Ukrainalainen Oleh K. vastaa puhelimeensa kotonaan Kiovassa lauantai-iltapäivällä. Aamun ja päivän aikana hän pakeni räjähdyksiä ja ilmahälytyksiä kahdesti perheensä ja naapureidensa kanssa. Viisikerroksisen kerrostalon kellari toimii pommisuojana. Lauantain vastaisena yönä suojaan piti lähteä kerran.

– Edellisenä (torstain ja perjantain välisenä) yönä taisi olla viisi kertaa, Oleh sanoo STT:lle.

Hän kertoo, että he valvovat vaimonsa kanssa vuoroissa.

– Yritämme järjestää niin sanotut yövuorot vaimoni kanssa. Minä valvoin kolme tuntia ja sitten vaimoni valvoi joitakin tunteja.

Oleh sanoo yrittäneensä perjantaina ruokaostoksille, mutta kaupat olivat kiinni. Hänen mukaansa perheellä on kuitenkin tällä hetkellä riittävästi ruokaa ja lääkkeitä.

– Ensimmäisenä päivänä, kun olin vielä työpaikalla, vaimoni ja tyttäreni kävivät kaupassa ja ostivat kaikkea, mitä voisimme tarvita seuraavien päivien aikana.

Oleh sanoo perheen pitävän yhtä naapureiden kanssa.

– Olemme yhteydessä naapureihimme, jotka meidän tavoin eivät lähteneet kaupungista. He ovat optimistisia. Me olemme ok, me tuemme toisiamme, emme panikoi.

Venäjän hyökkäyksen alkaessa Olehin tarkoituksena oli saada vaimonsa ja lapsensa pois Kiovasta, mutta kaikki päätiet olivat jo tukossa. Hän sanoo odottavansa lisää tietoa, milloin kaupungista pääsisi taas ulos.

– Tiet ovat poikki, emmekä voi lähteä nyt, Oleh sanoo.

"Pelko ei ole se, mitä suurin osa meistä tuntee juuri nyt"

Oleh uskoo, että sunnuntain vastainen yö tulee olemaan vaikea.

– Näemme varmasti lisää Venäjän yrityksiä hyökätä ja vallata alueita eri puolilla kaupunkia.

– Me olemme toiveikkaita ja uskomme armeijaamme.

Olehin mukaan ihmisiä on liittynyt niin sanottuihin siviiliturvallisuusjoukkoihin.

– Jotkut miehet ovat liittyneet yöpartioon poliisin kanssa paljastamaan ja mahdollisesti tuhoamaan venäläisiä sabotööriryhmiä.

Kysymykseen siitä, pelottaako tilanne, Oleh vastaa kieltävästi.

– En ole peloissani. Olin ensin pettynyt ja vihainen, mutta en peloissani. On epävarmuutta, mutta samaan aikaan olemme varmoja siitä, mitä teemme. Me puolustamme maatamme. Pelko ei ole se, mitä suurin osa meistä tuntee juuri nyt.

Oleh sanoo olevansa ja uskoo muiden ukrainalaisten olevan kiitollisia kansainvälisen yhteisön reagoinnista ja maan saamasta taloudellisesta ja aseellisesta tuesta.

– Yksi asia, jota olen miettinyt on, että kaikki puhuvat Venäjästä ja pakotteista Venäjää kohtaan. Se on täysin oikein, mutta älkää unohtako Valko-Venäjää. Se on (Venäjän) kumppani ja minun silmissäni hyökkääjä yhtä lailla. Olisi hyvä, jos länsi katsoisi tarkkaan myös tätä maata.