Mitä yhteistä on kahvibisneksellä ja kauneusalalla Keniassa?
– Molemmat ovat miesten maailmaa, kauneusalallakin isoin johtaja tai omistaja on yleensä mies, Gloria Gummerus, 53, kertoo STT:lle Nairobissa.
Kauneusalan opistotutkinnon jälkeen hän työskenteli aluksi meikki- ja hiustaiteilijana nairobilaisessa kauneussalongissa ja perusti oman salongin 24-vuotiaana.
– Hain maailmalta viimeisimmät trendit ja tuotteet kansainvälisistä konferensseista. Salonkini menestyi, mutta naisyrittäjänä kohtasin jatkuvasti ympäristön, etenkin miesten, epäluuloa ja vähättelyä.
Gummerus kokee, että naisyrittäjällä on Keniassa paljon haasteita ja vaikeuksia alasta riippumatta.
– Perinteistä patriarkaalista kulttuuria käytetään tekosyynä. Miehet pelkäävät menettävänsä vallan naisiin, jos nämä ovat taloudellisesti riippumattomia. Nuoremmat naiset onneksi uhmaavat perinteisiä odotuksia yhä enemmän, Gummerus sanoo.
Kauneusgurusta kahvinviljelijäksi
Gloria Gummerus päätyi vaihtamaan alaa kohtalon oikusta. Hänen pitkään Keniassa asunut suomalainen puolisonsa ehdotti maatilan hankkimista, vaikka pariskunta oli etsimässä vain taloa maaseudulta.
Aluksi suunnitelmissa oli pähkinöiden viljely. Vuonna 2005 pariskunta perusti Länsi-Keniaan yrityksen, jonka he omistavat puoliksi ja jonka toimitusjohtaja on Gloria Gummerus. Kahdensadan hehtaarin tilalla tuotetaan maailman kahvikilpailuissa menestyneen kahvin lisäksi myös makadamiapähkinöitä, avokadoja ja hunajaa.
– Kahvibisnes on globaalisti miesten maailmaa. Kahvinviljelijäpiireissä uskottavuuttani lisää puoliso. Meillä naisilla on pitkä tie osoittaa, että myös naiset voivat toimia menestyksellisesti kahvialalla maailmalla, Gummerus sanoo.
Hän toimii kansainvälisen International Women's Coffee Alliance (IWCA) -järjestön Kenian jaoston varapuheenjohtajana.
– Henkilökohtaisena tavoitteenani on tukea naiskahvinviljelijöitä ja kehittää reilua korruptiosta vapaata kahvibisnestä.
Hotellityöntekijästä ravintolayrittäjäksi
Esther Karanja, 25, haaveili vuosia omasta yrityksestä. Viime joulukuun alussa haaveesta tuli totta. Hän perusti Engineerin kaupunkiin Keski-Keniaan kahvila-ravintolan, jossa on 16 asiakaspaikkaa. Karanja työllistää itsensä lisäksi kolme työntekijää. Yritystoiminta on ollut tuottavaa alusta asti.
– Olen onnellinen, että uskalsin toteuttaa haaveeni. Työskentelin aiemmin useammassa pienessä hotellissa, joissa työilmapiiri oli huono. Sain elämäniloni ja terveyteni takaisin oman yrityksen myötä, Karanja kertoo STT:lle.
Hän on suorittanut hotelli- ja ravintola-alan opistotutkinnon.
– Tein tarkat laskelmat ja liiketoimintasuunnitelman. Minun ei tarvinnut ottaa lainaa, pääomaksi riittivät säästöni ja äidiltäni saamani taloudellinen tuki.
Asiakkaita yritykselle on riittänyt hyvin. Karanja suunnittelee jo toista yritystä; elävää musiikkia ja alkoholia tarjoilevaa baaria. Perheenlisäyksen hän ajattelee olevan ajankohtainen vasta vuosien päästä.
– Ravintola-alalla naisyrittäjä ei ole kummajainen, meitä on paljon. En olisi uskaltanut lähteä yrittäjäksi miesvaltaiselle alalle. Moni epäili pärjäämistäni, mutta uskoin itseeni. Olen kiitollinen perheeni ja puolisoni kannustuksesta.
Säästöryhmät ja pienlainat mahdollistavat pienyrittäjyyden
Emily Kadzo, 42, elää aviomiehensä ja kolmen poikansa kanssa Kenian rannikolla Malindin kaupungin lähellä pienessä maalaistaajamassa. Perhe viljelee maata ja kasvattaa karjaa. Perheen 10–16-vuotiaat pojat käyvät koulua ja haaveilevat akateemisista opinnoista.
– Elämäni muuttui täysin, kun kolme vuotta sitten pääsin mukaan naisten säästöryhmään. Säästäminen oli uusi ajatus, enkä olisi uskonut pystyväni säästämään mitään. Elin aivan kädestä suuhun, Kadzo sanoo.
Pöytäpankiksi kutsutussa säästöryhmässä Kadzo sai opastusta rahankäyttöön ja säästämiseen. Säästöjä vastaan ryhmästä saa lainaa, joka rohkaistaan käyttämään pienyrittäjyystoiminnan aloittamiseen. Aiemmin Kadzo oli joutunut hädän hetkellä lainaamaan naapureilta rahaa, mitä yleisesti pidetään häpeällisenä.
– Lainalla olen ostanut lisää viljelymaata sekä karjaa. Nyt saan enemmän tuloja pellolta ja maidon myynnistä. Ennen olin riippuvainen jokaista saippuapalaa ja tulitikkupunttia myöten aviomiehestäni. On mahtava tunne, kun on omaa rahaa, Kadzo sanoo.
Hän on rohkaissut kylän naisia mukaan säästöryhmiin.
– Monilla naisilla ei ole koulutusta. He ovat aina olleet muista riippuvaisia. Olen nähnyt naisten koko olemuksen muuttuvan, kun he saavat omaa rahaa ja lisää itsetuntoa.
Emily Kadzon kotikylässä säästöryhmiä on organisoinut paikallinen helluntaiseurakunta suomalaisen kehitysjärjestö Fidan tuella.
