Brittitiedustelu: Venäjän tekemän ostoskeskusiskun oli mahdollisesti tarkoitus osua muualle – Zelenskyi julkaisi videon hetkestä, jolloin ohjus iskeytyy rakennukseen

Venäjän ohjusiskun aiheuttamia tuhoja siivottiin Ukrainan Krementshukissa tiistaina. LEHTIKUVA/AFP
Venäjän ohjusiskun aiheuttamia tuhoja siivottiin Ukrainan Krementshukissa tiistaina. LEHTIKUVA/AFP

On mahdollista, että Venäjän ohjusiskun Ukrainan Krementshukin kaupungissa sijaitsevaan ostoskeskukseen oli tarkoitus osua läheiseen infrastruktuurikohteeseen, kertoo Britannian puolustusministeriön sotilastiedustelu.

Sen mukaan Venäjän epätarkkuus pitkän kantaman iskuissa on ennenkin johtanut suuriin siviiliuhrien määriin. Sotilastiedustelu arvioi, että Venäjä on todennäköisesti edelleen valmis aiheuttamaan siviilivahinkoja, jos se kokee tarvetta iskeä kohteeseensa.

Venäjän pula nykyaikaisemmista tarkoista aseista sekä iskujen kohdentamisen suunnittelijoiden ammatilliset puutteet johtavat erittäin todennäköisesti uusiin siviiliuhreihin, puolustusministeriö arvioi.

Ostoskeskuksen iskussa on kuollut 18 ja haavoittunut liki 60 ihmistä, kertoivat Ukrainan pelastusviranomaiset tiistaina Twitterissä. Viestin mukaan haavoittuneista 25 oli sairaalahoidossa.

Iskua ostoskeskukseen tutkitaan mahdollisena sotarikoksena, Ukrainan valtakunnansyyttäjä Iryna Venediktova kertoi yhdysvaltalaiselle NBC:lle tapahtumapaikalla.

Zelenskyi: Video todistaa, että isku oli tahallinen

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi valvontakameran tallentaman videon todistavan, että isku ostoskeskukseen oli tahallinen. Videon julkaisi muun muassa brittilehti Guardian keskiviikkona.

Videokuvassa näkyy, kuinka ohjus iskeytyy rakennukseen.

–  On selvää, että venäläiset tappajat saivat täsmälliset koordinaatit tätä ohjusiskua varten. He halusivat surmata niin monta ihmistä kuin mahdollista rauhallisessa kaupungissa, Zelenskyi sanoi videolla.

Tiistai-iltaan mennessä Ukrainan kaupunkeihin on osunut yhteensä yli 2  800 venäläistä ohjusta, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi eilisessä puheessaan. Lukua ei ole voitu tarkistaa puolueettomasta lähteestä.

Zelenskyin mukaan Ukrainan viranomaiset tekevät parhaansa tunnistaakseen kaikki iskuista vastuussa olevat venäläiset sotilaat.

–  Nimet, kasvot ja kaikki tiedot jokaisesta näistä terroristeista tulevat maailman tietoon. Kukaan heistä ei pysty välttämään vastuuta, eivätkä henkilökohtaiset pakotteet ole tarpeeksi näille ihmisille. Tuomio ja vankeusrangaistus ovat vähimmäismäärä, jonka he ansaitsevat, presidentti sanoi.

Venäjän hyökkäyksen pääpaino on ollut viime viikkoina Itä-Ukrainassa Sjeverodonetskissa ja Lysytshanskissa. Sjeverodonetskin kaupungin pormestari Oleksandr Striuk kertoi lauantaina, että Sjeverodonetsk on täysin venäläisjoukkojen valtaama.

CNN: Venäjän nukkehallinto valmistelee Hersonissa kansanäänestystä Venäjään liittymisestä

Venäjän tukema hallinto valmistelee Etelä-Ukrainan Hersonin alueella kansanäänestystä siitä, liitetäänkö miehitetty alue virallisesti Venäjään. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Alueella valmistaudutaan kansanäänestykseen ja se tullaan järjestämään, Hersonin alueen venäläismielisen hallinnon apulaispäällikkö Kirill Stremousov sanoi viestipalvelu Telegramissa. Stremousov on tehnyt yhteistyötä Venäjän virkamiesten kanssa useita kuukausia.

Venäjän tukema hallinto aikoo tarjota alueen asukkaille Venäjän passeja ja aloittaa ruplan käyttöönoton.

Ukrainan mukaan noin 45 prosenttia Hersonin hyökkäystä edeltävästä väestöstä on poistunut alueelta.

Herson oli yksi ensimmäisistä alueista, jotka Venäjä otti haltuunsa helmikuussa alkaneen hyökkäyksen jälkeen.

Norjalta aseapua Ukrainalle Britannian avustuksella

Norja kertoo lahjoittavansa Ukrainalle kolme raketinheitinjärjestelmää. Samanlaisia päätöksiä aseavusta Ukrainalle ovat tehneet myös Britannia, Saksa ja Yhdysvallat.

Ukraina on useaan otteeseen pyytänyt länneltä lisää raskasta asekalustoa.

Raketinheitinjärjestelmien toimitus Ukrainaan toteutetaan yhteistyössä Britannian kanssa, kertoi Norjan puolustusministeri Björn Arild Gram. Ministerin mukaan Norjan aseet vaativat laajaa päivitystä ja siksi on sovittu, että Britannia ottaa vastaan norjalaiset aseet ja lähettää sitten osan omistaan Ukrainaan.

