Jaakoolle murre ei ollut mongerrusta

Varasin junamatkalle Helsinkiin kolme uutta kirjaa Vaasan Jaakoon pakinoista. Kauhavalaislähtöinen professori Jukka Kemppinen on tehnyt sellaista työtä Vaasa-lehden entisen päätoimittajan Jaakko Oskari Ikolan (1887–1951) pakinoiden toimittamisessa että oksat pois.

Eteläpohjalainen murre on silti yllättävän vaikeaa luettavaa jopa synnynnäiselle eteläpohjalaiselle. Se vaatii tarkkaa tavaamista, mutta palkitsee.

Murretta on pidetty vähempiarvoisena kielenä, josta on pyritty hanakasti eroon. Kirjakieli paljastaa monien mielestä sivistyneisyyden, vaikka Suomi ei mikään luokkayhteiskunta olekaan.

On siksi virkistävää lukea Vaasan Jaakkoota, joka kirjoitti murteellaan, vaikka osasi venäjän kielen maisterina useita vieraita kieliä ja varmasti tiesi, kuinka sanoa asiat ”fiinimmin”.

Muistan omalta kouluajaltani eteläpohjalaisella maaseudulla, kuinka eräs opettaja ylpeili sillä, että hän puhuu kotiväelleen kirjakieltä eikä alhaisempaa murretta, kuten maalaiset tekivät.

Minulle, joka puhuin rosoista eteläpohjalaismurretta, tämä jäi visusti mieleen. Opettaja tuli lokeroineeksi minut ja monen muun ehkä tiedostamattaan sellaiseksi oppilaaksi, jota hänen käsityksensä sivistyksestä ei tavoittanut.

No, menin siitä huolimatta yliopistoon ja valmistuin erinomaisin arvosanoin. Ehkä numerot olivat jopa paremmat kuin opettajalla, jos pieni pröystäily sallitaan.

Murre muuntuu vuosien aikana. Muuttamiset paikkakunnalta toiselle muuttavat usein myös kieltä. Itse en puhu samalla lailla kuin 20 vuotta sitten, kun nautin vielä äitimuorin klimppisoppaa kotipuolessa.

Myös toimittajan työ tasoittelee herkästi rosoja murteesta. Kysymyksestä pitää saada kaikkien haastateltavien kerralla selvää. Käytettävä kieli on journalismissa yleiskieltä.

Ehkä ajankohtaisinta Vaasan Jaakoossa on syvä inhimillisyys. Ikola oli poliittisesti oikeistolainen, lähellä lapuanliikettä, mutta hän tuli toimeen myös pohjalaisten kommunistien kanssa. Kummallista tämä on siksi, että Jaakkoo ymmärsi myös muiluttajia, jotka kyyditsivät "punikkeja" itärajan taakse.

Erikoinen suhde selvisi minulle haastateltuani 2001 erästä vasemmistolaista rouvaa Kaskisissa. Teuvalainen kommunistikansanedustaja Juho Perälä tuli hyvin toimeen Ikolan kanssa, kun he viikoittain matkustivat junalla Pohjanmaalta Arkadianmäelle. He ottivat asiat asioina ja ihmiset ihmisinä.

Lapualaiskesänä 1930 Perälä kyyditettiin Teuvalta Neuvostoliittoon.

Kemppinen selvittää kirjoissa lyhyesti ja terävästi, minkälainen sanankäyttäjä Ikola oli, ja minkälaiseen Suomeen hänen tekstinsä upposivat.

Entä mitä annettavaa Vaasan Jaakoolla voisi olla vuonna 2016? Ainakin ihmisten ymmärtämistä. Nyky-Suomessa uhitteluista, loukkaamisista ja närkästymisistä on tullut maan tapa. Pieni huumorin pilke ei tekisi hallaa.

Kemppisen kirjat kertovat paitsi Ikolasta, myös eteläpohjalaisuudesta, johon kuuluu historiallisesti sekä rannikko että sisämaan lakeudet.

Joet virtaavat onneksi yhä mereen, vaikka epäsopua yritetään kuinka kylvää. Onneksi myös murteet elävät uutta tulemista. Ominta kieltä pitää vaalia.

Kommentoi







Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa