Moskvan miehistön omaiset kyselevät poikiensa perään sosiaalisessa mediassa

Osa Mustallamerellä uponneen Moskvan miehistön omaisista on alkanut vaatia vastauksia poikiensa kohtalosta sosiaalisessa mediassa. Arkistokuva Moskva-aluksesta vuodelta 2013. LEHTIKUVA/AFP
Osa Mustallamerellä uponneen Moskvan miehistön omaisista on alkanut vaatia vastauksia poikiensa kohtalosta sosiaalisessa mediassa. Arkistokuva Moskva-aluksesta vuodelta 2013. LEHTIKUVA/AFP
  • STT
Jaa artikkeli

Osa Mustallamerellä uponneen Moskvan miehistön omaisista on alkanut vaatia vastauksia poikiensa kohtalosta sosiaalisessa mediassa. Venäjän viranomaiset pysyivät kuitenkin tiistaina edelleen vaitonaisina.

Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaiva upposi perjantaina aluksella sattuneen räjähdyksen jälkeen. Venäjän virallinen selitys on, että syynä oli ammusvaraston räjähdys, kun taas Ukraina sanoo upottaneensa aluksen kahdella Neptune-ohjuksella.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov siirsi tiedotusvastuun puolustusministeriölle ja sanoi, ettei hänellä ole valtuuksia kertoa mitään.

Poikansa perään kyseli muun muassa Dmitri Shkrebets, joka kirjoitti Facebookia vastaavassa Vkontaktessa, että hänen poikansa Jegor oli ollut suorittamassa varusmiespalveluaan kokkina Moskvalla. Jegor on Shkrebetsin mukaan nyt listattu kadonneeksi.

–  Varusmies, jonka ei pitänyt olla mukana taisteluissa, on listattu kadonneeksi, Shkrebets kirjoitti.

Kun hän oli yrittänyt saada lisätietoja Moskvan uppoamisesta, olivat aluksen komentaja ja tämän kakkosmies vaienneet täysin, Shkrebets kirjoitti.

Hän kertoi olleensa yhteydessä kolmeen muuhun perheeseen, joiden varusmiespalvelua suorittavat pojat olivat myös kadonneet.

–  Meidän on saatava kirjalliset vastaukset, missä meidän lapsemme ovat, Shkrebets vaati.

Riippumaton venäläinen uutissivusto Meduza kirjoitti saaneensa tietää Mustanmeren laivaston lähteestä, että ainakin 37 miehistön jäsentä kuoli Moskvan uppoamisessa. Noin sata haavoittui ja kadonneiden tarkkaa määrää ei tiedetä.

Moskvalla oli noin 500 hengen miehistö, kun laiva upposi.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje