Onko mun pakko, jos mä en halua?

Huoltoaseman kahvipöydässä kaksi aikuista miestä keskustelee kännyköistä. Puhetyylistä ja käytöksestä päätellen vanhempi on isä ja nuorempi on hänen poikansa.

Nuorempi mies on sitä mieltä, että vanhemman miehen pitäisi jo ostaa älykännykkä.

– Siihen voisit sitten ladata whatsappin, nettilehdet ja facebookin. Olisit ajan tasalla niin kuin muutkin, nuorempi hehkuttaa.

Vanhempi mies kuuntelee tarkkaavaisena. Välillä hän kohottelee kulmiaan, välillä kurtistaa otsaansa.

Kun nuorempi mies on päättänyt innostuneen luentonsa, vanhempi tokaisee:

– Onko mun pakko, jos mä en halua?

Vautsi, miten hyvin sanottu!

Lausahdus pitää sisällään suuren viisauden. Valtavirran vietäväksi ei tarvitse heittäytyä. Meillä on oikeus kulkea omia polkujamme, jos niin tahdomme.

Laumasielujahan me ihmiset usein olemme. Haluamme toinen toistemme hyväksyntää. Siksi varomme tekemästä valintoja, jotka herättävät huomiota ja hämmennystä tai kenties jopa paheksuntaa.

Tarvitaan todella hyvää itseluottamusta, jos uskaltaa täysin erottautua massasta. Itse ainakin olen sen verran nössö, etten pukisi päälleni punaista paitaa, jos tietäisin kaikkien muiden laittavan ylleen mustat vaatteet.

Jotkut ihmiset ovat niin rohkeita, että he sanovat piut paut kaikelle hälinälle ja hömpälle.

Kaupungin kerrostalokämppä saa silloin jäädä ja maisema vaihtuu maaseudun rauhaan. Uskaliaimmat myyvät talonsa sekä tavaransa ja muuttavat Intiaan joogaamaan.

Olen kuullut puhuttavan sellaisistakin tyypeistä, jotka ovat kyllästyneet kännykän jatkuvaan piipitykseen niin pahoin, että he ovat luopuneet puhelimesta kokonaan.

On ihan helppo kuvitella, miten vapauttavaa on päästä irti jatkuvasta kännykän tuijottamisesta ja räpeltämisestä.

Olisi kuitenkin varsin mielenkiintoista tietää, kuinka kummassa ihminen voi pärjätä nykypäivän arjessa ilman puhelinta.

Omalta kohdaltani voin sanoa, ettei tulisi kuuloonkaan. Jos muuttaisin Intiaan, ostaisin vähintään kolme kännykkää ja niille kaikille vielä varakännykät.

Elämä on lyhyt. Siksi pitää kuunnella sydäntään.

Jos tuntuu siltä, että elämässä täytyy tehdä irtiotto, niin siitä vaan.

Ihmiskunnan selviytymisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että yksi tykkää mietiskelystä ja toinen nauttii tekniikan mukavuuksista.

Jos me kaikki saisimme yhtäkkiä päähämme muuttaa metsiin, tollikkohan siitä tulisi ja systeemi nuljahtaisi nurin.

Oma pääkoppani nuljahti hiljattain kaksi kertaa takaperin ympäri, kun hölmöyksissäni aloin lukea artikkelia, joka kertoi maapallon ja maailmankaikkeuden iästä.

Jutussa puhuttiin aivan käsittämättömistä luvuista, kuten miljardeista vuosista ja sen sellaisesta. Tarina laajeni vielä valovuosiin ja maapallon kaltaisiin planeettoihin.

Ymmärsin lopettaa vasta, kun takaraivoni alkoi kiehua. Onko mun muka pakko kuluttaa elämäni kallisarvoisia hetkiä noin vaikeiden asioiden miettimiseen, jos mä en kerta halua?

Tuosta tulikin mieleeni yksi vitsi.

Tiesitkö, miksi kutsutaan blondia, joka on yliopistossa?

Vierailijaksi tietysti!

sinikka.valikoski@i-mediat.fi

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa