Kalifornian jättiläispuut vetävät puoleensa myös vääränlaista ja vaarallista turismia – "Ihmiset osaavat olla idiootteja"

Turistit jonottivat poseeraamaan Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. LEHTIKUVA / ANNE SALOMÄKI
Turistit jonottivat poseeraamaan Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. LEHTIKUVA / ANNE SALOMÄKI

Varhain syyskuisena arkiaamuna Kaliforniassa Sequoian kansallispuiston parkkipaikalla on vielä melko hiljaista. Autoja on vasta tusinan verran, ja tilaa olisi moninkertaiselle määrälle.

Kaikilla tälle parkkipaikalle tulevilla on sama kohde, joka löytyy alueen laidalta alkavan reitin päästä: tilavuudeltaan maailman suurimmaksi arvioitu puu, mammuttipetäjä (Sequoiadendron giganteum) General Sherman eli Kenraali Sherman. Sen tilavuudeksi on laskettu lähes 1  500 kuutiometriä, painoksi arvioitu yli  1 250 tonnia ja iäksi noin 2  200 vuotta.

Päällystetyllä ja portain varustellulla reitillä tulee jatkuvasti vastaan kylttejä, joissa pyydetään puiden hyvinvointiin vedoten ihmisiä pysymään merkityillä reiteillä ja jättämään kasvit rauhaan. Siellä täällä viliseviä maaoravia sääntö ei koske, mutta monet ihmisetkään eivät vaikuta sitä noudattavan. Kengänjälkiä näkyy aidatun reitin ulkopuolella niin paljon, että kaikki tuskin ovat työntekijöiltä peräisin, ja onpa joku vaivautunut piirtämään tussilla muutaman hymiön kaadetun puun runkoon.

Vajaan kilometrin päässä portilta löytyy Sherman, joka on aidattu kosketusetäisyyden ulottumattomiin. Kaikilla paikalla olevilla turisteilla on kamera kädessään, eikä etäisyys puuhun oikeastaan edes haittaa – 84-metristä puuta kun on vähän kauempaakin vaikeaa saada mahtumaan kuvaruutuun kokonaisena. Tähän aikaan aamusta puun eteen poseeraamaan ei tarvitse edes jonotella.

Paluumatkalla puun luota autolle aamu alkaa olla jo pidemmällä, ja väkeä tulee vastaan yhä enemmän. Vapaita parkkiruutuja näkyy enää pari.

"Aivan liian masentavaa"

Massiivisesta koostaan huolimatta Kenraali Sherman ei ylety latvastaan maailman korkeimmalle. Korkeimpana pidetään – ainakin tällä hetkellä – yli 115 metriin ulottuvaa jättiläispunapuuta (Sequoia sempervirens) Hyperionia, joka kurottaa taivaalle Redwoodin kansallispuistossa pohjoisessa Kaliforniassa.

Kenenkään tavallisen ihmisen ei kuuluisi tietää Hyperionin tarkkaa sijaintia. Yhdysvaltojen kansallispuistoista huolehtivan National Park Servicen (NPS) mukaan Hyperionin luokse on kuitenkin riittänyt tulijoita sen jälkeen, kun puu ”löydettiin” vuonna 2006 – siitäkin huolimatta, että puulle ei mene polkua ja kulkeminen edellyttää tiheän kasvuston läpi tunkeutumista.

Hyperionin tarkka korkeus tiedetään siksi, että California State Polytechnic -yliopiston professori, kasvitieteilijä ja luonnonvaraisten metsien asiantuntija Stephen Sillett on – luvan kanssa ja ammattitaidolla – kiivennyt puuhun ja mitannut sen. Sillett kertoo STT:lle mitanneensa Hyperionin vuoden 2006 jälkeen joka vuosi samana päivänä aina vuoteen 2015 asti.

–  Nykyään en enää edes käy siellä. Se on aivan liian masentavaa. Ihmiset osaavat olla idiootteja, hän sanoo puhelinhaastattelussa.

NPS kertoo puistossa varomattomasti liikkumisen vahingoittaneen punapuiden juuria ja muita kasveja sekä kulkijoiden jättäneen jälkeensä roskia ja ihmisulostetta.

Vaikka ohjeena on olla poistumatta merkityiltä reiteiltä, puiden ja niiden ympäristön suojelu ei tunnu riittävän kaikille syyksi pysyä polulla. Hyperionia ympäröivän metsän tapauksessa NPS ryydittää kieltoa myös rangaistuksella: puu sijaitsee suljetulla alueella, jossa kulkeva voi saada tuhansien dollareiden sakon ja vankeustuomion.

30 merkityksetöntä senttimetriä

Puistopalvelu yrittää verkkosivullaan vakuuttaa kävijöitä pysymään poissa Hyperionin luota myös kertomalla, että puu ei oikeastaan edes ole kovin vaikuttava moniin lajitovereihinsa verrattuna – muun muassa siksi, ettei sen korkeutta voi maasta käsin käsittää.

Sillett on samaa mieltä. Hän ajattelee, ettei puille edes pitäisi antaa nimiä varsinkaan silloin, jos niiden ympäristöä halutaan suojella. Erityisen typerää hänen mielestään on antaa nimi korkeimmalle puulle, sillä titteli voi muuttua koska vain: puut kasvavat toistensa ohitse tai menettävät latvustoa vaikkapa salamaniskujen vuoksi.

Nimen antaminen tekee puusta turistinähtävyyden, ja kaikki haluavat samaan paikkaan samaan aikaan.

–  Mitä väliä sillä on, jos jokin puu on vaikkapa jalan verran (30 senttimetriä) toista pidempi? On satoja kilometrejä valmiita reittejä, joissa näkee hurjan paljon hienompiakin puita, Sillett huomauttaa.

Hän tietää, mistä puhuu: Sillett on yksi luonnontilaisten metsien tutkimuksen uranuurtajista ja kiivennyt tutkimusmielessä lukuisiin maailman korkeimpina pidettyihin puihin. Valtaosa niistä sijaitsee hänen kotinurkillaan Kaliforniassa Redwoodin kansallispuistossa, joka on myös Unescon maailmanperintökohde.

Sillettin mukaan monet asiantuntijat ovat jo pitkään vastustaneet nimien antamista puille. Ongelmia on toki myös nimeämättömien puiden kanssa, sillä esimerkiksi kiipeily-yrityksiä on tullut ilmi Redwoodin muissakin puissa siitä huolimatta, että kiipeäminen on sallittu ainoastaan luvan saaneille tutkijoille.

–  Luvaton kiipeily on vastenmielistä ja aiheuttaa minussa katkeruutta. Puu on näiden ihmisten seikkailuissa toissijainen asia.

Menneitä vahinkoja korjataan edelleen

Sillett ei vastusta puiden luona käymistä, ainoastaan luvatonta ja haitallista kulkemista merkittyjen reittien ulkopuolella. Hänen oma kiinnostuksensa puiden tutkimiseen syntyi jo nuorena kiipeilyharrastuksen myötä, ja nyt hän kiipeilee puissa tieteen vuoksi.

Sitä paitsi turistin on varsin vaivatonta olla aiheuttamatta vahinkoa kansallispuistoissa, joissa infra ohjaa kulutusta paikkoihin, jotka sen kestävät. Sillettin mukaan liikkuminen kaukana poluista voi olla tiheän aluskasvillisuuden vuoksi vaarallista ja kivuliastakin.

Luvallisesti ihasteltavia ja kosketeltavia puita on Kaliforniassa riittämiin esimerkiksi juuri Redwoodin, Sequoian ja Yosemiten kansallispuistoissa. Puut on myös osattu tuotteistaa jo varhain: muun muassa pohjoisessa Kaliforniassa Leggettissä sijaitsee pikkuruinen puisto, jossa on jo 1930-luvulta lähtien voinut ajaa autolla Chandelieriksi nimetyn puun läpi. 15 dollarin pääsymaksun ja noin 10 sekunnin autopyrähdyksen päätteeksi saavutaan lahjatavarakaupan pihaan, jossa on myynnissä monenlaista punapuusta valmistettua pikkutavaraa.

Sequoian kansallispuiston vierailukeskuksessa kerrotaan, että alun perin rakennuksia ja teitä rakennettiin virkistyskäyttöä varten miettimättä vaikutuksia puihin. Huoli puista nousi esiin 1920-luvulla, mutta muutosta jouduttiin odottamaan vuosikymmeniä.

Sittemmin esimerkiksi maaperän ilmaaminen ja alkuperäisen kasvillisuuden istuttaminen rakennusten tilalle ovat parantaneet tilannetta, mutta huolenaiheita edelleen riittää.

Toivo kasvaa puussa

Yksi nykypäivän suurimmista huolista on ilmastonmuutos.

Sillett kuvailee jättiläispuiden olevan "ihmeellisen sopeutuneita" metsäpaloihin, sillä niiden valtavan paksu kaarna suojaa puita niin tulelta kuin tuholaisiltakin. Ongelmia syntyy, kun luontainen kierto häiriintyy, metsää hoidetaan väärin, ilma kuivuu ja lämpötilat nousevat. Kaiken tämän seurauksena palot muuttuvat aiempaa voimakkaimmiksi.

NPS:n mukaan tutkijat ovat arvioineet, että vuosien 2020–2021 metsäpaloissa on kuollut 13–19 prosenttia mammuttipetäjistä. Viime vuoden KNP Complex -palo tuhosi suurimpien arvioiden mukaan jopa lähes 2  400 mammuttipetäjää.

Ilmastonmuutos myös pienentää jättejä. Sillett kertoo, että kasvaakseen puut tarvitsevat kosteutta, ja kun sitä ei ole tarjolla, kasvu hidastuu.

Sillett kuitenkin lohduttaa, että toivoa ei ole vielä menetetty, sillä paljon on vielä tehtävissä. Oikeanlaisella hoidolla metsää voidaan suojata tulipaloilta esimerkiksi vähentämällä palojen laajenemisriskiä.

Lisäksi Sillett uskoo, että toivo oikeastaan asuu puissa. Puujättiläiset voivat hänen mukaansa osaltaan auttaa vastaamaan sekä ilmastonmuutoksen että luonnon monimuotoisuuden vähenemisen aiheuttamiin uhkiin.

Sillett ja hänen puolisonsa, niin ikään kasvitieteilijä Marie Antoine ovat puhuneet "tarkoituksellisista" eli istutetuista metsistä. Niiden avulla jättiläislajeja ja niiden hyviä puolia, kuten tulenkestävyyttä ja kykyä sitoa hiilidioksidia, voitaisiin levittää uusille alueille.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje