Britannia isännöi kansainvälistä oikeusministerien kokousta mahdollisten sotarikosten tutkinnasta Ukrainassa

Britannian varapääministeri Dominic Raabin mukaan kokouksen osallistujat keskustelevat tiedon keräämisestä ja hirmutekoihin liittyvien todisteiden jakamisesta sotarikosten selvittämiseksi sekä uhrien tukemisesta. LEHTIKUVA / AFP
Britannian varapääministeri Dominic Raabin mukaan kokouksen osallistujat keskustelevat tiedon keräämisestä ja hirmutekoihin liittyvien todisteiden jakamisesta sotarikosten selvittämiseksi sekä uhrien tukemisesta. LEHTIKUVA / AFP

Britannia isännöi maaliskuussa kansainvälistä oikeusministerien kokousta, joka liittyy sotarikosten tutkintaan Ukrainassa, kertoi Britannian hallitus lauantaina.

Tarkoituksena on keskustella tavoista tukea meneillään olevaa, Hollannin Haagissa sijaitsevan Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) tutkintaa Venäjän väitetyistä sotarikoksista Ukrainassa.

Myös ICC:n syyttäjän Karim Khanin on määrä osallistua kokoukseen. Khan on aiemmin pyytänyt kansainvälisen yhteisön tukea tutkinnassa.

ICC tutkii parhaillaan Ukrainassa tehtyjä mahdollisia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Kokousta isännöivä varapääministeri Dominic Raab sanoi, että osallistujat keskustelevat tiedon keräämisestä ja hirmutekoihin liittyvien todisteiden jakamisesta sotarikosten selvittämiseksi sekä uhrien tukemisesta. Tarkoituksena on lisätä ICC:lle annettua taloudellista ja käytännön tukea sekä koordinoida pyrkimyksiä taata tuomioistuimelle kaikki sen tarvitsema tuki tutkinnan toteuttamiseen ja syytteiden nostamiseen.

Raab painotti, että kansainvälisen yhteisön on annettava vahva tuki ICC:lle, jotta sotarikolliset voidaan asettaa vastuuseen.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitti joulukuussa, että YK:n erikoistuomioistuin voisi käsitellä Venäjän johdon toimet Ukrainan hyökkäyssodassa. EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell on sanonut Venäjän tekemien, Ukrainan siviili-infrastruktuuriin kohdistuneiden ohjusiskujen olevan sotarikoksia, joihin syyllistyneet joutuvat teoistaan vastuuseen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje