kauhistelimme saatananpalvontaa ja satanismia. Kauhistelu oli hetken muotia ja niinpä jotkut osasivat käyttää muotia myös hyödykseen. Saatanan kanssa flirttailu teki muusikko Kauko Röyhkästä ajankohtaisen. Saatananpalvonnan varjolla kouluissa kiersi asiasta varottavia ”asiantuntijoita”. Yksi saatananpalvonnan tuntija pääsi ääneen vielä ulvilalaisen Jukka S. Lahden murhatutkimuksen yhteydessä.

Nuoret humalaiset ihmiset kaatoivat tuolloin hautakiviä. Se oli tyhmää hommaa, mutta toisaalta palkitsevaa. ”Mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua”. Pelottelu teki typeryydestä coolia.

Saatananpelko tuli Suomeen Amerikasta. Atlantin ylittäminen saattoi noina aikoina kestää trendeiltä vuosikymmenenkin. Amerikkalaiset olivat jahdanneet saatanan kanssa liiton tehneitä opettajia erityisesti 1980-luvun alussa. Sittemmin tätä kansakunnan yhteistä panikointia on muisteltu häpeillen. Huvittuneenakin on yritetty muistella, mutta jahti pilasi monen aivan tavallisen amerikkalaisen, hyvän ihmisen elämän. Eihän se silloin naurata.

Pelko Suomessakin oli todellista. Ainakin alakoululaisen herkkään mieleen oli helppo syöttää sellainen tieto, että viimeistään murrosiässä itse kunkin eteen tulee saatanallinen riitti, jonka edessä nuoren on tehtävä valinta siitä, seuraako pimeyttä vai valkeutta. Ei muuten tullut.

Verisen saatananpalvonnan rinnalla satanismi yritti saada ääntään esille. Se ei mennyt läpi kuohunnan aikana. Satanismi on järjestäytynyt uskonto, mutta myös filosofia ja ideologia. Sillä on monta suuntausta, mutta esimerkiksi Jani Kaaron toimittamassa Oudon ensyklopediassa sen ytimeksi sanotaan nautinnon tavoittelua. Satanistit korostavat itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta. He eivät usko Saatanaan.

Tämä satanismin ydin on aikamme ydin. Minkähänlaisen paniikin olisi saanut järjestettyä 1990-luvun alussa, jos olisi kertonut, että vuonna 2016 satanismin perusajatus on Suomessakin kaiken olemisen ja elämisen lähtökohta?

Lähes jokainen suomalainen hyväksyy ajatuksen, että itse kukin tehköön mitä haluaa, kunhan se ei ole vahingoksi toiselle. Tämä on äkkiseltään helppo niellä, mutta siitä seuraa ongelmia. Jos kaikki tekevät mitä haluavat, eikö jollekin koidu vahinkoa? Loppujen lopuksi edessä on kamppailu, jossa eloon jäävät sopivimmat, todennäköisesti vahvimmat.

Me elämme järjestelmässä, jonka keskeinen oppi on luovuttaa markkinavoimat markkinoiden hallittavaksi. Tästä seuraa se ajattelun looginen askel, että ihminenkin on laskettava vapaille markkinoille toteuttamaan itseään. Mutta siitä seuraa ongelma: markkinataloudessa lähdetään siitä, että heikot sortuvat. Ihmistieteissä tätä tuskin kukaan haluaa ehdottaa.

Toiseksi, jos jokainen saa havitella tahtonsa mukaan oman itsensä täyttymystä, havittelusta tulee elämänsisältö.

Tässä me olemme jo pitkällä. Mediat myyvät meille nautintoja ja ohjeita siitä, miten voimme nauttia enemmän. Ohjeiden toistaminen tekee niistä käskyjä: nauti! Hae elämyksiä! Hae kokemuksia! Muuten jäät vajaaksi! Ajatuksen ostanut yksilö ei ole ehkä vaarallinen, mutta saman ajatuksen ostanut yhteiskunta on ainakin satanistinen.

HANNU PUROLA

hannu.purola@i-mediat.fi

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit