Paperinukkeni saivat uuden kodin

Siivosin kaappeja. Vastaan tuli vanha, pahvinen suklaarasia, jonka sisältä löytyi kymmenkunta paperinukkea.

Muistot tulvahtivat mieleen. Näillä leikittiin lapsena kotia ja laulukilpailuja ja missikisoja. Paperinukkien juhlissa kaikki olivat pynttäytyneinä parhaimpiinsa.

Levitin paperiset juhlapuvut pöydälle ja ihailin kevyennäköistä tyllimekkoa, paljastavaa silkkiunelmaa ja tyylikästä, olkaimetonta glamour-asua.

Sisälläni asuva prinsessa heräsi eloon. Kunpa voisin itsekin pukeutua näihin pukuihin!

Laatikosta löytyi myös useita hameita, puseroita ja housuja, jotka olin itse suunnitellut, värittänyt ja leikannut paperinukeilleni. Joidenkin nukkien vaatevarastot kasvoivat niin, että kaikkia vaatteita ei "ehtinyt" käyttää (samantapainen tilanne on omassa vaatekaapissanikin).

Laatikon päällä luki "muut". Muistelen, että minulla taisi olla ainakin kolme samanlaista suklaarasiaa täynnä paperinukkeja. Yksi miehille, yksi naisille ja kolmannessa sitten olivat ne muut (mitä ne sitten olivatkaan).

Vuosien kuluessa ja useiden muuttojen ansiosta olin karsinut paperinukkejani ja jättänyt ainoastaan rakkaimmat jäljelle. Ne mahtuivat yhteen laatikkoon.

Miehistä olin säästänyt ainoastaan lapsuuden lempiurheilijaani Arto Bryggarea esittävän nuken.

Naisista tallella olivat esimerkiksi missit Anne Pohtamo ja Marianne Åström, Baccaran laulajattaret, pari Charlien enkeliä, Olivia Newton-John (miksi ihmeessä?) ja joku, jossa luki takana "Birgitta". Ei harmainta aavistustakaan, ketä tämä nukke esittää.

Mietin, mitä tekisin paperinukeilla. Koskaan ei siunaantunut tyttölasta jatkamaan äidin leikkejä.

Päätin, että olen tullut tarpeeksi kypsään ikään, jotta raaskin luopua niistä. Ehkä sytytän niillä saunanpesän ja pidän pienen muistohetken.

Ystävät neuvoivat säästämään nuket jälkipolville ihmeteltäväksi. Vastasin, että ihmeteltävää riittää, sillä kaapista löytyvät myös vanhat barbinukkeni ja kiiltokuvani.

Toiset neuvoivat antamaan paperinuket tutuille lapsille leikittäväksi. Kuittasin kyynisenä, että tämän päivän lapset eivät taida paperinukeista mitään ymmärtää, virtuaali-Pokémoneista vain.

Mietin, mahtaisiko joku museo olla kiinnostunut paperinukeistani, mutta niitä oli vähän, niistä ei vielä näyttelyä saa aikaiseksi.

Internet tiesi kertoa, että paperinukkeja myös keräillään. Lähin keräilijä asuu Kokkolassa. Soitin siitä paikasta hänelle, ja hän lupasi ottaa nukkeni vastaan.

Keräilijärouvalla on kuulemma tuhansia paperinukkeja ja niiden vaatteita, osa hyvinkin vanhoja. Omani olivat 1970-luvun Apu-lehdistä leikattuja. Niitäkin rouvalla on, mutta joukossa on kuulemma aukkoja.

– Ja jos minulla on jo samoja nukkeja kuin sinulla, niin voin vaihdella niitä erään ruotsalaisen keräilijän kanssa. Apu ei ilmestynyt siellä, hän on hyvin innostunut Avun paperinukeista, sanoi rouva.

Niinpä paperinukkeni matkustivat postipakettina uuteen kotiin, jossa niistä pidetään hyvää huolta. Ja kenties ne pääsevät jopa näkemään maailmaa, ihan Ruotsiin asti.

Kommentoi






Luetuimmat kolumnit
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa