Euroopan unioni valmistautuu asettamaan tuontikiellon venäläiselle kivihiilelle ja estämään venäläisalusten pääsyn EU-satamiin. Toimet ovat osa viidettä pakotepakettia, josta EU-maiden suurlähettiläät keskustelivat Brysselissä keskiviikkona.
STT:n diplomaattilähteistä saamien tietojen mukaan päätös uusista pakotteista pyrittäneen tekemään torstaina. Jäsenmailla on halua saada pakotteet hyväksyttyä mahdollisimman pian.
EU ei ole vielä aiemmin puuttunut pakotteissaan venäläiseen tuontienergiaan. Kivihiilen lisäksi Venäjä myy Eurooppaan myös maakaasua ja öljyä. Kivihiileen puuttuminen on arvioitu EU:lle helpommaksi kuin esimerkiksi kaasuostojen lopettaminen.
Ajatushautomo Bruegelin mukaan EU-maat pystyvät korvaamaan Venäjältä ostetun kivihiilen hankinnoilla muilta toimittajilta, sillä maailmanlaajuiset kivihiilimarkkinat ovat varsin joustavat.
Venäläisestä fossiilienergiasta irtautuminen on ollut vaikea kysymys, sillä osa EU-maista on varsin riippuvaisia energiaostoista Venäjältä.
Pakotteiden kohteeksi uusia nimiä
Paine EU-pakotteiden ulottamiselle energiaostoihin on kasvanut viime päivinä, kun Ukrainassa on paljastunut julmuuksia venäläisjoukkojen jäljiltä esimerkiksi Butshan kaupungissa.
Nyt käsiteltävä pakotepaketti on EU:n viides. Aiempien pakotteiden kohteina ovat olleet muun muassa venäläiset oligarkit, venäläispankit sekä erilaiset vientituotteet.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli paketin tiistaina. Siihen sisältyisi kivihiilen tuontikiellon ja EU-satamien sulun lisäksi venäläispankkeihin kohdistuvia toimia, EU-satamien sulkeminen venäläisiltä aluksilta, uusia vienti- ja tuontikieltoja sekä joukko muita kohdennettuja toimia.
Talouslehti Financial Times kertoi keskiviikkona, että EU on lisäämässä oligarkki Boris Rotenbergin pakotelistalleen. Rotenbergilla on myös Suomen kansalaisuus.
Boris Rotenbergin veli Arkadi Rotenberg on jo EU-pakotelistalla. Boris Rotenberg puolestaan on ollut ennestään Yhdysvaltojen ja Britannian pakotelistoilla.
Financial Timesin mukaan EU lisäisi pakotelistalleen myös Venäjän suurimman pankin Sberbankin johtajan German Grefin sekä oligarkki Oleg Deripaskan.
EU:n pakotelistalle joutuisivat myös presidentti Vladimir Putinin kaksi tytärtä.
Öljyn tuontikieltoa myös väläytelty
Von der Leyenin mukaan komissio valmistelee edelleen lisätoimia, joihin sisältyisi myös öljyn tuontikielto.
EU-parlamentin täysistunnossa keskiviikkona puhunut Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel sanoi, että EU:n on asetettava pakotteita venäläiselle öljylle ja kaasulle "enemmin tai myöhemmin".
Tiistaina ennen komission ehdotuksen julkistusta Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian ehti kommentoida, että uusimpaan pakotepakettiin olisi sisältymässä sekä kivihiili että öljy.
– Ranska ja Saksa työskentelevät yhdessä määritelläkseen uuden paketin, johon öljyn ja kivihiilen on määrä sisältyä, Le Drian sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Esimerkiksi Politico-lehden mukaan Saksan vetämä joukko EU-jäsenmaita on kuitenkin vastustanut öljyn sisällyttämistä pakotteisiin tässä vaiheessa.
Suomi on kannattanut pakotteiden laajentamista.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti tiistaina aamupäivällä kehysriihen alkaessa kantansa siitä, että venäläisestä energiasta tulisi irtaantua niin pian kuin mahdollista.