Britannian uusi pääministeri Rishi Sunak lupasi korjata edeltäjänsä virheet – uuden hallituksen tärkeimmät ministerivalinnat julki

Kuningas Charles on nimittänyt Rishi Sunakin Britannian uudeksi pääministeriksi. Sunak on ensimmäinen värillinen pääministeri Britannian historiassa. LEHTIKUVA/AFP
Kuningas Charles on nimittänyt Rishi Sunakin Britannian uudeksi pääministeriksi. Sunak on ensimmäinen värillinen pääministeri Britannian historiassa. LEHTIKUVA/AFP

Britannian uusi pääministeri Rishi Sunak julkisti tiistai-iltana uuden hallituksensa ministereitä. Monet merkittävät ministerisalkut ovat säilymässä ennallaan. BBC:n mukaan ulkoministeri James Cleverly, puolustusministeri Ben Wallace ja valtiovarainministeri Jeremy Hunt jatkavat tehtävissään.

Myös entinen sisäministeri Suella Braverman saa tutun ministerisalkkunsa takaisin. Braverman joutui eroamaan sisäministerin virasta noin viikko sitten.

Dominic Raab palaa Boris Johnsonin hallituksen aikaiseen pestiinsä maan oikeusministerinä ja varapääministerinä.

Sunakin kilpakumppani Penny Mordaunt puolestaan nimitettiin uudelleen parlamentin alahuoneen johtajaksi.

Kuningas Charles nimitti aiemmin tiistaina Sunakin Britannian uudeksi pääministeriksi. Sunak on ensimmäinen ei-valkoinen pääministeri Britannian historiassa ja samalla 42-vuotiaana nuorin pääministeri yli kahteen vuosisataan.

Hän on myös ensimmäinen pääministeri, jonka kuningas Charles on nimittänyt, ja jo kolmas viran haltija kuluvana vuonna.

Edesmennyt kuningatar Elisabet nimitti Sunakin edeltäjän Liz Trussin virkaansa vain kaksi päivää ennen kuolemaansa syyskuun alussa.

Sunak sanoi ensimmäisessä puheessaan pääministerinä korjaavansa edeltäjänsä virheet. Sunak sanoi pitävänsä Trussin välitöntä pyrkimystä kasvun lisäämisestä jalona, vaikka toteutus epäonnistuikin.

–  Virheiden syynä ei ollut pahansuopuus tai katalat aikeet, pikemminkin päinvastoin, mutta silti eräitä virheitä tehtiin. Virheiden korjaaminen alkaa välittömästi, Sunak lupasi yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Uusi pääministeri lupasi myös työskennellä yötä päivää Britannian tilanteen parantamiseksi. Hän muistutti jo valtiovarainministerinä tehneensä kaikkensa suojellakseen työntekijöitä ja yrityksiä.

–  Samalla intohimolla käyn nykyisten haasteiden kimppuun. En jätä seuraaville sukupolville hoidettavaksi velkoja, joita olemme liian heikkoja maksamaan itse.

Sunak sanoi olevansa hyvin selvillä siitä, että luottamus on ansaittava.

–  En yhdistä maatamme sanoilla vaan teoilla. Tulen panemaan ihmisten edun politiikan edelle.

Sunak kiitteli myös entistä pääministeriä Boris Johnsonia tämän uskomattomasta työstä sekä lämpimyydestä ihmisenä.

Ennen Sunakin nimitystä Truss toivotti onnea ja menestystä seuraajalleen poistuessaan pääministerin virallisesta virka-asunnosta Lontoossa jättämään eroilmoituksensa kuningas Charlesille.

–  Jatkamme taisteluamme läpi myrskyn, mutta uskon Britanniaan ja britteihin ja tiedän, että edessämme on kirkkaampia päiviä, Truss sanoi.

"Vakautta ja yhtenäisyyttä"

Jo maanantain puheessaan Sunak lupasi pahojen talousongelmien kanssa painivaan Britanniaan vakautta ja yhtenäisyyttä. Oman puolueensa, konservatiivien, kuppikuntaisuuden ja eripuran Sunak on niin ikään luvannut korjata.

Oppositiossa oleva työväenpuolue on toistuvasti vaatinut konservatiiveja järjestämään enneaikaiset vaalit toistuvien pääministerivaihdosten vuoksi.

–  Sunakilta puuttuvat mandaatti, vastaukset ja ideat, tylytti työväenpuolueen johtoon kuuluva Angela Rayner Twitterissä.

Kansa tuntuu olevan samaa mieltä, sillä Ipsos-markkinatutkimuslaitoksen mittauksen mukaan 62 prosenttia äänestäjistä haluaisi uurnille jo ennen vuodenvaihdetta.

Britannian vaalijärjestelmän mukaan vaaleja ei kuitenkaan ole pakko järjestää ennen tammikuuta 2025. Koska konservatiivien kannatus on surkealla tolalla, on erittäin epätodennäköistä, että puolue suostuisi vaaleihin ennen kuin on pakko.

Ukrainan presidentti onnitteli Sunakia, Venäjä ei usko suhteiden paranevan

Uudelle brittipääministerille on lähetetty onnitteluja monesta maasta. Esimerkiksi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on onnitellut Sunakia ja kertonut, että Ukraina on valmis edelleen vahvistamaan maiden kumppanuutta Sunakin kanssa.

Samalla Zelenskyi toivoi sosiaalisessa mediassa lähettämissään onnitteluissa Sunakin voittavan ne haasteet, joita Britannialla ja koko maailmalla on edessään.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz on myös onnitellut Sunakia. Scholz lupasi Saksan jatkavan läheistä yhteistyötä Britannian kanssa Natossa ja G7-maina.

Myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jakanut sosiaalisessa mediassa onnentoivotuksensa Sunakille.

–  Yhdessä voimme jatkaa työskentelyä tämän hetken haasteiden ratkaisemiseksi, mukaan lukien Ukrainan sodan ja sen monien seurauksien Euroopalle ja koko maailmalle, Macron kirjoitti.

Italiassa pääministerikautensa vasta aloittanut Giorgia Meloni kertoi myös olevansa innokas tekemään yhteistyötä Sunakin kanssa.

Venäjä puolestaan ei uskonut Sunakin pääministeriyden parantavan maiden suhteita. Kremlin edustajan Dmitri Peskovin mukaan mikään ei viittaa siihen, että lähitulevaisuudessa maiden välisissä suhteissa tapahtuisi muutoksia parempaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje