Juoksemisen filosofia

Mikä saa entistä useamman ihmisen juoksemaan päivä toisensa jälkeen? Japanilainen kulttikirjailija Haruki Murakami osuu teoksessaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta lähelle ainakin omaa juoksufilosofiaani.

Niin päättömältä, loputtomalta ja yksinkertaiselta kuin nylkyttäminen ulkopuolisesta näyttääkin, on juoksemisella sitä harrastavalle syvä merkityksensä. Ei siis ihme, että juoksuharrastus on kasvattanut suosiotaan viime vuosina sellaistenkin keski-ikäisten keskuudessa, jotka eivät koskaan aiemmin ole sitä harrastaneet.

Murakamille juokseminen on elämän metafora. Hänelle juoksemisessa on olennaista säännöllisyys, se että juostaan joka päivä säästä ja jopa omasta kunnosta huolimatta. Murakami on kokenut suhteessaan juoksemiseen ihastumisen, rakastumisen ja suoranaisen intohimon, mutta myös kyllästymisen ja sittemmin uuden ilon löytäessään kohtuullisuuden rajat.

Murakami toteaa, ettei juokse elääkseen pidempään, vaan elääkseen täyttä elämää. Eero Lehti ei selvästikään ole lukenut Murakamia tai kokenut juoksemisen hurmaa sättiessään Alexander Stubbia juoksuharrastuksesta.

Murakami kertoo, että juokseminen on muokannut hänestä sellaisen ihmisen kuin mikä hän on. Omassa pienessä mittakaavassa allekirjoitan tämänkin. En jaksa olla ihmettelemättä, miten 15-vuotiaana itseltäni löytyi sellaista tahdonvoimaa ja motivaatiota, että Teuvan Norinkylässä lähdin harva se aamu ennen kouluun lähtöä kuudelta aamulenkille pakkasista ja pimeydestä huolimatta.

Kellon soidessa aamulla seuraavan kesän tavoite juoksuradalla oli kirkkaana mielessä. Valitettavasti nykyään ei kellon soidessa ole mielessä yhtä kirkkaita tavoitteita tai tahdonvoimaa.

Fyysisyyden lisäksi itselleni juoksu merkitsee omaa aikaa ja tilaa joko ajatella tai olla ajattelematta mitään. Kuinka moni kinkkinen työasia onkaan ratkennut juoksulenkin aikana tai vahvistunut tunne siitä, kuinka lähteä viemään jotakin asiaa eteenpäin.

Ei niin suurta murhetta ole ollut, etteikö se juoksulenkin jälkeen ole tuntunut pienemmältä kuin lähtiessä. Tärkeintä on lähteminen, sillä matkalla olo ja paluu euforisessa tilassa palkitsee. Ei ole väliä, tuleeko taivaalta äkeitä tai onko paukkupakkanen. Toisaalta kuulas aurinkoinen syysaamu Kyrkösjärvellä tai vaahteralehtien peittämä Keskuspuisto New Yorkissa tekee nautinnosta vielä täydellisemmän.

Lenkin tehtävä on myös tyhjätä päätä. Jolkotella voi ilman, että päästää ketään tai mitään ajatuksiinsa. Murakami kertoo juoksevansa päästääkseen mielensä kanssa tyhjiöön. Hän kertoo, että mikäli on pettynyt johonkin tuttavaansa, lähtee hän tavallista pidemmälle juoksulenkille kuluttaakseen juoksemalla fyysisesti loppuun kyseisen määrän tyytymättömyyttä.

En ole ollenkaan niin fanaattinen juoksija kuin Murakami, joka toivoo hautakiveensä kaiverrettavan ”ainakaan hän ei koskaan kävellyt”.

Kirjailijan sanoin olen kuitenkin onnellinen, jos minä ja juokseminen voimme vanheta yhdessä.

Elina Varamäki

Kirjoittaja työskentelee vararehtorina Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa