Jalkapallokulttuuri, unelmien teatteri

Minulta kysytään todella usein ja monissa eri paikoissa, mikä on se ero, joka tekee juuri sen eron Suomen ja muiden maiden jalkapallon välillä. Pitkän vastaukseni yksi iso osa on: jalkapallokulttuuri. Sen tekeminen, luominen, vaaliminen ja kunnioittaminen.

Kun ajattelen jalkapallokulttuuria ja ajattelen sitä yksilön, yhteisön, yhteiskunnan ja globaalin kansainvälisyyden kautta, vuoden kulttuuriteon Suomessa tänä vuonna täytyy olla Seinäjoen uusi jalkapallostadion. Suunnannäyttäjänä ja johtotähtenä. Todellinen voimannäyttö ja monumentti.

Yksilölle, ja nyt tarkoitan sekä pelaajaa että katsojaa, stadion antaa vakio-olosuhteet, jossa molemmat osapuolet saavat olla niin läheisessä vuorovaikutuksessa kuin jalkapallo-ottelussa vain voi ja saa olla. Stadionin täysin suljetussa, intiimissä ympäristössä katsojan kannatus säilyy ”sisäpuolella” ja pelaajan taistelu, taito ja energia välittyvät lähellä olevaan katsojaan. Molemmat saavat kokemuksen, joka vie urheilutermein äärirajoille.

Yhteisöstä syntyy meidän perhe. Kollektiivi, jossa tuntee sen yhteenkuuluvuuden, sitoutumisen ja sen hetken, jossa yksilöistä tulee suurempia kuin osiensa summa. Ja niin kuin perheissä tehdään, täällä jaetaan yhdessä ilot ja surut, voitot ja tappiot. Stadionilla syntyy torikeskusteluja, legendoja ja historiaa. Isoa yhteisöllisyyttä.

Stadion on rakennuttu pääosin pohjalaisin voimin. Näin on hyödynnetty paikallista osaamista ja paikallisia ihmisiä. Ja työllistetään jatkossakin. Samalla on myös autettu yhteiskunnan rattaiden pyörimistä. Minusta on ollut todella hienoa seurata projektissa mukana olleita työmiehiä. Jokainen on ollut stadionilla hymyssä suin tekemässä omaa tärkeää rooliaan ja oikeasti ylpeänä siitä, että on saanut olla mukana luomassa kulttuuria.

Kansainvälisesti saimme paikan, jossa meillä on tunne, että kuulumme johonkin suurempaan, kansainväliseen jalkapalloperheeseen. Nyt tiedämme, miltä tuntuu olla stadionilla ja jalkapallo-ottelussa. Juuri sellaisessa, jonka olemme nähneet televisiossa ja haaveilleet, että olisipa kiva päästä katsomaan peliä tuonne. Peliä ja tapahtumaa, jossa on jotain ainutlaatuista. Nyt meillä on se. Se juuri Suomen mittakaavaan sopiva ja pohjalaiseen maisemaan istuva jalkapallostadion. Se, jota tullaan katsomaan ja matkimaan noista muista sarjoista. Meidän täytyy muistaa, että tällaisilla samanlaisilla stadioneilla pelataan niissä samoissa sarjoissa, joita olemme ihannoineet. Sama peli, sama tunnelma ja sama kulttuuri. Nyt meidän kaupungissa, meidän vilkkaassa kulttuurielämässä.

Meidän oma stadion on juuri se meidän stadion. Tämä on se meidän unelmien teatteri, jolla ei ikinä kuljeta yksin. Stadionilla huokuu se yhteisöllisyys, ylpeys ja rohkeus, josta stadionin perustajat ammentavat voimaa edistää kulttuuria sen kaikissa muodoissa.

Olen ollut etuoikeutettu, että olen päässyt seuraamaan kulttuurin luomista lähietäisyydeltä. Nyt on minun ja meidän tehtävänä vaalia ja kunnioittaa sitä. Ja rakentaa sitä vahvemmaksi.

Kulttuuriteko, ja tarina jatkuu.

Simo Valakari

Kirjoittaja on SJK:n päävalmentaja.

Kommentoi






Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa