Italian pääministeri Mario Draghi jätti eroanomuksen – presidentti ei hyväksynyt

Italian presidentti ei hyväksynyt pääministeri Mario Draghin (kuvassa) eroa. LEHTIKUVA/AFP
Italian presidentti ei hyväksynyt pääministeri Mario Draghin (kuvassa) eroa. LEHTIKUVA/AFP
Jaa artikkeli

Italian presidentti Sergio Mattarella kieltäytyi hyväksymästä pääministeri Mario Draghin torstai-iltaista eroanomusta. Presidentti on ohjeistanut Draghia eroamisen sijasta puhumaan parlamentille.

Italian hallitus on ollut kriisissä Viiden tähden liike -puolueen kieltäydyttyä osallistumasta hallituksen luottamusäänestykseen. Hallitus selvisi luottamusäänestyksestä ilman Viiden tähden liikkeen tukeakin, mutta Draghi oli jo aiemmin todennut, ettei aio hallita ilman puoluetta.

Hänen mukaansa koalitiohallituksen jatkolle ei ollut enää edellytyksiä ja luottamus, jolle se perustui, on menetetty.

Viiden tähden liikkeen kannatus on kärsinyt sen hallitustaipaleen aikana kolhuja. Aiemmin hyvin Italian vakiintuneen poliittisen järjestelmän vastainen puolue on kärsinyt sisäisistä ristiriidoista ja kääntänyt takkia useissa kannoissaan viime vuosina.

Kriisi voi johtaa uusiin parlamenttivaaleihin.

Riidan keskiössä jätteenpolttolaitos ja 23 miljardia euroa

Luottamusäänestys liittyi 23 miljardin euron inflaation vastaisen taistelun avustuspakettiin. Paketissa oli mukana muun muuassa uusi jätteenpolttolaitos Rooman kaupungille, jota Viiden tähden liike on vastustanut kauan.

Äärioikeistolaiset puolueet ovat ottaneet kriisistä kaiken irti. Sekä Draghin koalitioon kuuluva maahanmuuttovastainen Lega ja Italian veljet -puolue vaativat uusia vaaleja.

London School of Economicsin professori Lorenzo Codogno spekuloi aiemmin torstaina, että presidentti Mattarella saattaa ohjeistaa Draghia hakemaan uudestaan luottamusta toisessa äänestyksessä, johon myös Viiden tähden liike saattaisi halutakin osallistua. Codognon mukaan kannatusongelmista kärsivä puolue ei ehkä kuitenkaan halua tässä tilanteessa käydä vaalitaistoon.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

Jaa artikkeli

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje