Mustasaaren virastotaloa saneerataan parhaillaan sisäilmaongelmien vuoksi. Valtuusto päätti torstai-iltana 600 000 euron lisämäärärahasta remonttia varten. Arkistokuva: Kirsi Tuura
Mustasaaren kunnan taloustilanne näyttää paremmalta, mitä kunnassa on alun perin arvioitu.
Kunnan talousjohtaja Henrik Sandback toteaa, että muutos luvuissa johtuu koronapandemiasta. Vaikka Mustasaaren verotulot ovat vähentyneet tänä vuonna työttömyyden kasvun takia 2,6 miljoonaa euroa, valtio on vastaavasti nostanut kuntien valtionosuuksia koronatilanteen vuoksi.