Iranin ehdotukset ydinsopimukseen eivät kelpaa Yhdysvalloille

Yhdysvallat kertoo saaneensa Iranilta uuden vastauksen ydinsopimuksen elvyttämiseksi, mutta maan ulkoministeriön mielestä Iranin ehdotukset eivät ole "rakentavia".

Yhdysvallat ja Iran käyvät neuvotteluja sopimuksesta EU:n välittäjien kautta. EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell sanoi aiemmin tällä viikolla toivovansa tilanteeseen ratkaisua jo lähipäivinä.

Elokuussa EU esitteli tekstin, jota se kutsui lopulliseksi. Iran ehdotti tekstiin muutoksia, jotka kelpasivat eurooppalaisille, ja sen jälkeen viestejä on välitetty Iranin ja Yhdysvaltojen kesken.

Ydinohjelmasta solmittiin monenkeskinen sopimus vuonna 2015. Iran sitoutui silloin rikastamaan uraania korkeintaan 3,67 prosenttiin. Vastineeksi Iran sai helpotuksia talouspakotteisiin.

Yhdysvallat irtautui Iranin ydinsopimuksesta vuonna 2018 presidentti Donald Trumpin kaudella ja määräsi maalle uusia pakotteita. Seuraavana vuonna Iran alkoi ylittää ydinsopimuksessa asetettuja rajoituksia.

Nykyisen presidentin Joe Bidenin tavoitteena on ollut elvyttää sopimus, mutta Yhdysvallat ei ole halunnut käydä neuvottelujen yksityiskohtia läpi julkisuudessa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje