Kanossan matka

– Se oli silloon, ku tuntehet viälä hehku niinku hitsipilli, Tenho alootti. – En sen kummempaa ollu teheny, ku hitsaallu puhkipalanutta saunankiuvvasta kaks viikkua kuntohon, ku Sylyvin hermot petti.

Tiätysti sitä ruakapöytää olis voinu käyttää muuhunki, mutta se oli niin erkonoomisesti oikialla korkeurella. Viimmeenen tikki oli, ku jouluksi ostettuhun tuukihin ilimaantu nokijäläkiä. Silloon Sylyvi haki lekan ja kollikootti kiukahan niin piäneksi rusinaksi, jotta sen sai viärä povitaskus metallinkeräyksehen.

Ja hajos siinä rytäkäs pöytäki.

Sylyvi lähti syntymäkotohonsa ja mennesnänsä huuti portahilta, nottei tuu takaasi ennenku isäntä on oppinu ihimisten tavoolle ja hommannu uuren ruakapöyrän. Tenho rupes kiivastuksisnansa suunnittelemahan omaa pualuesta: Suamen Väärinymmärretyt Pualisot ry:tä. Jos se olis viittiny kerätä nimiä, niin varmahan se olis saanu tarvittavat 5000 omasta pitäjästä, vaikka asukkahia on alle 2000.

Niin innokkahia on väärinymmärretyt.

Mutta sitte rupes kevättämähän ja Tenho muisti perunankylyvön. Ku se Sylyvi oli aina istutushommis vetäny saharoja. Mitä piremmälle kevät kerkis, sitä suurempi hätä ja tarves oli saara akka kotio.

Yhtenä korian aurinkoosena aamuna Tenho lähti kapsäkin kans veputtamahan rautatiäasemalle päin. Kylällä karteekit heilahteli joka klasilla, muttei se viittiny poiketa taloohin, ku ne olis kumminki kyselly joutavia.

Mutta asemalla ei ollu ristin sialua. Makasiinin seinällä oli aikataulu vuarelta 1973. Tenho tuumaali, notta aika vähän asiat kumminki muuttuu tääläpäin, niinnotta varmahan aikataulu pätöö.

Viiren tunnin päästä juna jo tuliki. Maharottoman pitkä se oli, ja ensimmääsis vaunuus oli tukkia. Ei se meinannukkaa topata, vaikka Tenho kuinka viuhto. Sen verran juna himmas, notta Tenho hypätä romahutti tyhyjähän vaunuhun, johona ei ollu penkkiäkään. Se tuumaali, notta vissihin junat on nykyjänsä palijo huanompia ku ennen. Silloon sentäs oli penkit ja seinät vaunuus, ja junat maltto pysährellä asemilla. Se on varmahan tua ihimisten alinomaanen kiirus ja tiatokonehet, jokka on tämänki aiheuttanu. Tenho oli lukenu tiatokonehista Maaseurun tulevaasuuresta silloon, ku se oli naapuris kattomas kuukävelyä telekkarista.

Siitä tuliki meleko vilipoonen yä. Lumi pöläji, eikä Tenho nähäny eres asemien nimiä. Se oli kumminki meleko tyytyväänen osahansa. Muisteli äiteensä sanoja, ku se kehootti olemahan kiitollinen jokaasesta päivästä, jonka saa elää, varsinki jos on umpeloosia pöyräs eikä katto vuara kovin pahasti.

Ku Tenho oli koko yän maannu vaunun laattialla, juna vihiroon pysähty. Siihen tuli sellaanen punalakkinen isompi miäs pukkimahan. Tenho kysääsi, notta joko pian ollahan Syrämmaalla.

Punalakkinen tokaasi, jotta tämon Kemijärvi, ja kohta vaunut jatkaa sellutehtahalle. – Notta jonset oo puupölli ja sinne menos, niin täs kannattaas jäärä pois.

Tarvittihin usiampi juna ennenku Tenho pääsi takaasi pohojoosesta. Notta on tärkiää, jotta junat kulukoo. Pääsöö takaasi kotio, jos on vahingos noussu väärähän junahan.

Arto Juurakko

Kirjoittaja on alavutelainen kirjailija.

Kommentoi