Isä katsoo tähtiin, poika katsoo isään

Kävin viime lauantaina kotona Jämsässä. Oli pyhäinpäivä ja halusin katsoa vanhoja valokuva-albumeja.

Meillä valokuvattiin lapsuudessani melko vähän. Kaikista eniten kuvia on hautajaisista, kun kaikki surijat on ikuistettu vuorollaan. On siellä onneksi muitakin kuvia, kesälomamatkalta pohjoiseen, jokkiskisoista, koirista ja kissoista.

Näen isääni enää vain kuvissa. Sunnuntaina on isänpäivä. Tuo päivä on tullut ja mennyt minulle yli 20 kertaa ilman isää. Siihen tottui jo vuosia sitten. Elämä jatkuu ja hyvä niin.

Löysin kuvan, missä isäni on nostanut minut kotipihaamme tuodun kuljetuspanssariajoneuvo Pasin keulalle. Isäni teki 1980-luvun alussa Paseja ja sai tuoda ensimmäisen valmistuneen ajoneuvon kotiin näytille. Totta kai poika piti saada samaan kuvaan.

Toisessa haalistuneessa kuvassa isäni pitää minua sylissään. Se lienee vanhin kuva meistä yhdessä. Olen kuukauden tai kahden vanha, on hellepäivä. Minun vauvanpäätäni suojaa pieni kankaanpala. Kiitos huolenpidosta, isä ja äiti.

Isäsuhde ei aina ole se helpoin puheenaihe. Koulukaverini Einari Paakkanen teki valtavan rohkean päätöksen ja teki dokumenttielokuvan omasta isäsuhteestaan. Elokuva Isäni tähtien takaa on elokuvateatteriensi-illassa perjantaina.

Einarin isä Veikko sai yhteyden Siriukselle 1990-luvun alussa. Automaatiokirjoituksen avulla hän kirjoittaa ylös viestejä ja pystyy määrittelemään ihmisten aiemmat elämät. Yhteys laajempaan universumiin on tuonut myös kyvyn parantaa sairauksia.

Tai näin Veikko ainakin uskoo. Hän saa elämäänsä rauhan uskollaan: "Oli kuin olisi astunut luolasta ulos valoon", hän kuvailee valaistumistaan.

Elämä on muuten arkista työntekoa, mutta iltaisin hän soittaa valo-olennolleen urkumusiikkia ja jos poikansa koripallokaveri loukkaantuu pelissä, kylmäpussin sijaan kipua lievitetään käsillä hoitamalla.

Elokuvassaan Paakkanen haluaa selvittää, uskooko hän itse siihen, mihin isänsä uskoo. Lapsena hän oli mukana öisillä reissuilla ufojen laskeutumista odottamassa. Aikuisena usko on helpompi kyseenalaistaa.

Lopputuloksena on valtavan lämminhenkinen elokuva. Paakkanen ei ota rajatietoon uskomiseen kantaa, vaan antaa katsojan muodostaa oman mielipiteensä.

Päärooleissa ovat isä ja poika. Kaiken hämmentävän pinnan alla elää puhtaana rakkaus.

Elokuvassa on mukana arkista huumoria, sellaisia sattumia, joihin on helppo samaistua. Niitä, missä ikääntyvä isä kiipeää puuhun sahaamaan latvaa pois ja kun alhaalta huudetaan, että tule alas, mies vastaa tulevansa alas, mutta kiipeää kuitenkin ylöspäin. Isät nyt vaan ovat sellaisia.

Ylen tv-kanavalla Isäni tähtien takaa esitetään ensivuoden puolella. Minusta se ansaitsisi paikkansa esitykselle isäinpäivän iltana.

Selailin vielä valokuva-albumia kotona. Kuvia ei ole paljokaan. Otan nykyään enemmän kuvia viikossa kuin mitä löydän lapsuudenkuviani.

Yksittäinenkin kuva muodostuu tärkeäksi.

Löydän vielä kuvan, missä olen jo hintelä teini. Tukka on kasvanut ja soitan kuvassa kitaraa. Viisikymppisiä juhliva isäni katsoo minua tavalla, että en osaa sanoa onko katseessa ylpeyttä vai pettymystä. Tuoreempia kuvia ei enää ole.

Joudun jatkamaan omaa isäsuhde-keskusteluani yksin.

Päätän, että siinä katseessa on ylpeyttä – ja rakkautta.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa