Ihmisrotuja ei ole olemassa kuin mielissä

Viime aikoina on keskusteltu paljon rasismista, eli rotusyrjinnästä. Harvemmin kuitenkaan puhutaan siitä, mitä rotu lopulta tarkoittaa.

Vaikka roduista puhutaan eri yhteyksissä kuinka luontevasti, ei biologiassa rotua ole koskaan tieteellisesti ja yksimielisesti määritelty.

Ihmiset tietenkin eroavat biologisesti toisistaan merkittävillä tavoilla niin, että he muodostavat esimerkiksi maantieteellisesti toisistaan poikkeavia ryhmiä. Ne eivät kuitenkaan muodosta yksiselitteisesti rotuja.

Tutkijoiden mukaan geenien monimuotoisuuden perusteella ihmiskunta voidaan jakaa yhdestä yli 70 erilaiseen ryhmään riippuen siitä, minkä valitsee erottavaksi piirteeksi.

Totta lienee, että joitakin geenien muotoja voidaan löytää enemmän suomalaisilta, toisia taas afrikkalaisilta ja kolmansia kaukasialaisilta. Asiaan perehtynyt voi siis tarpeeksi pitkän DNA-ketjun perusteella pyrkiä jäljittämään henkilön etnistä taustaa. Joissakin lääketieteellisissä yhteyksissä geneettisen taustan selvittäminen saattaa olla jopa välttämätöntä.

Koska rodulle ei ole kuitenkaan löytynyt mitään selkeää määrittävää tekijää, monet molekyylibiologit puhuvat nykyisin rodun sijaan mieluummin ihmisten populaatioista tai alueellisista ekotyypeistä.

Arkisessa kielenkäytössä rotuja määrittävä erottava piirre kuitenkin pelkistyy ihonväriin ja hiuslaatuun, joihin sitten yhdistetään mielivaltaisesti myös muita ominaisuuksia.

Esimerkiksi kolonialismin ajoilta peräisin olevat stereotypiat yltiöseksuaalisesta, laiskasta, tyhmästä, alkukantaisesta tai jopa pahasta mustasta miehestä elävät täyttä elämää populaarikulttuurin fantasioissa ja ihmisten mielikuvissa.

Ulkonäön perusteella rotua ei voi kuitenkaan määrittää. On tieteellinen fakta, että kahden tummaihoisen välillä voi olla enemmän geneettistä vaihtelua kuin tumma- ja vaaleaihoisen välillä. Hakoteille mennään etenkin, jos samastamme ihon- ja silmienvärin tai kallonmuodon ihmisen psykologisiin ominaisuuksiin.

Syytä on muistaa sekin, että ihmisen geneettisen vaihtelun tiedetään olevan varsin pientä muihin lajeihin verrattuna. Minua hämmästytti esimerkiksi tieto, että yhdessä simpanssipopulaatiossa saattaa olla keskenään enemmän geneettistä vaihtelua kuin kahden eri mantereella asuvan ihmisen välillä.

Niinpä jako rotuihin on ennen muuta kulttuurin ja historian tuotos. Rotu on myös äärimmäisen poliittinen termi. Se antaa ymmärtää, että esimerkiksi värilliset olisivat luonnostaan perustavalla tavalla erilaisia myös muilta ominaisuuksiltaan kuin ulkonäöltään. Monissa yhteyksissä olisikin järkevämpää puhua alueiden kulttuurieroista, jos viitataan henkilön kulttuuriseen taustaan.

Asia joka tuntuu sen sijaan yhdistävän ihmisiä yli aluerajojen, on harha kokea itsensä ja oma ryhmänsä muita paremmaksi. Luonnossa ei kuitenkaan ole olemassa sellaisia tarkkarajaisia käsitteitä kuin vaikka musta ja valkoinen, on vain erilaisia valon aallonpituuksia, joita me sitten nimeämme haluamallamme tavalla vaikkapa siniseksi ja punaiseksi.

Yhtä lailla, kun kaksi geeneiltään erilaista ihmislajin edustajaa lisääntyy keskenään, tuloksena on jotakin siitä puolivälistä. Luonnossa on vain jatkuva evoluution leikki eikä sillä ole mitään valmiiksi annettua, suunniteltua päämäärää.

MIRKA MUILU

mirka.muilu@i-mediat.fi

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit