Britanniassa työmatkalaisia kohtasi tiistaina junakaaos, kun maan rautateillä alkoi suurin lakko yli kolmeen vuosikymmeneen

Lontoossa jonotettiin tiistaina bussiin rautatiealan työntekijöiden aloitettua suurimman lakon vuosikymmeniin. LEHTIKUVA/AFP
Lontoossa jonotettiin tiistaina bussiin rautatiealan työntekijöiden aloitettua suurimman lakon vuosikymmeniin. LEHTIKUVA/AFP
Jaa artikkeli

Britanniassa työmatkalaisilla oli tänään vastassa kaaos, kun rautatiealan työntekijät aloittivat suurimman lakon, joka maan rautatieverkostossa on nähty yli kolmeen vuosikymmeneen.

Rautateitä pitkin töihin tavallisesti kulkevat ovat joutuneet työpaikoille päästäkseen turvautumaan apostolinkyytiin, polkupyöriin tai busseihin.

Tiistai on lakkopäivistä ensimmäinen, minkä lisäksi lakkoilua on luvassa myös torstaina ja lauantaina.

Kuljetusalan ammattiliitto RMT:n mukaan lakot ovat tarpeen, sillä palkat eivät ole pysyneet inflaation perässä. Inflaatio on noussut Britanniassa korkeammalle kuin 40 vuoteen ja sen on määrä kasvaa entisestään.

Viime hetken neuvottelut lakon estämiseksi kaatuivat maanantaina, ja kymmenien tuhansien rautatiealan työntekijöiden on määrä osallistua tämän viikon lakkoihin.

Uutistoimisto AFP:n mukaan lakkoiluun on osallistumassa yli 50  000:n RMT:n jäsentä. Brittilehti Guardianin kertoma määrä on jokseenkin maltillisempi, noin 40  000.

Juna-asemat ja Lontoon metroasemat ovat tavallisesti täynnä ihmisiä aamun ruuhkan aikaan. Tiistaina asemat olivat kuitenkin autioita tai jopa lukittuja. Ympäri maata osia raideverkostosta pyöritettiin minimivahvuudella.

Johnson näytti vihreää valoa vuokratyövoiman käytölle rautatielakon aikana

Lontoossa taksiyritykset ovat ilmoittaneet piikistä kysynnässä. Pääväylät ovat puolestaan täyttyneet autoista ja linja-autoista, joiden seassa pujottelee pyöräilijöitä. Lontoon laitamilla bussipysäkeille muodostui pitkiä jonoja jo hieman aamukuuden jälkeen, mutta monet bussiin mielivistä luovuttivat, kun jo valmiiksi täyteen ahdetut linja-autot eivät pysähtyneet lainkaan.

Guardian kertoi maanantaina, että Britannian pääministeri Boris Johnson aikoo sallia rautatieyhtiöille vuokratyövoiman käytön tämän viikon suurlakkojen aikana. Ammattiliitot ovat tuominneet Johnsonin linjauksen kansainvälisen oikeuden vastaiseksi ja varoittavat, että vuokratyövoiman käyttö toisi turvallisuusriskin raideliikenteeseen.

Johnson syytti myös brittilehden mukaan ammattiliittoja liian korkeista palkkavaatimuksista ja sanoi julkisen sektorin työntekijöiltä tarvittavan "palkkakuria ja pidättyväisyyttä" vieläkin korkeamman inflaation estämiseksi.

Lakkopäivät sekoittavat aikatauluja siinä määrin, että matkustajia on kehotettu välttämään matkustamista kuluvan viikon aikana. Lakkopäiville osuu myös suuria yleisötapahtumia, kuten Glastonburyn musiikkifestivaali.

Turhautuneilta matkustajilta lakoille niin tukea kuin vastustustakin

Bussin kyytiin junan sijaan joutunut 73-vuotias lääkäri Peter Chiodini kertoo AFP:lle, ettei hän tue lakkoja.

–  Minusta me tarvitsemme taatut minimiyhteydet, koska ihmiset tulevat menettämään rahaa tämän vuoksi, hän sanoi ja painotti lakoista aiheutuvan ihmisille hankaluuksia.

Amber Zito, 24 kutsui lakkoja "turhauttaviksi" myöhästyttyään junasta, jolla hänen oli määrä palata kotiin. Hän sanoi kuitenkin tukevansa rautatiealan työntekijöitä. Koirien vesiterapeuttina työtä tekevä Zito alleviivasi kaiken olevan tällä hetkellä sekaisin: "lentokoneet, junat, kaikki".

–  Syytän hallitusta. En syytä lainkaan ihmisiä, jotka tekevät työtä junayhtiöille, he yrittävät vain tehdä sen, mitä kaikki heidän työltään haluavat, hän jatkoi.

Britannian hallituksen näkökulmasta yksityisten rautatieyhtiöiden ja ammattiliittojen tulisi ratkaista ongelma.

Liikenneministeri Grant Shapps sanoi "paheksuvansa" lakkoja, jotka hänen mielestään herättävät mielikuvia "1970-luvun pahoista vanhoista päivistä", jolloin teollisuuden työtaistelutoimet olivat paljon nykyistä yleisempiä.

–  Ihmiset, jotka kärsivät, ovat ihmisiä, joiden täytyy fyysisesti ilmaantua työpaikalle, Shapps kommentoi Sky Newsille ja mainitsi näiden joukossa olevan ehkä alemman tulotason työntekijöitä ja sairaaloiden siivoojia.

Liikenneministeri: Jatkossa laki on matkustajien puolella

Shapps sanoi myös ministerien muuttavan lakeja niin, että ammattiliittojen "militanttien" toimien vaikutukset olisivat tulevaisuudessa vähemmän vahingollisia.

–  Tulevien lakkojen osalta... me aiomme varmistaa, että laki on tiukasti matkustajien puolella, kuluttajien puolella, Shapps sanoi Sky Newsin mukaan.

Sky Newsin mukaan RMT:n pääsihteeri Mick Lynch puolestaan sanoi, että lisälakot voivat olla välttämättömiä. Lisäksi Lynch peräänkuulutti ammattiliittojen välillä koordinoitua toimintaa, jolla pyrittäisiin "uudelleen tasapainottamaan yhteiskuntamme eriarvoisuuksia".

Hallitukselleen puhunut pääministeri Johnson kehotti ammattiliittojen johtajia neuvottelemaan valtaosan maan rautatieverkosta omistavan Network Railin ja junayhtiöiden kanssa sopimuksen aikaan saamiseksi.

RMT:n Lynchin mukaan junayhtiöiden ja Lontoon metron tarjouksia inflaatioon nähden alhaisista palkankorotuksista ei voida hyväksyä.

Ammattiliiton mukaan lakot ovat suurin kiista Britannian rautatieverkostossa sitten vuoden 1989.

Raideliikennettä hallinnoivat yhtiöt ovat varoittaneet häiriöistä läpi viikon. Lakkojen aikana raideliikenteestä kulkee vain noin 20 prosenttia ja puolet linjoista on suljettuna.

Maanpäällisen rataverkon lisäksi Lontoon metrossa työskentelevät RMT:n jäsenet järjestävät tiistaina 24 tunnin mittaisen metroseisauksen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje