Menetetty Karjala surettaa yli sukupolvien

Venäjän presidentti Putinin uhittelu lähivuosina on saanut aikaan sen, ettei minkäänlaista Karjala takaisin -henkeä ole enää ollut näköpiirissä. Se kutkutteli aikanaan hyvin monia, mutta jäi haaveiluksi. Palautus Suomelle on jännittyneessä Venäjä-tilanteessa utopiaa.

Jos Karjalan palautuminen Suomen yhteyteen jossain kohtaa olisi ollut mitenkään mahdollista, olisi hetki osunut samoihin aikoihin kun Suomi olisi voinut liittyä Natoon, jolloin Suomi liittyi EU:hun – ja jolloin Neuvostoliitto hajosi.

EU tuli. Nato tai Karjalan palautus eivät edes kuuluneet valmistelussa olleisiin kuvioihin ja niinpä molemmat ovat kaksi vuosikymmentä myöhemmin edelleen jossittelun asteella. Karjalan palauttamisessa juna meni kokonaan ohi.

En ole vielä käynyt Karjalassa, mutta olen ollut yllättynyt, miten vahvoja tunteita Karjala on minussa kevään aikana herättänyt.

Ryhdyin silloin jäljittämään vanhoja sotilaskortteja Kansallisarkistosta, etsien talvi- ja jatkosodan taistelupaikkoja ja niiden tapahtumia.

Sattumalta arkistosta löytyi myös 50-60-luvulla tehty tietokirjasarja siirtokarjalaisista kuntakohtaisine nimiluetteloineen. Avasin yhden paksuista kirjoista. Se oli juuri oikea.

Palaset todella loksahtivat paikoilleen. Lapsuudesta tutut ihmiset eivät olleet enää vain erkkejä tai raijoja, vaan heitä yhdisti sama pieni kylä rajantakaisessa Karjalassa. Etelä-Pohjanmaalla he olivat edelleen saaneet jäädä keskenään naapureiksi.

Vielä en tiedä kylästä paljoakaan, mutta sitäkin enemmän olen kehitellyt sille päässäni vaihtoehtoista historiaa. Mitä jos raja olisi piirretty ihan vähän idemmäksi ja kylä olisikin jäänyt Suomen puolelle?

Ehkä se olisi kasvanut kauniin luonnon ansiosta matkailulliseksi vetonaulaksi. Kirkasvetisen järven ympärillä olisi valkoisella hiekalla upeita pitsihuviloita, ehkä hotelli.

Sen lähin kauppapaikka olisi saavuttanut huiman kasvun vaneritehtaan vanavedessä. Se olisi yksi Suomen merkittävimpiä teollisuuskaupunkeja. Lähistöllä olisi opiskelijoiden suosikkikaupunki. Keiden elämänpolut olisivat kohdanneetkin siellä ja keiden jääneet kokonaan kohtaamatta?

Koko Suomen painopiste voisi olla aivan toisenlainen, jos Karjala olisi ollut osa maata. Metsätkin olisi hoidettu ja hyödynnetty, pellot eivät olisi jääneet rappiolle.

Olisi rakennettu ja kehitetty, toisin kuin Venäjä. Se on unohtanut ja jättänyt huolehtimatta. Kehitys on kulkenut itänaapurin omistuksessa taaksepäin. Karjalalla ei ole ollut paljon arvoa, eikä ainakaan sitä, mitä sillä oli Suomelle.

Pikkukylässä käyneet kertovat umpeenkasvaneista, kuoppaisista teistä ja sameavetisemmäksi muuttuneesta järvestä. Sen rannoilla venäläisnuoriso käy viihteellä jättäen roskat jälkeensä.

Jos tällaisia traumoja voi kehittää ihminen, joka ei ole koskaan Karjalassa käynytkään, millaisia ne ovat heillä, jotka ovat sieltä joutuneet kahdesti lähtemään? Tämä on se, mikä minut yllätti.

Valtakunnalliset Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään tänä viikonloppuna Seinäjoella.

Karjala on kaikilla osallistujilla mielessä, mutta harvalla enää sen palautus. Heidän hento kortensa on, mitä tapahtuu Putinin valtakauden jälkeen. Tutkija Hanna Smith on puhunut otollisesta hetkestä. Se on siinä lyhyen ajan, mutta ellei tilaisuutta osaa hyödyntää, se on ohi. Parhaiten Karjalan pitää itsellään säilyttämällä sen muistot.

Kommentoi