Haapaniemen nuoret hiihtäjäsankarit

Ennen talvella oli lunta. Ja luminen talvi alkoi paljon ennen joulua. Haapaniemen pienkiinteistöyhdistyksen väki järjesti joka talvi hiihtokilpailuja, joissa miteltiin kylän herruudesta useammassa sarjassa.

Omassa sarjassani pahimmat kilpakumppanit olivat Punkarin Mauri ja Hakalan Jarmo. Kylän ulkopuolelta tulivat ainakin Koivulan Kari ja Ampialan Martti, joiden kanssa otatettiin joissakin kylien välisissä kisoissa.

Nuoremmissa oli hiihtäjälupaus Hakomäen Pekka. Pekalla oli täsmälleen samanlainen tyyli kuin Eero Mäntyrannalla, joka voitti monia mitaleja maailman kisoissa.

Talvella hiihdettiin Haapaniemeltä Huutoniemelle koulumatkat. Maurin kanssa oltiin samalla luokalla ja aamuisin treffit oli yleensä linjoilla, mäen päällä nykyisen Kappelinmäentien varrella. Koulussa lasketeltiin ja hiihdeltiin melkein joka välitunti. Koulun jälkeen heitettiin reppu kotiin ja lähdettiin joko kiertämään Pilvilammen mökit tai laskettelemaan montuille.

Pitkät hiihtolenkit tehtiin usein Maurin ja Pekan kanssa kolmistaan. Pekka oli meitä pari vuotta nuorempi, mutta kiersi monesti Pilvilammen mökkireissun meidän mukanamme.

Hiihtokisoissa yleensä Jamppa tai Mape voitti ja minä olin kolmas ja joskus tuurilla toinen. Minulla oli järkyttävä sietokyky ja hiihdin itseltäni lähes aina tajun kankaalle. Aina maalin tullessa isä joutui kantamaan hiihtomajalle mehulle, kun oma maailmani sumeni. Siinä vaiheessa en enää kisaillut tosissani mistään, kun pysyin tajuissani.

Kerran tiedän voittaneeni kaikki kovimmat kilpakumppanit, jolloin mukana oli myös Ampialan Martti. Martti ei sitä kuulemma muista, mutta minulla se on vankasti piirtynyt muistin syövereihin. Ilmeisesti isä osasi sillä kertaa syöttää sellaista käärmesoppaa, kuten tavattiin sanoa, että voitontahto oli suurimmillaan ja suksi luisti.

Pienet ovat ilot hiihtäjäsankarilla.

Jossakin karsintakisassa ilmeisesti pärjäsin, koska pääsin edustamaan Vaasaa maakuntaviestissä Maurin, Martin ja Pekan kanssa. Maurin kanssa käytiin paikallisessa urheiluliikkeessä hakemassa edustusurheilijoille tarkoitettuja tarvikkeita. Saatiin valkoiset hiihtosukat ja erilaisia suksivoiteita.

Itse kisasta muistan vain kylmän ja kolean koulumajoituksen, jossa voitelumestarit kunnostivat meidän suksiamme ja niitä piti testata aamuvarhaisella. Sitten meidät ripoteltiin viestiosuuksien lähtöpaikoille eri puolille tienreunuksia kulkevaa hiihtoreittiä. Siellä sitä sitten odoteltiin viestintuojaa.

Keli vaihtui aamuisesta ja tuuli yltyi, latu pelloilla hakeutui umpeen. Voittajajoukkueet menivät menojaan ja lopulta pääsin matkaan. Metsäreitillä sukset luistivat hyvin ja hiihtäminen sujui, mutta pelto-osuudella piti tihrustaa umpeutuvaa latua ja hosua, kun suksi ei luistanut. Tiellä ajoi huoltoauto, josta joku huuteli kannustushuutoja. Sinnittelin vaihtoon ja sain kuumaa mehua hyytyneeseen kroppaan. Sen muistan, että Ylistaro voitettiin.

Ei tultu poikien kanssa kruunujen tai mitalien kanssa kisoista, mutta tulipahan edustettua kotikaupunkia kuitenkin kunnialla.

Talven kynnyksellä Punkarin Mape on tuosta hiihtäjäsankarien joukosta poistunut viimeiselle lenkilleen. Muisto elää, rauha ystävän matkalle.

Vaasalainen nuorisokodin johtaja

Kommentoi






Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa