Irakin populistisen shiiajohtajan vetäytymisilmoitus synnytti jälleen levottomuuksia maassa – "Kyse on valtaapitävien kilpailusta, ei kansanliikkeestä"

Irakin kesä on ollut täynnä levottomuuksia. LEHTIKUVA/AFP
Irakin kesä on ollut täynnä levottomuuksia. LEHTIKUVA/AFP

Irakissa on viime päivinä kärsitty jälleen levottomuuksista, jotka kytkeytyvät populistiseen shiialaiseen uskonoppineeseen Muqtada al-Sadriin.

Viikon alussa poliittisista äkkiliikkeistään tunnettu al-Sadr ilmoitti vetäytyvänsä politiikasta "lopullisesti". Hänen tukijansa tunkeutuivat ilmoituksen jälkimainingeissa maanantaina vihreällä vyöhykkeellä sijaitsevaan presidentinpalatsiin.

Kannattajat alkoivat poistua pääkaupunki Bagdadin vihreältä vyöhykkeeltä sen jälkeen, kun al-Sadr vaati heitä lähtemään alueelta.

Vihreä vyöhyke on korkean turvallisuuden alue, jolla sijaitsee muun muassa hallintorakennuksia ja suurlähetystö.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija, Irak-asiantuntija Mariette Hägglund sanoo STT:lle, että kyse ei ole ensimmäinen kerta kun al-Sadr ilmoittaa vetäytyvänsä politiikasta.

– Voi olla, että hän ilmoittaa taas palaavansa politiikkaan. Hän ei itse ole ollut ministeri, mutta hänen tukijansa ovat osa poliittista järjestelmää, hän sanoo.

Hägglund arvioi, että eroilmoituksen taustalla on pikemminkin al-Sadrin neuvottelutaktiikka. Hänen tavoitteensa on muodostaa enemmistöhallitus, joka ei sisällä muita Irakin shiiapuolueita.

–  Enemmistöhallitusta tavoittelemalla voi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Yhtäältä hän voi esittää haluavansa uudistaa poliittista järjestelmää, vaikka on itse siitä hyötynyt. Toisaalta hän voi heikentää kilpailijoitaan eli muita shiiapuolueita.

Taustalla vaaleista lähtenyt valtataistelu

Taustalla on Irakin viime vuoden lokakuun parlamenttivaaleista syntynyt valtataistelu. Al-Sadrin liike "sadristit" voittivat vaalit, mutta hallitusneuvottelut jumiutuivat kuukausien ajaksi.

–  Vuoden 2003 eli Yhdysvaltain Irakin hyökkäyksen jälkeen Irakissa on ollut voimassa järjestelmä, jossa on muodostettu konsesushallituksia. Eli käytännössä kaikki ryhmät osallistuvat hallitukseen, ja vaalien voittajalla on eniten valtaa neuvotella seuraava hallitus. Varsinaista hallitus-oppositiojärjestelmää ei siis ole ollut, Hägglund sanoo.

Al-Sadr oli kuitenkin muuttamassa tätä perinnettä. Hänen suunnitelmiensa mukaisesti hallitus olisi koostunut sadristien lisäksi kurdipuolueesta ja muutamasta sunnipuolueesta.

– Se olisi jättänyt muut shiialaiset puolueet eli kilpakumppanit hallituksen ulkopuolelle. Keskinäisestä kilpailusta huolimatta shiiapuolueet ovat usein luoneet koalitiota keskenään osana epävirallista neuvotteluprosessia. Sadr olisi muuttanut logiikkaa, miten hallitus järjestetään. Se ei käynyt päinsä muille shiialaisille puolueelle, Hägglund sanoo.

Nykyinen tilanne heijastaakin siis nimenomaan shiiapuolueiden välisiä jakolinjoja.

Tämä jumiutti hallitusneuvottelut, ja sai al-Sadrin tukijoineen vetäytymään hallitusneuvotteluista. Nyt hallitusta ei ole saatu edelleenkään muodostettua lähes vuosi vaalien jälkeen.

Massarukouksia ja hallintorakennuksien valtauksia

Tämän jälkeen Irakin kesä onkin ollut täynnä levottomuuksia. Heinäkuussa kymmenettuhannet al-Sadirin seuraajat kokoontuivat niin sanottuun yhtenäisyyden rukoukseen Bagdadissa. Rukouksen teema oli hyvin poliittinen.

Joitakin viikkoja tämän joukkotilaisuuden jälkeen sadat al-Sadrin kannattajat valtasivat parlamenttitalon protestoidakseen al-Sadrin shiialaisen kilpakumppanin CFA:n uutta pääministerivalintaa.

Seuraava joukkorukoustilaisuus pidettiin elokuussa, jolloin al-Sadr kutsui kannattajansa rukoilemaan tarkasti vartioidulle Bagdadin vihreälle alueelle.

Muutama viikkoja tämän jälkeen mielenosoittajat valtasivat Bagdadin oikeustalon ja vaativat muun muassa parlamentin hajottamista.

Taustalla aseellisia ryhmiä

Hägglundin mukaan mielenosoituksissa on keskeistä tiedostaa, että kyseessä ei ole kansalaisaktivistien mielenosoituksista, vaan niissä on mukana poliittisen eliitin kannattajia ja militioita.

– Se, että kannattajat edes pääsevät Bagdadin vihreälle alueelle ja hallintorakennuksiin, kertoo että kyseessä ei ole mikään perinteisen kansalaisyhteiskunnan mielenosoitus, vaan poliittiseen eliittiin kytkeytyvä liike. Politiikan voimahahmot usein mobilisoivat kannattajiaan voimannäyttönä osoittamaan mieltä, ja monet heistä ovat aseistettuja, joten heitä ei voida pysäyttää. Tilanne eskaloitui aseelliseksi väkivallaksi, koska poliittisten hahmojen takana on aseellisia toimijoita, Hägglund sanoo.

Mielenosoituksissa keskeisiä ovat olleet al-Sadrin kannattajat ja tämän vastustajat eli toisten shiialaisten puolueiden ryhmittymät. Myös Irakin turvallisuusjoukot ovat olleet mukana vastaamassa protesteihin.

Tämän viikon aikana ainakin noin 570 mielenosoittajaa haavoittui luodeista tai loukkaantui esimerkiksi kyynelkaasun hengittämisestä. 30 ihmisen kerrottiin ammutun kuoliaaksi.

Poukkoileva populisti

Arvovaltaisesta shiialaisesta suvusta lähtöisin oleva al-Sadr on tunnettu monista poliittisista äkkiliikkeistään. Hän on toisaalta profiloitunut nationalistina, joka vastusti Yhdysvaltain Irakin miehitystä ja korruptiota.

Usein hänen lausuntonsa ovat keskenäänkin ristiriitaisia. Irakin sisällissodan aikana hänen perustamaansa Mahdin armeijaa syytettiin raa’asta väkivallasta sunneja kohtaan samalla, kun al-Sadr puolestaan korosti sunnien ja shiiojen välisen yhteistyön tärkeyttä, kirjoittaa Lähi-itä Nyt blogissa Helsingin yliopiston teologian ja Lähi-idän tutkimuksen opiskelija Sini Al-Fraidawi.

– Hän tuppaa olemaan poukkoileva. Yhtenä päivänä hän on yhtä mieltä, toisena toista, myös Hägglund sanoo.

Kansalaisyhteiskunta häviää, kun eliitin militiat pitävät valtaa Irakissa

Laajemmin protestien taustalla on kyse Irakin poliittisesta järjestelmästä ja siihen liittyvistä ongelmakohdista, Hägglund sanoo.

Lokakuun vaalit järjestettiin vastauksena vuoden 2019 hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin. Ne eroavat tämänhetkisistä protesteista siten, että vuoden 2019 protesteissa oli kyse kansalaisyhteiskunnan mobilisaatiosta, joiden taustalla oli pettymys korruptioon ja poliittiseen järjestelmään. Nämä ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään, eikä kansan vaatimuksiin ole vastattu.

–  Nykyisessä poliittisessa kriisissä on kyse valtaapitävien kilpailusta, jossa näkyy poliittisen ja puolisotilaallisen toiminnan linkit. Eri poliittisten hahmojen taustalla on aseellisia toimijoita, joka näkyy väkivaltana, Hägglund sanoo. Siksi monissa protesteissa on kuollut ihmisiä väkivaltaisuuksissa.

Tämä on ongelma myös kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Se on vaikeuttanut näiden mahdollisuuksia muodostaa oppositiota ja pysymään aktiivisena.

– Heihin on kohdistettu paljon väkivaltaa muun muassa vuoden 2019 protestien aikana. Lisäksi aktivisteja ja toimittajia on systemaattisesti surmattu ja kriittisiä ääniä on pyritty hiljentämään, hän sanoo.

Viime vuoden vaaleissa osa kansalaisyhteiskunnasta muodosti puolueen ja osallistui vaaleihin saaden niissä myös paikkoja. Osa kuitenkin vetäytyi poliittisesta prosessista militoiden muodostamien väkivaltaisuuksien vuoksi. Ylipäätään militiat toimivat suurena esteenä rauhan ja demokratian tiellä.

----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP, al-Jazeera ja al-Monitor

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje