Britanniassa Liz Trussin kompuroinnit ovat rapauttaneet oman puolueen uskoa pääministeriin

Britannian pääministeri Liz Truss. LEHTIKUVA/AFP
Britannian pääministeri Liz Truss. LEHTIKUVA/AFP

Britannian pääministeri Liz Truss on ollut vallassa vasta vähän yli kuukauden, mutta hänen hallituksensa valta horjuu jo nyt. Helsingin yliopiston akatemiatutkijan Timo Miettisen mukaan ei olisi yllätys, jos maan konservatiivipuolueen johtaja vaihtuisi pian jo taas uudelleen.

–  Trussin pääministerikauden alku on ollut suoraan sanottuna katastrofaalinen, Miettinen sanoo.

Ongelmat ovat kehittyneet syyskuussa paljastetun budjetin ympärille. Siinä aliarvioitiin Miettisen mukaan Britannian julkisen talouden kestävyys sekä markkinoiden reaktio.

–  Inflaatio on Britanniassa keskeinen ongelma. Trussin ideologisesti värittynyt pyrkimys lähteä alentamaan veroja tässä tilanteessa oli markkinoiden näkökulmasta virhe.

Budjetissa ehdotettiin esimerkiksi veronalennuksia rikkaille. Valtiovarainministeri Kwasi Kwarteng sai potkut tehtävistään, ja hänen tilalleen tuli toinen konservatiivipoliitikko, Jeremy Hunt. Maan inflaatio oli elokuussa 8,6 prosenttia.

Luottamus pääministeriin on murenemassa

Trussin hallituksen epäonnistumiset eivät ole Miettisen mukaan ainakaan parantaneet uuden pääministerin asemaa konservatiivipuolueen sisällä.

–  Valtiovarainministeri Kwartengin erottamista voi pitää myönnytyksenä ja luottamuksen hakemisena. Puolueen sisältä kuuluu nyt kuitenkin paljon puheenvuoroja, että luottamus Trussiin on murentumassa, Miettinen sanoo.

Esimerkiksi erotettu valtiovarainministeri Kwarteng uskoo sanomalehti Timesin lähteiden mukaan, että Truss kestää pääministerinä enää muutaman viikon.

Konservatiivipuolueen murheet tuskin kuitenkaan ratkeavat vaihtamalla pääministeriä uudestaan, arvioi Miettinen. Puolue on jakaantunut esimerkiksi talouspolitiikassa ja suhtautumisessa Euroopan unioniin.

–  Trussin edeltäjät, kuten Boris Johnson ja Theresa May, kaatuivat juuri tähän jakoon. Puolueella ei ole selkeää poliittista linjaa, ja kaikki johtajat vetävät sitä eri suuntiin. Tämä on se isoin ongelma.

Uudet vaalit voisivat olla katastrofaaliset konservatiiveille

Britannian seuraavat parlamenttivaalit on järjestettävä viimeistään tammikuussa 2025. Trussin hallituksella voisi siis olla edessä yli kahden vuoden mittainen valtakausi.

Maan poliittiseen kulttuuriin kuuluu kuitenkin Miettisen mukaan se, että uusi pääministeri hakee kansalta hyväksynnän ja mandaatin uusien vaalien kautta.

Esimerkiksi edelliset konservatiivipuolueen johtajat May ja Johnson järjestivät ennenaikaiset vaalit pian sen jälkeen, kun he olivat nousseet maan johtoon.

Uudet vaalit eivät olisi kuitenkaan välttämättä nyt suotuisat konservatiiveille. Viimeisimpien YouGovin tekemien mielipidemittausten mukaan vain 23 prosenttia kansasta äänestäisi nyt konservatiiveja, kun taas työväenpuoluetta äänestäisi 51 prosenttia.

–  Puolueen kannatus oli huono jo ennen kuin Truss valittiin johtoon. Hänestä toivottiin ehkä piristysruisketta, mutta kävikin päinvastoin, Miettinen arvioi.

Nykyisillä kannatuslukemilla konservatiivipuolue tuskin haluaa lähteä uusiin vaaleihin Miettisen mukaan.

–  Maassa vaihtuu todennäköisemmin pääministeri ennen kuin uusia vaaleja ehditään pitämään.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje