Winston Churchillin muotokuva

Vuonna 1890 Oscar Wilde julkaisi romaanin Dorian Grayn muotokuva. Teosta pidetään goottilaisen kauhun klassikkona, mutta sen voi lukea myös pohdiskeluna taiteesta ja taiteen suhteesta elämään.

Kirjailijana Wilde edusti niin sanottua estetististä suuntausta, joka uskoi taiteen itseisarvoon ja kiisti sillä olevan mitään kasvattavia tai poliittisia velvoitteita.

Wilden romaanin juonellisessa keskiössä on muotokuva, joka yliluonnollisesti alkaa muuttua sitä mukaa, kuin sen mallina olleen nuoren miehen moraalinen rappio etenee.

Nuorukainen itse, sitä vastoin, ei vanhene lainkaan.

Kun taidemaalari Graham Sutherland runsasta puolta vuosisataa myöhemmin sai tehtäväkseen maalata muotokuvan pääministeri Winston Churchillista, ei mallin ja kankaan välillä vallinnut esteettinen ero ollut yhtä suuri, kuin Wilden romaanissa.

Modernisti Sutherlandin näkemys 80-vuotiaasta Churchillista oli realistisen tosi ja armoton ja selvästi aikaansa edellä, sillä vaikka teos herätti yleistä pahennusta ja se myöhemmin jopa tuhottiin, pitää jälkimaailma työtä menetettynä mestariteoksena.

Nykypäivänä unohtuu helposti, ettei Winston Churchill aina ollut se monumentti, joka hänestä kohtalon oikun myötä lopulta tuli.

Ennen toista maailmansotaa hänen poliittinen uransa oli ehtinyt sisältää useita epäonnistumisia. Jopa täydellisiä katastrofeja, kuten Gallipolin maihinnousu.

Tuo introvertti, kiukutteleva maanvaiva, jonka retoriikka oli liioittelevaa ja yliampuvaa ja joka tuli toimeen oikeastaan vain oman vaimonsa kanssa, joutui todellakin kuin vahingossa Englannin pääministeriksi pian sodan puhkeamisen jälkeen.

Mikäli modernin maailman historiassa milloinkaan on kaitselmuksen tietoinen käsi ohjannut tapahtumien kulkua, oli tuo hetki Churchillin asettuminen pääministerin virka-asuntoon vuonna 1940.

Se oli silloin, kun vapaa maailma tarvitsi miestä, eikä mitään miesoletettua.

Churchill oli niitä harvoja, ellei peräti ainoa brittipoliitikko, joka alusta saakka tunnisti Hitlerin Saksan maailmalle muodostaman uhan. Tämän seurauksena kansallissosialismin kanssa käytävää dialogia kannattaneet, ne sen ajan unelmamarssijat, syyttivät Winstonia hyvin tutunkuuloisesti vihapuhujaksi.

Soturi, poliitikko, Nobel-palkittu kirjailija, amatööritaiteilija, vapaamuurari ja muotokuvamalli.

Myönnän, että käsitykseni Sutherlandin ja Churchillin muotokuvaprojektista perustuu lähes täysin siihen tällä hetkellä ajankohtaiseen televisiodraamaan. Taideteoksena se on pelkkää käsikirjoituksen tulosta, juuri sillä painoarvolla, jolla taiteen on mahdollista jäljitellä elämää.

Jos Dorian Grayn muotokuva on kertomus elämästä, joka jäljittelee taidetta, on asetelma Sutherlandin maalauksessa päin vastainen.

Siinä taide jäljittelee elämää paljastaen samalla peilin tarkkuudella totuuden vanhalle valtiomiehelle, totuuden meistä meille.

Ja juuri silloin se paradoksaalisesti samalla puhdistaa itsensä kaikista kasvattavista tai poliittisista velvoitteista.

Virkamiesboheemi ja kirjailija

Kommentoi







Luetuimmat kolumnit