–  Meidän on jatkettava Ukrainan tukemista, jotta he voivat jatkaa taisteluaan vapauden ja itsenäisyyden puolesta, puolustusministeri sanoi lausunnossaan.

Norja lähettää Ukrainan avuksi myös viisituhatta kranaattia aiemmin lähettämänsä viidentuhannen lisäksi.

Zelenskyi pyytää Naton huippukokoukselta nykyaikaisia aseita

Ukraina tarvitsee nykyaikaisia aseita ja lisää taloudellista apua puolustaakseen maataan Venäjän hyökkäykseltä, sanoi presidentti Volodymyr Zelenskyi Nato-maiden johtajille huippukokouksessa Madridissa.

Zelenskyi puhui huippukokouksessa videoyhteyden välityksellä.

Presidentti lisää, että taloudellinen tuki on Ukrainalle yhtä tärkeää, kuin aseapu. Ukraina tarvitsee Zelenskyin mukaan noin viisi miljardia dollaria kuukaudessa puolustuksensa rahoittamiseen. Venäjän hyökkäyssota on jatkunut yli neljä kuukautta.

Johnson: Jos Putin olisi nainen, Ukrainan sota ei olisi syttynyt

Britannian pääministeri Boris Johnson sanoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ei olisi aloittanut sotaa Ukrainassa, jos Putin olisi nainen. Johnsonin mukaan presidentin määräämä hyökkäys Ukrainaan "on täydellinen esimerkki myrkyllisestä maskuliinisuudesta".

–  Jos Putin olisi nainen, en todellakaan usko, että hän olisi aloittanut hullua hyökkäyksen ja väkivallan macho-sotaa kuten hän on tehnyt, pääministeri arvioi saksalaiselle yleisradioyhtiölle ZDF:lle tiistaina.

Venäjältä kuultiin kuivakkaita kommentteja Johnsonin lausuntoon. Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi uskovansa, että psykoanalyytikko Sigmund Freud olisi halunnut saada elämänsä aikana tällaisen aiheen tutkimukselleen.

Ukraina kiittää Naton selkeää asennetta Venäjää kohtaan

Ukrainan johto kiitti keskiviikkona puolustusliitto Naton "selkeää" asennetta Venäjää kohtaan. Ukraina toivotti tervetulleiksi Naton päätökset luvata lisää tukea Ukrainalle sekä kutsua Suomi ja Ruotsi liittymään Natoon.

Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Nato osoitti nyt Madridissa, että se kykenee tekemään vaikeita, olennaisia ​​päätöksiä.

Ulkoministeri totesi tviitissään, että Ukraina suhtautuu myönteisesti Naton selkeään asenteeseen Venäjää kohtaan sekä Suomen ja Ruotsin liittymiseen Natoon.

Kuleba lisäsi, että Naton yhtä vahva ja aktiivinen kanta Ukrainan suhteen auttaa suojelemaan euroatlanttista turvallisuutta ja vakautta.

Syyria tunnusti Itä-Ukrainan separatistialueiden itsenäisyyden

Syyrian hallinto on ensimmäisenä maailmassa tunnustanut Itä-Ukrainan venäläismieliset separatistialueet itsenäisiksi.

Aiemmin tämän on tehnyt vain Venäjä, joka tunnusti Donetskin ja Luhanskin itsenäisiksi helmikuussa.

Asiasta kertoi Syyrian ulkoministeriön lähde virallisen Sana-uutistoimiston mukaan.

Lähteen mukaan Syyria valmistautuu seuraavaksi solmimaan diplomaattiset suhteet Donetskin ja Luhanskin kanssa.

Venäjä on Syyriassa presidentti Bashar al-Assadin hallinnon tärkein tukija.

Zelenskyi ilmoitti osallistuvansa G20-kokoukseen "riippuen muista osanottajista"

Ukrainan presidentti Zelenskyi sanoi keskiviikkona, että hän aikoo osallistua G20-maiden tulevaan huippukokoukseen. Hän sai kutsun, vaikka Ukraina ei kuulu G20-valtioihin.

Tapaaminen pidetään Indonesian Balilla 15. ja 16. marraskuuta.

Zelenskyi kuitenkin täydensi, että hänen osallistumisensa riippuu Ukrainan turvallisuustilanteesta "sekä huippukokouksen osallistujien kokoonpanosta". Zelenskyin oletetaan jättäytyvän pois, jos Venäjän presidentti Vladimir Putin on mukana.

Aiemmin tällä viikolla Putinin esikunnasta ilmoitettiin, että tämä oli saanut kutsun G20-kokoukseen ja aikoo osallistua joko paikan päällä tai videolinkin välityksellä.

Ukrainalle palasi 144 sotilasta vankienvaihdossa - vastapuoli sai ilmeisesti saman määrän sotilaitaan

Ukraina ilmoitti keskiviikkona saaneensa takaisin vankienvaihdossa 144 sotilastaan. Useimmat heistä ovat eteläisen Mariupolin satamakaupungin Azovstalin terästehtaan entisiä puolustajia, ja moni on toipumassa haavoittumisesta.

Ukrainan puolustusministeriö ei täsmentänyt, milloin ja missä vaihto tapahtui tai kuinka monta venäläistä vankia vapautettiin osana vaihtoa.

Ukrainan itäosien Venäjä-mielisten separatistien johtaja Denis Pushilin kuitenkin kertoi, että 144 sotilasta Venäjältä ja niin kutsutusta Donetskin kansantasavallasta oli "palannut kotiin".

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje