Miehet, joita ei rakastettu joukkoon

Vanhojen herrojen leukaperät ovat löystyneet kiitettävästi. Heillä ei ole mitään menetettävää. Nyt uskaltaa sanoa mielipiteensä, vaikka kukaan ei kysykään.

Herrat julkaisevat keskustelukirjoja ja päiväkirjojaan, antavat neuvoja, moittivat ja hiukan myös pelottelevat. Aiheesta tai aiheetta.

Nämä miehet ovat olleet rautaa, taitavat olla vieläkin. He ovat katselleet yhteiskuntaa näköalapaikalta ja vaikuttaneet siihen.

Lausuntojen takaa näkyvät arvet, jotka ovat tulleet julkisen elämän kolhuista. Presidentti Martti Ahtisaaren kommentit kirjassa Miten tästä eteenpäin paljastavat paljon hänen ja SDP:n suhteesta.

Kuka tuommoista porukkaa voisi äänestää, tokaisee Ahtisaari.

Hän ihmettelee, miksi ammattiyhdistysliike on saanut kaapata puolueessa vallan. Ahtisaarta loukkaa entisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen syrjäyttäminen ja kohtelu.

Empatia Urpilaista kohtaan nousee Ahtisaaren omista kokemuksista.

19-vuotiaana demarien jäsenkirjan ottanut kansakoulunopettaja Ahtisaari kelpasi pelastamaan puolueen presidentinvaalit 1994. SDP järjesti ehdokkaastaan esivaalit, jossa saivat äänestää muutkin kuin puolueen jäsenet.

Tulos taisi olla puolueen ydinjoukolle järkytys. Kalevi Sorsa jäi hopealle ja Ahtisaaresta tuli presidenttiehdokas.

Ahtisaaren kansainvälinen ura ja maine puri suomalaisiin yli puoluerajojen. Ahtisaareen, evakkopoikaan, luotettiin. Varsinkin siirtokarjalaiset ja heidän jälkipolvensa samaistuivat kansanomaiseen mieheen ja hänen vaatimattomaan Eeva-vaimoonsa.

Jälkikäteen voi syystä ihmetellä, miksi demarit hukkasivat Ahtisaaren kansansuosion antaman mahdollisuuden uusiutua ja kasvaa.

Miksi Ahtisaari unohdettiin kuin sateenvarjo poutasäällä Mäntyniemen naulakkoon?

Varjoa tarvittiin kun satoi, mutta sateen loputtua se oli hyödytön. Miksi häntä ei pyydetty toiselle kaudelle? Eikö hän ollutkaan oikea, kunnon demari?

Erkki Tuomioja paljastaa päiväkirjassaan kuunnelleensa tympääntyneenä Ahtisaaren uudenvuoden puhetta ja odottaneensa, että mitähän se nyt hölmöilee.

Voiko puoluetoveriin ja maan presidenttiin enää vähättelevämmin suhtautua. Valitettavasti lause paljastaa enemmän Tuomiojasta kuin Ahtisaaresta.

Körttiläisyydessä, jonka juuret myös Eeva Ahtisaari tunnistaa äitinsä kautta omikseen, puhutaan joukkoon rakastamisesta.

Se tarkoittaa hyväksymistä ja mukaan ottamista, kyselemättä ja mittaamatta. Tulijalle vakuutetaan, että hän riittää ja hän kelpaa, omana itsenään.

Demarit ovat leikkineet joukkoon rakastamista vuoden 1994 presidentinvaalien jälkeen ainakin eurovaaleissa 2009. Silloin annettiin ortodoksipappi Mitro Revon kerätä puolueelle ääniä.

Kyllä hän keräsikin, eniten kaikista SDP:n listalla olleista. Isä Mitrolla olisi ollut politiikassa paljon opettelemista, mutta demareilla perin vähän intoa häntä opettaa. Mitrosta oli jo hyöty saatu.

Kuka tuommoista porukkaa äänestää? Viimeisin kannatuskysely osoittaa, että useampi kuin joka viides suomalainen.

Puoluetta johtaa nyt ay-taustainen kolmikko Antti Rinne, Antti Lindtman ja Eero Heinäluoma. Nämä miehet päättävät, kuka kelpaa joukkoon.

Kommentoi






Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa