Kestääkö maapallo lisää kansaa?

Väestön kasvu on ollut uskomaton tarina, jolla ei ole vertaista eliökunnan historiassa. Vuoden 1700 tienoilla maapallon väkiluku oli noin 500 miljoonaa, ja ensimmäinen miljardi tuli täyteen vuoden 1800 paikkeilla.

Vielä vuonna 1950 meitä oli nykyisestä väkiluvusta vain kolmannes ja niinkin myöhään kuin 1970 vajaa puolet. Seitsemän miljardin pääluku ylittyi joskus vuoden 2011 loppupuolella.

Väestön kasvuvauhti oli huipussaan 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin väki lisääntyi yli kahden prosentin vuosivauhdilla koko maapallolla keskimäärin.

Koko populaatio tuplaantui noin 35 vuodessa, ja esimerkiksi Afrikan väkiluku yli nelinkertaistui 60 vuodessa.

Tällä tahdilla maapallolla meitä olisi vuosisadan loppuun mennessä hyvinkin yli 20 miljardia! Kaikeksi onneksi väestön kasvuvauhti on kääntynyt laskuun 2000-luvulla, ja tätä nykyä se on runsaan prosentin globaalisti.

Silti absoluuttinen kasvu on edelleen noin 70 miljoonaa ihmistä vuodessa. Maltillistenkin ennusteiden mukaan maapalloa tallaa kymmenen miljardin populaatio viimeistään vuonna 2050.

Näihin päiviin saakka luonto ja sen resurssit ovat näyttäytyneet rajattomina hyvinvoinnin lähteinä pienelle ihmiselle ja vähän suuremmallekin yhteisölle.

Yksin erämaata kulkeva ei ehkä tule ajatelleeksi, että ihmiskunnan käsi kopeloi jo koko maapalloa. Rajat alkavat lähestyä niin, että uusia reservialueita ei enää löydy.

Kymmenien, satojenkin miljoonien vuosien kuluessa kertyneet resurssit on sananmukaisesti pistetty haisemaan.

Kaikki tämä on tapahtunut runsaassa 150 vuodessa, mikä on geologisessa aikaskaalassa silmänräpäys.

Tunnetun väestötieteilijän Joel Cohenin vertaus tuntuu osuvalta: “So far, so good!” eli jotakuinkin “Ei hätiä, hyvin menee mutta menkööt!” tokaisi mies, joka oli juuri livennyt pilvenpiirtäjän katolta noin 104. kerroksesta ja oli putoamassa jossain kerrosten 30 ja 40 välimailla.

Analogia kohdistuu tietysti ihmiskuntaan: vaikka putouksen suunta, nopeus ja ennen muuta lopputulos ovat helposti pääteltävissä, ei putouksessa mukana oleva huomaa omaa tilaansa.

Väestön kasvu noudattaa uhkaavasti ekologiasta tuttuja malleja. Tosin erona on se, että väkiluvun kasvukäyrät ovat jyrkempiä kuin klassiset esimerkit ilman kilpailua ja saarelle (aluksi) rajattoman resurssin äärelle siirretyillä eliöpopulaatioilla.

Ensin runsaat ravintovarat kasvattavat populaatioita rajoituksetta. Kuitenkin rajat tulevat pian vastaan ja saaren kantokyky ylittyy – seurauksena on nopea populaation romahdus ja vakiintuminen selvästi alkuperäistä kantokykyä alemmas.

Hulvaton kasvu johdattelee väistämättä kahteen uuteen kohtalonkysymykseen:

Mikä on ihmiskunnan vaikutus ympäristöönsä tulevaisuudessa, kun se jo nytkin ylittää paitsi ymmärryksen myös ympäristön kantokyvyn kaikilla mittareilla mitattuna?

Kuinka ihmiskunta kykenee tuottamaan elämiselle välttämättömät edellytykset – oli sitten kyse ravinnosta tai energiasta?

FT, Levón-instituutin johtaja

Kommentoi







Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa